Oletko miettinyt uraa kuljetusalalla? Kovasella aloitetaan taksikoululla sekä omalla perehdytyksellä ja ensimmäisessä vuorossa avustaa tutor-kuljettaja. Selvitimme, millaisia ovat kuljettajien ensimmäiset työpäivät.
Tämä artikkeli on toteutettu Duunitorin haastattelujen pohjalta yhteistyössä Kovasen kanssa.
Hae taksinkuljettajaksi Kovaselle »
Kasvu tietää paljon uusia kuljettajia – näin heidät perehdytetään
Uudet kuljettajat käyvät ensin taksikoulun, jos ammattiajolupaa ei ole hankittu aikaisemmin. Kovanen tarjoaa uusille kuljettajille mahdollisuuden koulutussopimukseen. Taksikoulu on nopeasti käytävä kurssi, joka antaa kuljettajalle perusvalmiudet taksipalvelutyöhön. Sen jälkeen kuljettajat osallistuvat Kovasen omaan perehdytykseen, jossa varmistetaan muun muassa brändin mukaiset toimintatavat ja käydään läpi oman 24/7-tilauskeskuksen hyödyntämistä sekä muita käytännön asioita.
”Korostamme asiakaslähtöisyyttä ja sitä, miten palvelumme eroaa niin kutsutusta tavallisesta taksista. Käymme läpi esimerkein, miksi asiakkaat tilaavat meiltä autoja ja mitkä ovat heidän odotuksensa”, Kovasen taksiryhmäpäällikkö Matti Heikkilä toteaa.
Kun kuljettaja on tehnyt työtä hieman pidempään ja suoriutunut hyvin, hänen on mahdollista kouluttautua ylemmälle palvelutasolle ajamaan tilausajoja, esimerkiksi edustus- tai limusiiniajoja.
Noin vuoden Kovasella kuljettanut Linus Treuthardt on päässyt ajamaan tilausajoja ja pitänyt niistä kovasti: "Ne tuovat oman mausteensa tähän. On vähän herrasmiesmäisempää ja saa ajaa arvokkaammin."
Itsenäistä työtä osana tiimiä – kuljettajan apuna tutor, esimiehet sekä Kovasen tilauskeskus
Ensimmäiseen työvuoroon saa mukaansa tutor-kuljettajan, joka on kokeneempi, tehtävään koulutettu kuljettaja. ”Tutor on vuorossa tukena. Hänen pitää ymmärtää, että ensimmäinen vuoro on monelle itse asiassa aika iso juttu ja varmasti jännittää”, Matti kertoo.
Tutor-vuorossa uusi kuljettaja saa vapaasti kysellä. Isoimmat nouto- ja vientipaikat, kuten lentokenttä, käydään läpi yhdessä. Tavoitteena on, että vuoron jälkeen myös pesupaikat tulevat tutuiksi ja uusi kuljettaja oppii kuittaamaan omia keikkoja.
”Vaikeissa tilanteissa tutor neuvoo, mitä kannattaa tehdä ja ohjaa esimerkiksi siinä, minne päin kannattaa lähteä ajamaan. Jos uudella kuljettajalla on vähän pallo hukassa, niin tutor auttaa enemmän”, Linus sanoo.
Konseptista on tykätty paljon ja se on nopeuttanut uusien kuljettajien pääsemistä vauhtiin. ”Tutor-kuljettajaan voi olla yhteydessä myös yhteisen vuoron jälkeen. Usein myöhemmin samaan vuoroon osuessa käydään esimerkiksi yhdessä syömässä vaihtaen kuulumiset”, Matti toteaa.
Kuljettajan työ on itsenäistä, mutta Kovanen pyrkii siihen, että esimiehet ovat kuitenkin lähellä ja lähestymiselle olisi mahdollisimman matala kynnys. Matti on läsnä kuljettajien taukotilassa tiistaista perjantaisin silloin, kun kuljettajat vaihtavat iltapäivällä vuoroa.
Linuksen mielestä tukea on saanut hyvin: ”Kaikissa autoissa on Kovasen ULA-radio, jonka kautta voi kysyä kollegoilta mitä vaan. Myös päivystäjiltä saa hyviä neuvoja, ja jos muualta ei satu saamaan tietoa, niin esimiehellekin voi soittaa.”
Kiinnostuitko töistä Kovasella? Hae taksinkuljettajaksi »
Haluaisitko lukea lisää siitä, miten asiakaspalvelun laatu varmistetaan jokapäiväisessä kuljettajan työssä?
Artikkelin kuvat: Teemu Reunila
Lue myös
- ”Minusta ei koskaan tule taksinkuljettajaa” – toisin kävi: nyt Jyrki Pantsar on tyytyväinen taksiyrittäjä
- Opintojen ohessa taksia ajava Severi kertoo, miksi suosittelee työtään: ”Tästä saa heti varman työpaikan”
- Arkisia kohtaamisia ja historiallisia hetkiä – taksinkuljettajat kertovat työnsä monista puolista