Työhaastattelu tarkoittaa sitä, että työnhakija ja työnantaja tai rekrytoija tapaavat toisensa osana työnhakuprosessia. Työhaastattelun tavoitteena on selvittää, olisiko työntekijä sopiva valinta avoinna olevaan työpaikkaan. On kuitenkin myös tärkeää muistaa, että työhaastattelussa myös työntekijä voi varmistua siitä, onko kyseinen työpaikka hänelle ja hänen arvoilleen sopiva.
Työhaastattelu voidaan järjestää joko kasvokkain tai etänä. Työhaastattelussa keskustellaan työnhakijan taidoista ja vahvuuksista, aiemmasta työkokemuksesta, koulutuksesta sekä toiveista työn suhteen. Työhaastattelu on siis työnantajalle mahdollisuus arvioida työnhakijan soveltuvuutta haettavaan tehtävään sekä organisaation kulttuuriin. Samalla se on työnhakijalle mahdollisuus tehdä vaikutus sekä vakuuttaa työnhakijan siitä, että on sopivin henkilö työhön.
Työhaastattelussa kysytään usein liuta kysymyksiä, jotka liittyvät hakijan taitoihin, työkokemuksiin, työhistoriaan, saavutuksiin, tulevaisuuden suunnitelmiin sekä työtapoihin. Haastattelu voi sisältää myös käytännön testejä, esimerkiksi ongelmanratkaisu- tai tiimityöskentelytehtäviä.
Muut teemaan työnhaku liittyvät aiheet
Palaute ja uutisvinkit, mediayhteydenotot ja muut yhteistyökuviot - toimituksemme auttaa mielellään.
Kirjaudu tilillesi käyttääksesi ominaisuutta.
Kirjaudu tilillesi käyttääksesi ominaisuutta.
Helpottaaksemme työnhakuasi haluaisimme käyttää evästeitä ja hyödyntää tietojasi näyttääksemme sinulle osuvampia ilmoituksia Duunitorilla ja muualla verkossa. Voit halutessasi valita alta tarkemmin, mihin tarkoituksiin sallit evästeiden ja tietojesi käytön ja lukea lisää tietosuojaselosteestamme.
Nämä evästeet ovat tarpeellisia sivuston toimivuuden kannalta. Ilman näitä evästeitä sivuston toiminnallisuudet kuten sisäänkirjautuminen ja evästevalinnat eivät toimi.
Näiden avulla muistamme valintasi ja kiinnostuksen kohteesi, hakuhistoriasi ja suosikkisi, jotta saat parhaan mahdollisen käyttökokemuksen sivuillamme.
Auta meitä ymmärtämään miten sivustoamme selataan ja sitä kautta parantamaan palvelumme nopeutta ja käytettävyyttä. Emme tunnista yksittäisiä käyttäjiä, vaan tieto on anonymisoitua.
Mahdollistaa juuri sinua kiinnostavien työpaikkojen ja mainosten näyttämisen Duunitorin sivuilla, muualla verkossa ja toisissa palveluissa.