Varhaiskasvatuksen opettajalla on tärkeä vastuu lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen varhaisessa vaiheessa. Millainen ympäristö tukee varhaiskasvatuksen ammattilaisia tässä työssä? Haastattelimme Espoon kaupungin varhaiskasvatuksen opettajaa Marja Hokkasta.
Tämä artikkeli on toteutettu Duunitorin haastattelujen pohjalta yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa. Espoo on nyt rekrytoimassa uusia varhaiskasvatuksen opettajia. Hae linkin kautta!
Hae varhaiskasvatuksen opettajaksi ≫
Työ tarvitsee tarpeeksi tekijöitä
Marja on ollut Espoon kaupungilla töissä jo vuodesta 2005. ”Iso työnantaja, kuten Espoon kaupunki tarjoaa paljon mahdollisuuksia. Mielestäni Espoo on todella reilu, eteenpäin katsova ja kehittymiseen kannustava työnantaja. Ja meillä on ammattitaitoisia ja mukavia työkavereita”, hän kertoo.
Työ myös joustaa oman elämäntilanteen mukana, mikä on ollut näiden 13 vuoden aikana perheelliselle Marjalle tärkeää.
Mistä sitten on hyvä varhaiskasvatuksen työnantaja tehty? ”Kaikki lähtee hyvästä johtajuudesta”, Marja vastaa.
”Hyvä johtaja antaa luottamuksen ja vapauden työntekijälle toteuttaa varhaiskasvatussuunnitelmaa omalla tavallaan lapsiryhmänsä kanssa. Hän huolehtii, että työpaikan ilmapiiri, resurssit ja välineet ovat kunnossa, jotta varhaiskasvatuksen opettaja voi toteuttaa työtään parhaalla mahdollisella tavalla.”
Hyvä johtaja antaa luottamuksen ja vapauden työntekijälle toteuttaa varhaiskasvatussuunnitelmaa omalla tavallaan lapsiryhmänsä kanssa.
Marja onkin tyytyväinen, että Espoossa työn tukemiseen ollaan panostettu myös resurssoinnin näkökulmasta.
”Meillä on hyvin saatavilla erikoisosaajia, kuten varhaiskasvatuksen kieli- ja kulttuuriopettajia sekä laaja-alaisia varhaiskasvatuksen erityisopettajia. Heitä ei ole laskettu ryhmän suhdelukuun, vaan he tulevat konsultoimaan ja tukemaan ryhmän opettajia tarvittaessa. Lisäksi meillä on mahdollisuus konsultoida psykologeja ja toimintaterapeutteja sekä muita erityistyöntekijöitä.”
Kehittymään pääsee omien mielenkiintojen mukaisesti
Erikoisosaamisen kehittämiseen kannustetaan kaikkia varhaiskasvatuksen opettajia laajalla koulutustarjonnalla. Marja korostaakin Espoon koulutusmyönteisyyttä.
”Olen itsekin päässyt suorittamaan lastenliikunnan ammattitutkinnon oppisopimuksella, osallistumaan digipedagogiikan kehittämishankkeeseen, toimimaan kouluttajana ja käymään useissa eri koulutuksissa. Olen onnekseni päässyt kehittämään juuri niitä aiheita, jotka minua kiinnostavat.”
Olen onnekseni päässyt kehittämään juuri niitä aiheita, jotka minua kiinnostavat.
Kaupungin koulutustarjonnan painopistealueet vaihtuvat vuosittain, mutta tarjonnasta löytyy monipuolisesti vaihtoehtoja tukemaan jokaisen omaa ammatillista kehitystä.
”Esimerkiksi yhtenä vuonna oli lukemisen vuosi, jonka puitteissa käytiin läpi muun muassa dialogisen lukemisen toimintamallia. Myös kestävä kehitys on tärkeä aihe, johon olemme panostaneet jo vuosia”, Marja kertoo innokkaasti.
Oppimisen uudet mallit
Marja on toiminut myös itse kouluttajana digipedagogiikan kehittämishankkeessa. Espoon kaupunki onkin panostanut erityisesti modernien työkalujen käyttämiseen varhaiskasvatustyössä.
”Varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma antavat vahvan viitteen siihen, että teknologiset välineet, sovellukset ja pelit ovat tärkeässä osassa varhaiskasvatusta. Meillä Espoossa on onneksi yksi Suomen parhaista varusteluista tähän. Jokaisesta yksiköstä löytyy monikosketusnäyttö ja useampia tablet-laitteita. Digipedagogiikkaan on myös hyvin koulutusta tarjolla.”
Jokaisesta yksiköstä löytyy monikosketusnäyttö ja useampia tablet-laitteita.
”Tämä ei tietenkään tarkoita, että hylkäisimme jo hyväksi havaittuja asioita lapsen leikistä ja oppimisesta. Digityökalut ovat tukemassa sitä hyvää arkea”, Marja jatkaa.
Mikä työssä on kaikkein parasta? ”Lapsissa on meidän tulevaisuus. Tässä työssä pääsemme varmistamaan, että lapsen koulupolku alkaa mahdollisimman hyvin”, Marja sanoo.
Tässä työssä pääsemme varmistamaan, että lapsen koulupolku alkaa mahdollisimman hyvin.
”Parhaimmat hetket ovatkin niitä, kun pääset näkemään sen oppimisen ja oivaltamisen ilon lapsen silmissä.”