Hyvä työntekijäkokemus saa osaajat ja koko työpaikan kukoistamaan. Suomen 8. parhaaksi työpaikaksi valitun Duunitorin työntekijät pohtivat, miksi viihtyvät työssään.
Duunitori on valittu kolmatta kertaa peräkkäin yhdeksi Suomen parhaista työpaikoista Great Place to Work -tutkimuksessa (GPTW), jossa kartoitetaan työntekijöiden näkemyksiä työpaikastaan sekä työnantajan johtamiskäytäntöjä ja toimintatapoja.
Nyt vuonna 2021 Duunitori sijoittui 8. sijalle keskisuurten yritysten sarjassa. Teknologiayritys on sijoittunut parhaiden työnantajien joukkoon kaikkina kolmena vuonna, joina se on ollut mukana tutkimuksessa.
Mistä erinomainen työntekijäkokemus sitten syntyy? Duunitorilaiset kertovat nyt 10 asiaa, jotka tekevät heidän työpaikastaan poikkeuksellisen.
1. Mahdollisuus kasvaa ja kehittyä
Duunitorilla on pidetty alusta asti tärkeänä, että työntekijöillä on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä roolissaan. Työssä kehittyminen on myös yksi Duunitorin lupauksista työnantajana.
Omassa työssä kehittymisen lisäksi duunitorilaiset voivat rakentaa urapolkua esimerkiksi team leadiksi, sisäiseksi valmentajaksi tai työnantajakuvakonsultiksi.
Myös erilaiset sisäiset ja ulkoiset koulutukset tarjoavat mahdollisuuden täydentää osaamista. Kuluneen vuoden aikana duunitorilaiset ovat päässeet oppimaan esimerkiksi suorituskyvyn maksimoinnista, työssä jaksamisesta, tunnetaidoista ja palautteen antamisesta.
”Mahdollisuus vaihtaa rooleja myös yrityksen sisällä ja suuntautua itselle mielenkiintoisiin asioihin on erityistä Duunitorin kulttuurissa. Työntekijöillä on paljon valtaa omaan työnkuvaan”, kertoo eräs tutkimuksen vastaajista.
2. Sisäisen valmennuksen ohjelma
Kehittymistä tuetaan koulutusten lisäksi Duunitorin sisäisen valmennuksen ohjelmalla. Jokaisella duunitorilaisella harjoittelijasta toimitusjohtajaan on oma valmentaja, jonka kanssa käydään säännöllisesti keskusteluja omasta kehittymisestä sekä oman työn mahdollisuuksista ja haasteista.
Valmentajina toimivat tehtävään koulutetut duunitorilaiset.
”Sisäisessä valmennuksessa on mahdollista löytää juuri itselleen sopivia keinoja taklata arjen haasteita ja löytää erilaisia kehittymismahdollisuuksia organisaation sisällä. Kun tulee kuulluksi ja on mahdollisuus pysähtyä sekä oivaltaa, tuntuu, että minusta välitetään.”
Lue myös: Mitä jos jokainen työntekijä saisi oman valmentajan? Näin poikkeuksellinen malli toimii
3. Yhteiset aktiviteetit ja ammattilaisten vetämät treenit
Duunitorilla töitä tehdään tiimeissä ja soluissa, mutta yhteisöllisyys ulottuu myös työtehtävien ulkopuolelle. Duunitorilaiset harrastavat, urheilevat ja juhlivat onnistumisia yhdessä. Erityismaininnan he antavat yhteisille treeneille, joita vetävät liikunta-alan ammattilaiset.
”Meillä on huomattavan paljon yhteistä tekemistä aina maanantaiaamiaisista ja perjantaiskumpista juoksu- ja lihaskuntotreeneihin.”
”Työnantaja tukee myös vähemmän suunniteltua yhteistä tekemistä. Esimerkiksi ’sääntönä’ on, että jos yli kymmenen duunitorilaista on samassa paikassa varsinaisen työajan ulkopuolella, työnantaja tarjoaa ruoat.”
”Mahtava työyhteisö ja duunitorilaisuus fiiliksenä. Tykkään myös esimerkiksi firman treeneistä ja järjestetyistä aktiviteeteista.”
4. Tärkeät työkaverit
Duunitorilla työkaverin puoleen voi kääntyä niin pulmatilanteissa kuin hyvien naurujenkin toivossa. Vuosien varrella kollegoista on tullut monelle tärkeitä ystäviä.
”Kollegat ovat tietysti arjessa se paras asia, jonka ansiosta jaksaa tulla töihin vaikeinakin päivinä. He välittävät, auttavat ja kysyvät kuulumisia. Olen kiitollinen, että saan olla täällä töissä!”
”Töissä on aina hauskaa, ihmiset ovat ystävällisiä ja helposti lähestyttäviä.”
”Yhteishenki, motivoituneisuus ja sitoutuneisuus yhteisiin tavoitteisiin. Aito halu auttaa ja puhaltaa yhteen hiileen.”
