Työpaikkailmoitus on lyhyt kuvaus avoimesta työpaikasta. Työpaikkailmoitus sisältää tietoa työtehtävistä, edellytyksistä, työnantajan kulttuurista sekä hakumenettelystä. Työpaikkailmoituksen tarkoitus on houkutella potentiaalisia hakijoita hakemaan kyseistä tehtävää sekä antaa selkeä kuva siitä, mitä työpaikka tarjoaa.
Hyvä työpaikkailmoitus herättää hakijan huomion
Työpaikkailmoitus on keskeisessä roolissa rekrytointiprosessin onnistumisen kannalta. Työpaikkailmoitus on usein työnhakijan ensimmäinen kosketus organisaatioon työnantajana.
Parhaimmillaan työpaikkailmoitus paitsi houkuttelee oikeita osaajia hakemaan tehtävään, myös rakentaa organisaation työnantajakuvaa ja jopa yleistä brändiä.
Laadukas ja massasta erottuva työpaikkailmoitus luo myönteistä kuvaa organisaatiosta, minkä ansiosta yhä useampi osaaja on kiinnostunut työskentelemään organisaatiossa nyt ja tulevaisuudessa.
Hyvä työpaikkailmoitus puhuttelee juuri oikeita osaajia
Hyvä työpaikkailmoitus kertoo kattavasti avoimesta työtehtävästä sekä työpaikan kulttuurista ja arjesta. Onnistunut työpaikkailmoitus ei pyri puhuttelemaan kaikkia, vaan ainoastaan kohderyhmään kuuluvia osaajia.
Työpaikkailmoitus, jossa kerrotaan, mitä työtehtävä tarjoaa ja edellyttää, johtaa todennäköisemmin sopivampiin hakemuksiin ja hakijoihin kuin hyvin yleisluontoinen ilmoitus.
Kun työnhakijat tietävät, mitä tehtävä edellyttää, säästyy sekä rekrytoijan että työnhakijan aikaa. Selkeä työpaikkailmoitus myös karsii hakijoita, joiden osaaminen ei vastaa tehtävän vaatimuksiin.
Selkeän ilmoituksen ansiosta hakijat osaavat kohdentaa hakemuksensa paremmin ja kertoa, miten heidän osaamisensa vastaa juuri tämän organisaation ja avoimen tehtävän tarpeisiin.
Muut teemaan rekryopas liittyvät aiheet
Palaute ja uutisvinkit, mediayhteydenotot ja muut yhteistyökuviot - toimituksemme auttaa mielellään.
Suosikkejasi ei tallenneta! Rekisteröidy, niin voit palata niihin vielä myöhemmin.
Suosikkejasi ei tallenneta! Rekisteröidy, niin voit palata niihin vielä myöhemmin.
Rekisteröidy, niin voit tallentaa lisää suosikkeja ja palata niihin vielä myöhemmin.
Helpottaaksemme työnhakuasi haluaisimme käyttää evästeitä ja hyödyntää tietojasi näyttääksemme sinulle osuvampia ilmoituksia Duunitorilla ja muualla verkossa. Voit halutessasi valita alta tarkemmin, mihin tarkoituksiin sallit evästeiden ja tietojesi käytön ja lukea lisää tietosuojaselosteestamme.
Nämä evästeet ovat tarpeellisia sivuston toimivuuden kannalta. Ilman näitä evästeitä sivuston toiminnallisuudet kuten sisäänkirjautuminen ja evästevalinnat eivät toimi.
Näiden avulla muistamme valintasi ja kiinnostuksen kohteesi, hakuhistoriasi ja suosikkisi, jotta saat parhaan mahdollisen käyttökokemuksen sivuillamme.
Auta meitä ymmärtämään miten sivustoamme selataan ja sitä kautta parantamaan palvelumme nopeutta ja käytettävyyttä. Emme tunnista yksittäisiä käyttäjiä, vaan tieto on anonymisoitua.
Mahdollistaa juuri sinua kiinnostavien työpaikkojen ja mainosten näyttämisen Duunitorin sivuilla, muualla verkossa ja toisissa palveluissa.