Björn Wahlroos paljastaa uransa isoimpien yrityskauppojen taustat – latoi pöytään kolme tiukkaa ehtoa Sampo-diilin toteutumiselle

Björn Wahlroosin muistelmateos avaa näkymän 1990-luvun liike-elämän kulisseihin. Toisille raskas lama-aika kääntyi osalle yrittäjiä kultakaivokseksi. Suurin onnistuminen oli diili, joka vei hänet itsensä Sammon johtoon, Wahlroos sanoo.

Mieluummin häpeän lyhyen hetken kuin kadun asiaa lopun elämääni.

Näitä kauppakorkeakoulu Hankenin entisen hallintojohtajan Göran Westerlundin sanoja Björn Wahlroos muisteli, kun hän joutui miettimään, mitä hänen tuore Mandatum-pankkinsa voisi laskuttaa palveluksistaan.

Ohje tarkoitti, että palkkiopyyntö piti laittaa rohkeasti tappiin, ettei asia jäisi harmittamaan. Westerlund väitti tämän olevan jokaisen kunnon asianajajan johtoajatus, ja Wahlroos noudatti sitä tässä ja ilmeisesti muissakin hintapyynnöissään.

Tämä on yksi anekdootti monien joukossa Wahlroosin tuoreessa Sateentekijät – Eräänlaiset päiväkirjat 1992−2001 -kirjassa (Otava 2023). Se on hänen muistelmiensa toinen osa, jossa kerrataan pankkiirin uran vaiheet yksityiskohtaisesti Mandatum-pankin perustamisesta siihen, kun Mandatum fuusioituu Sampon kanssa ja Wahlroosista itsestään tulee Sammon konserninjohtaja.

Laman keskellä miljonääriksi

Moni muistaa 1990-luvun synkkänä laman aikana. Kaikille se ei ollut synkkää. Kirjansa julkistamistilaisuudessa Wahlroos sanoi, että 1990-luku muistutti monella tapaa nykyaikaa talousvaikeuksineen.

Silloin hänestä kuitenkin tehtiin viisasta politiikkaa, ja Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen Suomi onnistui talouden uudistamisessa Nokian toimiessa johtotähtenä.

Se vaikuttaa olleen Wahlroosille kulta-aikaa. 1990-luvun alun leikkaukset olivat hänestä välttämättömiä toimia julkisen talouden siivoamiseksi, ja samalla kilpailukykyä parannettiin devalvaatiolla ja verotusta uudistamalla. Noihin aikoihin yrityksiä tuettiin työllisyyden turvaamiseksi, ja suurena muutoksena oli pääomatulojen erottaminen progressiivisesta ansiotuloverotuksesta. Pääomia alettiin siis verottaa tasaverolla.

”Yrityksiä kasvoi kuin sieniä sateella. Mandatum kukoisti, koska kaikki muuttui ja Suomea siivottiin kilpailukykyisemmäksi”, Wahlroos muisteli.

39-vuotias Björn Wahlroos oli vähän ennen verouudistusta ilmoittanut jättävänsä Suomen Yhdyspankin ja perustavansa Mandatum-pankin. Hän oli seitsemän vuotta aiemmin hypännyt kansantaloustieteen professorin paikalta SYP:n johtokuntaan. Nyt oli aika hypätä omaan.

”Paljon parempaa hetkeä käynnistää tämä bisnes ei olisi voinut olla”, hän sanoi.

Mandatumin ensimmäinen diili oli Krister Ahlströmin metsien myyminen Enso-Gutzeitille marraskuussa 1992. Siinä yhteydessä Wahlroos siis muisti lyhyen häpeän palkkiopolitiikan, tienasi Mandatumille reilut neljä miljoonaa markkaa ja tuli itse miljonääriksi.

1990-luvun fuusiot ja muut diilit

Sateentekijöissä Wahlroos kuvaa hengästyttävän määrän yritysjärjestelyjä, joissa Mandatum ja hän itse olivat mukana.

Jokunen epäonnistui: hän ei esimerkiksi saanut vakuutettua Stockmannia lähtemään Ruotsiin Venäjän sijaan. Mutta moni onnistuikin. Stora ja Enso fuusioituivat, samoin Sanoma ja WSOY, ja norjalainen miljardööri Kjell Inge Røkke saatiin kuin taikurin keinoin ja monien tuntien "hevoskaupan" jälkeen pois Partekista yhdessä yössä.

”Henkilökohtaisesti mulle merkitsi kaikkein eniten se diili, jolla itse jouduin ottamaan vastuuta Sammosta”, Wahlroos sanoi.

Tuossa diilissä Mandatum fuusioitui Sampoon, ja Wahlroosista tuli Sammon konsernijohtaja.

