Lidl palkkaa tänä kesänä yli 1000 kesätyöntekijää. Paikkoja on auki Lidl-myymälöissä eri puolilla Suomea ja kahdessa jakelukeskuksessa Janakkalassa ja Laukaassa. Lidl-lisä takaa kaikille myyjille ja varastotyöntekijöille vähintään 1,5 % korkeamman tuntipalkan kuin mitä työehtosopimus määrittää. Haku on avoinna nyt!
Lidlin rekrytointiosastolla Espoossa alkaa olla valmista. Pian alkaa kutkuttava jakso, jonka päätteeksi kesätyön Lidlistä saa yli tuhat henkilöä. Kesätyöpaikkoja on tarjolla tänä kesänä myymälöissä aina Hangosta Sodankylään, kahdessa suuressa jakelukeskuksessa Janakkalassa ja Laukaassa sekä pääkonttorilla Espoossa.
Rekrytointiosaston HR team leader Annina Hyvönen naputtelee tietokonettaan tyytyväisenä. Hän on yksi niistä, jotka ottavat työhakemuksia vastaan. Suurin osa hakijoista on nuoria tai nuoria aikuisia eri puolilta Suomea.
"Kyllä sitä aina nöyränä katselee hakemusten määrää. On suuri kunnia, että Lidl kiinnostaa hakijoitamme näin valtavasti", Hyvönen sanoo Lidlin tiedotteessa.
Kymmeniä tuhansia hakemuksia – miten erottautua?
Lidlin kesätyöpaikkoihin tulee joka vuosi jopa 30 000 hakemusta. Entisiltä Lidlin kesätyöläisilta saaduissa palautteissa kiitellään työporukan loistavaa yhteishenkeä ja onhan sekin mukavaa, että Lidl maksaa TESin mukaisen palkan päälle vielä Lidl-lisää. Lidl-lisä takaa kaikille myyjille ja varastotyöntekijöille vähintään 1,5 % korkeamman tuntipalkan kuin mitä työehtosopimus määrittää.
Eniten kesätyöpaikkoja on auki myymälöissä. Lidlillä on tällä hetkellä yli 170 myymälää ja lähes kaikissa tarvitaan kesällä tuuraajia.
Mutta miten päästä läpi rekrytoinnin ensimmäisestä seulasta? Miten erottua ensivaiheessa kymmenien tuhansien hakijoiden seasta?
"Kohdennettu hakemus", Hyvönen vastaa. Eli heti hakemuksen alussa kannattaa kertoa, miksi hakee kesätyötä juuri myymälästä tai jakelukeskuksesta ja miksi olisi erityisen hyvä juuri kyseiseen tehtävään. Tehtäväthän ovat hyvin erilaisia.
Jokaisen taustasta löytyy jotain kiinnostavaa
Kannattaa siis miettiä, mitkä luonteenpiirteet itsessä tukevat juuri kyseisen tehtävän vaatimuksia. Eikä kannatta luovuttaa, vaikka vielä ei olisi karttunut työkokemusta.
"Sillä pääsee jo pitkälle, että hakemus on laadittu harkiten ja huolellisesti. Jos ei ole työkokemusta vielä ollenkaan, kannattaa miettiä, mitä muuta kiinnostavaa omasta taustasta löytyy. Onko henkilö esimerkiksi ollut koulun toimikunnassa mukana, tai myynyt vaikka oman urheiluseuran hyväksi joskus keksejä?"
Lidl lupaa, että jokaiseen kesätyöhakijaan ollaan yhteydessä kahden viikon kuluessa haun päättymisestä.
"Vaikka ei olisi päässyt etenemään haastatteluihin, niin ilmoitamme asiasta."
Rekrytointien seuraavaan vaiheeseen edenneet kutsutaan ryhmähaastatteluihin. Hyvösen vinkit ryhmähaastatteluun ovat yksinkertaiset.
"Ole oma itsesi ja osallistu reippaasti. Jännittäminen on täysin hyväksyttyä, itseasiassa se on usein jopa varsin positiivinen asia. Se kertoo siitä, että hakija on tosissaan mukana."
Hyvösen mukaan kannattaa pitää mielessä, että haastattelija on kuitenkin koko ajan hakijan puolella ja toivoo, että hän onnistuu.
Monissa tapauksissa Lidlissä vietetty kesä on poikinut myös jatkoa. Esimerkiksi opiskelijat saattavat jatkaa myymälöissä osa-aikaisina opintojensa ohessa. Ja onpa Lidlissä nähty urakehityksiä kesäduunista myymäläpäälliköksi ja pääkonttorin erilaisiin tukitoimintoihin.
"Reippaalla ja työtä pelkäämättömällä asenteella ovet ovat auki vaikka kuinka pitkälle", Hyvönen päättää.
Lidlin kesätyöpaikat avautuivat haettavaksi 22.1.2018 ja haku kestää kolme viikkoa.
Lidl järjestää tiistaina 30.1.2018 klo 18 Facebook-livelähetyksen, jossa katsojien on mahdollista kysyä Lidlin kesätöistä ja saada tietoa hakuprosessista. Lähetys on katsottavissa Lidl Suomen Facebook-sivuilla.
Katso Lidlin avoimet kesätyöpaikat »
Lue lisää kesätöistä Lidlillä: Kaupan alan kesätyö on satsaus tulevaisuuteen
”Se henki, joka täällä vallitsee on ihan huippu”
Artikkelikuva: Lidl