Tuore ja pitkän linjan hakoslainen kertovat, millaista on aloittaa kalustejakelussa – ja miten monipuolisessa ja nopeasti kasvavassa yrityksessä saa halutessaan kehittyä. Lue vastaukset yleisimpiin kysymyksiin.
Tämä artikkeli on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Hakosen kanssa.
Sinivalkoiset kuorma-autot ovat monelle tuttu näky katukuvassa. Hakosen autot ja rivakat työntekijät kuljettavat huonekaluja ja kodinkoneita viikoittain tuhansiin koteihin.
Yrityksen palveluihin kuuluu kalustejakelu sekä kodinkoneiden kuljetus, asennus, myynti ja huolto. Jututimme Vantaan terminaalilla Oskari Hujua ja Risto Alarantaa siitä, millaisia uramahdollisuuksia Hakonen on heille tarjonnut.
Huju on ensimmäisen vuoden hakoslainen. Aiemmin aloittamista hän on työskennellyt muun muassa Postilla, taksialan yrityksessä ja kellosepän hommissa.
”Minulla on ollut aina iso tarve kehittyä, ja Hakosella on löytynyt mahdollisuuksia. Hienoa on ollut myös se, ettei työ seuraa kotiin.”
Controllerina työskentelevä Alaranta puolestaan on työskennellyt yrityksessä jo kymmenen vuotta. Hän aloitti osa-aikaisena kalustejakelijana lukiossa, kun isoveli pyysi tuuraamaan töihin.
”Tuotan liiketoiminnan kehityksen tueksi erilaisia analyyseja ja raportteja, jotka voivat liittyä esimerkiksi hinnoitteluun tai kannattavuuteen. Siitä on iso etu, että tunnen pelikentän ja Hakosen prosessit niin hyvin – näin pystyn soveltamaan lukuja ja teoriaa paremmin.”
Näin kaksikko vastaa yleisiin kysymyksiin työpaikastaan:
1. Millaista on aloittaa Hakosella? Miten työhön perehdytetään?
Oskari Huju: "Kalustejakelussa muut ottivat heti ensimmäisenä päivänä hyvin vastaan ja näyttivät paikkoja. Sitten pääsin viikoksi ajamaan reittejä ja opettelemaan työtä niin, että olin aina saman opettajana matkassa työparina. Sen jälkeen menin tekemään vuoroja muiden sekaan.
Täällä suorastaan odotetaan, ettei tiedä etukäteen mitään. Hakoselle on tosi helppo tulla hommiin."
Risto Alaranta: ”Moni löytää meillä vakioparin. Vaikka sellaista ei heti löytyisi, kaikkien kanssa on helppo tulla toimeen, ja ihmiset kiittävät työparia päivästä. Se jäi minulle mieleen, kun aloitin.”
2. Löytyykö Hakoselta muita hommia, jos kaipaan vaihtelua?
Oskari Huju: "Minulle tuli yllätyksenä, miten iso firma Hakonen on. Meillä pyöritetään yritysasiakkuuksia, ja joukossa on monia erilaisia tehtäviä. Jos meille hakee, ei tarvitse ajatella, että on vain yksi duuni, jossa aloitat.
Kalustejakelu on iltapainotteista ja joustavaa hommaa. Moni nuori tykkää siitä. Jakelun lisäksi Hakosella on kodinkoneiden huolto- ja asennuspuoli, johon voi kouluttautua. Myös työnkuvassaan pääsee kasvamaan.
Hain nykyiseen palvelukoordinaattorin tehtävääni noin puoli vuotta Hakosella aloittamisen jälkeen. Ajattelin hakevani ihan kokeiluna, mutta tulinkin valituksi. Täällä kyllä huomataan, kun löytyy halua oppia ja tehdä enemmän."
3. Millainen työporukka on?
Risto Alaranta: "Kalustejakelussa on tekemisen meininki. Me pidämme hauskaa työparin ja porukan kanssa ja pistämme samalla hihat heilumaan. Pidin myös ajojärjestelystä: siellä oli rento ja joustava tiimi.
Tekemistä ja painetta riittää, mutta selviämme kaikesta porukalla. Joskus jakelureitti voi myöhästyä tai vaikka auto juuttua lumeen. Silloin lähdemme auttamaan pulassa olevia kavereita oman lenkin päätteeksi, jotta saamme toimitukset ajoissa perille eikä kenelläkään mene liian myöhään.
Olen aina saanut tukea kollegoilta ja esihenkilöiltä. Jos keikalla ilmenee mikä tahansa ongelma, voi soittaa ajojärjestelyyn. Apu on aina lähellä, ja se on tärkeää."
4. Millaisia etenemismahdollisuuksia Hakonen tarjoaa?
Risto Alaranta: "Olen saanut kasvaa Hakosella ja kerätä kokemusta kentältä johtoryhmään asti. Kun opintojani vastaava controllerin tehtävä tuli hakuun, oli päätös helppo tehdä. Olen tyytyväinen, että pääsin juuri tänne oman alan töihin.
Hakonen on kasvanut nopeaa tahtia. Kymmenen vuotta sitten meillä oli liikenteessä noin kuusi autoa päivässä. Nyt niitä on jopa 50, ja toimipisteitäkin on lisää. Kun uusia paikkoja aukeaa, Hakonen antaa mielummin sisäisesti omille työntekijöille mahdollisuuden kasvaa kuin rekrytoi ulkopuolelta.
Kehitettävää ja tilaa kehittyä siis riittää. Meillä kaikki voivat olla mukana ideoimassa ja vaikuttamassa siihen, miten työt sujuisivat entistä paremmin. Kun hoitaa hommat hyvin, kyvykkyyttä löytyy ja on itse aktiivinen, etenemisen paikkoja avautuu.
Näitä tarinoita on meillä paljon. Melkein koko ajojärjestelyporukka on entisiä jakelijoita, ja johtoryhmässäkin kaksi meistä on tullut kentältä."
Näin Uku Mölder kertoo Hakosen mahdollisuuksista:
5. Mikä on parasta Hakosella työskentelyssä?
Oskari Huju: ”Parhaita puolia ovat hyvä ja mukava porukka ja työn joustavuus. Uutena työntekijänä ei ole ollut yhtään ulkopuolinen olo.”
Risto Alaranta: "Reiluus – niin työntekijöille kuin asiakkaillekin. Emme ole mikään jäykkä logistiikkayritys, vaan olemme empaattisia ja kohtaamme asiakkaiden toiveet.
Jos tykkää tekemisestä ja haluaa etenemisen mahdollisuuksia, suosittelen hakemaan."