Häpeä oli karissut Sampo-diiliin mennessä

Jos Björn Wahlroos oikeasti oli häpeillyt palkkiotasoaan pankkiiriuran alussa, Sampo-diiliin mennessä kainostelu oli kirjan perusteella karissut.

Sammon kiinnostuksesta ostaa Mandatum hän sai vihiä parinkin eri aterian yhteydessä, ja lopulta Sampo-Leonian hallituksen puheenjohtaja Jukka Härmälä pyysi häntä Sammon johtoon vuonna 2000.

Wahlroos esitti ehtonsa: Mandatumista olisi tultava osa Sampoa, Sammon strategia piti uudistaa täysin ja koko konsernijohto olisi vaihdettava.

"Minun on saatava vapaat kädet konsernijohdon osalta. Nykyinen johtoryhmä ei ole ammatillisesti up to par, ja yrityskulttuurissa on mielestäni jopa korruptoituneita piirteitä", Wahlroos kirjoittaa sanoneensa.

Hän ei halunnut ulkopuolisia luottamustehtäviä, mistä Sammossa oltiin hyvillään. Hän ei myöskään halunnut optioita, joista tuohon aikaan kirjoiteltiin lehdissä paljon paheksuvaan sävyyn.

Sampo olisi halunnut antaa Wahlroosille optiot, koska kaikki muutkin suuryritysten johtajat saivat sellaisia, mutta kaikkiin ehtoihin suostuttiin. Wahlroos perusteli, että voisi tarvittaessa puolustaa optio-ohjelmia julkisuudessa ilman eturistiriitaa. Hänestä tulisi Sammon suurin henkilöomistaja, kyllä ne miljoonat jo riittivät.

700 miljoonan euron omaisuus

Ennen lopullisia kauppoja Wahlroos ehti koota ajatuksiaan vielä parilla fasaanijahdilla, ja lopulta hän neuvotteli myös Mandatumin omistajille tavoiteltua paremman hinnan Mandatumin osakkeista.

Silloinen valtiovarainministeri Sauli Niinistö piti hintaa liian avokätisenä, mutta kannatti kuitenkin fuusiota. Toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes joutui lehdistön kynsiin, sillä median mielestä Siimes oli kannattanut fuusiota liiankin lämpimästi eduskunnassa.

Epäiltiin, että Wahlroosin ja Siimeksen yhteinen vasemmistolaistausta teki Siimeksestä kaupan takapirun. Siinä ei Wahlroosin mukaan ollut perää.

Siimes vastasi nauraen, että hän leikki vielä Barbie-nukeilla silloin, kun Wahlroos osoitti mieltään Vietnamin sotaa vastaan.

Sammosta tuli Wahlroosin luomus. Hän jäi eläkkeelle Sammon puheenjohtajan toimesta tänä keväänä. Hänen omaisuutensa arvoksi on arvioitu reilut 700 miljoonaa euroa, josta hän on siirtänyt suuren osan perheelleen.

Suomen 1990-luvun huippu hiipui harmauteen

Suomen talouden nykytilaa Wahlroos ei pidä hyvänä. Petteri Orpon hallituksen uudistukset työlainsäädäntöön eivät hänestä ole riittäviä. Oikeastaan Suomen alamäki alkoi jo aika pian Nokia-huuman alettua.

”Vain vuosikymmen myöhemmin me vaivuimme hiljaa ja tasaisesti siihen tylsänharmaaseen talouskasvun olemattomuuden arkeen, jossa me nyt elämme”, hän sanoi.

Nyt Suomi on hänestä ”kuin vanhainkoti, jonka asukkaat valittavat ja haluavat etuuksia itselleen koskaan miettimättä, mistä ne etuudet tulee. Ja jos niiltä oikein kysyy, ne sanoo, että kyllä ne lapset maksaa.”

”Tällaisena me ei voida jatkaa, koska eihän me voida jättää koko laskua lapsillemme. Ja vieläkin pahempaa, ne samperin lapset on alkaneet päättää muuttaa pois täältä”, hän sanoi.

Lasku lankeaa kuitenkin valtiolle, ja hänestä uhkaa käydä niin, että yhä useampi (rikas) veronmaksaja saattaa paeta maasta korkeampaa veroastetta pelätessään.

Miten sitten tämä kierre voitaisiin katkaista? Siihen Wahlroos lupaa palata muistelmiensa tulevassa, kolmannessa osassa.

Lue myös:

Toimitusjohtaja vaatii päättäjiltä työperäisen maahanmuuton edistämistä: ”Ajamme päin seinää”

”Alamäkeä jo 15 vuotta” – Asiantuntija lataa karut madonluvut pöytään Suomen osaamistasosta ja maahanmuutosta

Onko osaajapula sittenkin työnantajan oma syy? Asiantuntija varoittaa yleisestä virheestä – ”Hälytysmerkki, johon tulee puuttua”