5. Avoin ja luottamuksellinen ilmapiiri
Luottamuksen ja avoimen keskustelun merkitys on noussut entistä suurempaan arvoon koronapandemian, poikkeusvuoden ja etätyön myötä. Myös duunitorilaisille on tärkeää, että vaikeistakin asioista voi keskustella avoimesti ja rehellisesti.
"Vaikeinakin aikoina on säilynyt hyvä fiilis ja avoin keskusteluyhteys kollegoihin ja johtoon. Meillä kuunnellaan työntekijöitä. Avoimet ja anonyymit koko firman Q&A-sessiot luovat luottamusta siihen, ettei meillä haluta salata asioita."
”Johto pitää työntekijät hyvin kartalla isoistakin asioista. Missään muussa työpaikassa en ole tiennyt yhtä hyvin, missä firma menee ja miten sillä menee.”
6. Itseohjautuva organisaatiomalli
Duunitorin organisaatiomalli perustuu itseohjautuvuudelle – tai oikeastaan yhteisohjautuvuudelle. Duunitorilla töitä tehdään moniammatillisissa tiimeissä eli soluissa, oman osaamisalan tiimeissä eli funktioissa sekä erilaisissa projekteissa.
Ajatuksena on se, että tiimit ja solut voivat tehdä itsenäisiä päätöksiä, määrittää omat tavoitteensa sekä valita keinot, joiden avulla ne saavutetaan. Tavoitteiden asettamisen tukena on teknologiajätti Googlenkin hyödyntämä OKR-malli, joka auttaa myös onnistumisten tunnistamisessa.
”Olemme ketteriä, pystymme reagoimaan nopeasti ja kehittämään uutta matalan organisaation takia. Mielestäni tämä on siksi paras työpaikka, jossa olen urani aikana työskennellyt.”
7. Vapaus vaikuttaa omaan työhön
Itseohjautuva organisaatiomalli takaa sen, että jokaisella duunitorilaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten – ja usein myös missä – työnsä tekee.
”Saan tehdä töitä enimmäkseen omalla tavallani, minuun luotetaan, minulla on vapaus johtaa omaa kalenteriani, saan olla oma itseni ja tuoda omat näkemykseni pöytään.”
”On hienoa, että saan järjestää omat työpäiväni pitkälti kuten haluan ja tehdä töitä, missä haluan.”
8. Vastuuta kokemusvuosiin katsomatta
Vapauden vastaparina tulee vastuu. Duunitorilla sitä annetaan ikään, kokemusvuosiin ja titteliin katsomatta työntekijöille, joita se kiinnostaa.
”Täällä saa halutessaan paljonkin vastuuta, ja työntekijät otetaan nopeasti erilaisiin projekteihin mukaan matalalla kynnyksellä.”
9. Paras idea voittaa
”Paras idea voittaa” on Duunitorin epävirallinen motto, jonka mukaan on toimittu firman alkuajoista asti. Siksi jokaisella duunitorilaisella on yhtäläinen mahdollisuus saada äänensä kuuluviin ja päästä vaikuttamaan Duunitorin palveluihin ja toimintamalleihin.
”Ammattitaitoon ja siitä tulevaan päätöksentekokykyyn luotetaan aidosti. Lisäksi kaikki ideat otetaan huomioon riippumatta siitä, kuka idean sanoo. Jos ideasta pidetään, sitä ruvetaan toteuttamaan nopeasti. Jos idea ei toimikaan, ei harmitella, vaan katsotaan, miten asian voisi tehdä paremmin.”
10. Ylpeys siitä, mitä saadaan aikaan
Duunitorin missiona on toteuttaa ihmisten ja työnantajien unelmia. Yhteisen tavoitteen eteen tehdään töitä jokaisessa tiimissä ja toimenkuvassa. Duunitorilaisten kädenjälki näkyy esimerkiksi helpommassa työnhaussa ja rekrytoinnissa, asiakkaiden rekrytointitarpeiden ratkaisemisessa ja työelämän puheenaiheiden synnyttämisessä.
Duunitori on kasvanut viime vuosien aikana pienestä autotallissa toimivasta startupista yli 60 työllistäväksi yritykseksi. Myös kansainvälistymisten ensi askeleita on otettu avaamalla Ruotsiin Duunitorin sisarpalvelu Jobbland.
Moni työntekijöistä on ollut mukana Duunitorin eri vaiheissa ja päässyt seuraamaan kasvua aitiopaikalta. Ei ihme, että omasta ja kollegoiden työstä ollaan ylpeitä.
”Ylpeys firman kasvutarinasta ja siitä, että jokainen tekee sitoutuneesti töitä yhteisen menestyksen eteen.”
Lue myös:
Kalle Salmela Duunitorin liiketoimintajohtajaksi – markkinaa mullistava kasvuyritys veti puoleensa
Lue myös
- Kun Petri aloitti Duunitorin Account Managerina, yksi asia yllätti: ”En ole kohdannut vastaavaa missään muualla”
- Duunitori on pohjimmiltaan softatalo ja 9 muuta asiaa, joita et tiennyt Duunitorista työpaikkana – ”Keskeneräisyys antaa vapautta kehittää”
- Graafikoksi Duunitorille? 10 paikkaa, joissa kädenjälkesi näkyy sadoille tuhansille