Kasva ja kehity, meillä et pety! Tutustu Duunitoriin ja hae mukaan.
Duunitori tekee kunnianhimoista kasvua Pohjoismaissa. Tarjoamme kokonaisvaltaisia ratkaisuja rekrytointien onnistumiseksi yhdistämällä digimarkkinoinnin osaamisemme Duunitorin mediaan, brändiin sekä digitaalisiin alustoihin.
Tässä duunitorilaisten listaamat syyt, joiden vuoksi meillä on helppo viihtyä:
Tilaa kehittää ja kehittyä
Itsenäinen ote työhön
Voimaa yhdessä tekemisestä ja olemisesta
Onnellisten asioiden duuni
Henkilökohtainen kasvu alkaa halusta kehittyä. Ammatillinen kasvu taas halusta kehittää. Keskeneräisyys kertoo parhaiten työyhteisömme halusta tehdä näitä molempia. Toisia keskeneräisyys voi pelottaa, meille se antaa tilaa ja vapautta kehittää uutta yhdessä.
Duunitorilla teemme töitä onnellisten asioiden puolella. Työmme vaikuttaa suoraan siihen, miten työt ja tekijät löytävät toisensa ja isossa kuvassa miten työmarkkinat toimivat. Tämän kehittämisessä ei ole rajoja. Ihmisiä ja yhteiskuntaa hyödyttävä työ yhdistää eri alojen asiantuntijoita. Etsimme yhdessä aidosti auttavia ratkaisuja sekä työnhakijoille että työnantajille.
Me välitämme, arvostamme ja kannustamme. Meillä ei ole tilaa nilkeille, vaan teemme töitä sydämellisten ja kunnianhimoisten tyyppien kanssa. Yhdessä tekeminen ei pääty siihen, kun läppärit lävähtävät kiinni. Yhteisiä hetkiä ja hauskanpitoa on myös vapaa-ajalla: treenaamme, matkustamme ja juhlimme yhdessä. Tällaista yhteishenkeä on vaikea löytää muualta.
Valitettavasti meillä ei ole juuri nyt avoimia työpaikkoja. Tarkista myöhemmin uudestaan tai tallenna Duunivahti!
Tilaa työnantajan uudet työpaikat suoraan sähköpostiisi.
Neljän vuoden aikana oma kehittymiseni on ollut huimaa. Se tulee pitkälti siitä, että olen päässyt oikeasti tekemään ja saanut ottaa vastuuta erilaisista tehtävistä. Myös Duunitorin palvelut ja tuotteet on vuosien aikana kasvaneet ja kehittyneet. Oma matkani on ollut upea, mutta niin on ollut myös Duunitorin matka. On mahtavaa olla siinä mukana. Meillä halutaan tukea ja auttaa toisia onnistumaan. Yleinen ilmapiiri on siinä hirveän tärkeä asia.
Key Account Manager
Täällä yhdessä tekeminen ei pääty siihen, kun läppärit lävähtävät kiinni. Meillä tapahtuu jatkuvasti – on tiimien omia ja koko firman afterworkeja, juoksu- ja kiertoharjoittelutreenejä, talvi- ja kesäpäiviä, lautapeli-iltoja, vappusitsejä ja dinnereitä. Jos listalta puuttuu jotain, sen saa järjestää ja laittaa kaikille kalenteriin. Yhden Slack-viestin jälkeen porukka on saattanut lähteä reissulle ulkomaille tai katsomaan työkaverin bändin keikkaa Espan lavalle. Hauskoja yhteisiä hetkiä ja tapahtumia mahtuu yhtä lailla työpäiviin kuin vapaallekin.
Software Developer
Duunitori
2302391-8
Atk-laitteisto- ja ohjelmistokonsultointi
2009
Perustamisvuosi
None
Henkilöstömäärä
0
Avointa työpaikkaa
Helsinki
Pääkonttori
Kirjaudu tilillesi käyttääksesi ominaisuutta.
Kirjaudu tilillesi käyttääksesi ominaisuutta.
Helpottaaksemme työnhakuasi haluaisimme käyttää evästeitä ja hyödyntää tietojasi näyttääksemme sinulle osuvampia ilmoituksia Duunitorilla ja muualla verkossa. Voit halutessasi valita alta tarkemmin, mihin tarkoituksiin sallit evästeiden ja tietojesi käytön ja lukea lisää tietosuojaselosteestamme.
Nämä evästeet ovat tarpeellisia sivuston toimivuuden kannalta. Ilman näitä evästeitä sivuston toiminnallisuudet kuten sisäänkirjautuminen ja evästevalinnat eivät toimi.
Näiden avulla muistamme valintasi ja kiinnostuksen kohteesi, hakuhistoriasi ja suosikkisi, jotta saat parhaan mahdollisen käyttökokemuksen sivuillamme.
Auta meitä ymmärtämään miten sivustoamme selataan ja sitä kautta parantamaan palvelumme nopeutta ja käytettävyyttä. Emme tunnista yksittäisiä käyttäjiä, vaan tieto on anonymisoitua.
Mahdollistaa juuri sinua kiinnostavien työpaikkojen ja mainosten näyttämisen Duunitorin sivuilla, muualla verkossa ja toisissa palveluissa.