Moni haaveilee yrittäjyydestä ja sen mukanaan tuomasta vapaudesta – siitä, että on luonut ja kehittänyt jotain ihan itse. Moni myös toteuttaa unelmansa, yksi kokonaan uuden brändin rakentamalla, toinen ehkä valmiin yrityksen ostamalla ja kolmas hyppää tunnetun brändin matkaan franchising-yrittäjäksi. Tämä on tarina kolmesta yrittäjähenkisestä persoonasta, jotka tarttuivat jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Lue mikä inspiroi Fazillaa, Ainoa ja Qasimia hakemaan R-kauppiaiksi R-kioskille ja miksi he suosittelevat samaa vaihtoehtoa muillekin.
Tämä artikkeli on kirjoitettu Duunitorin haastattelujen pohjalta yhteistyössä R-kioskin kanssa. Lue lisää urasta R-kioskin kauppiaana »
(artikkeli jatkuu videon jälkeen)
Fazilla Hafizi hyppäsi asiakkaasta yrittäjäksi – ”ensin pelkäsin, ettei kielitaitoni riitä”
Tunnelma Vantaan Pähkinärinteen R-kioskilla on tuttavallinen ja lämmin. Lähes jokainen ovesta sisään astuva asiakas moikkaa kassan takana hymyilevää Fazilla Hafizia tai tämän kauppiaspuolisoa Hamidullahia kuin vanhaa tuttua. "Vakituisia asiakkaita on paljon, ja osa heistä käy täällä jopa useita kertoja päivässä", Fazilla kertoo.
Positiivista energiaa säteilevä Fazilla pyörittää kioskia miehensä kanssa menestyksekkäästi nyt jo kolmatta vuotta, vaikkei hän alkuun osannut kuvitella itseään R-kauppiaaksi.
"Pähkinärinteen R-kioski oli minulle tuttu vain asiakkaan roolin kautta. Ajattelin, ettei minusta voisi ikinä tulla R-kioskin kauppiasta, sillä pelkäsin, ettei kielitaitoni riitä", nyt sujuvasti suomea puhuva, 19 vuotta sitten Suomeen Afganistanista muuttanut Fazilla nauraa.
Tuttu R-kauppias kuitenkin rohkaisi Fazillaa, mikä sai hänet miettimään "miksei minustakin tosiaan voisi tulla yrittäjää R-kioskille". Ja lopulta hän jätti kuin jättikin hakemuksen netissä.
Yrittäjähenkinen Fazilla on ollut aina, ja ennen R-uraansa hänellä oli miehensä kanssa oma ravintola. Tästä huolimatta oli alku kauppiaana Fazillan mukaan haastava: "Aloittaminen oli vaikeaa, kun lähes kaikki oli uutta. Virheet kuitenkin opettivat ja R-kioskin taustaorganisaatio oli koko ajan tukenamme. Alussa oli paljon erilaisia koulutuksia, lyhyt työharjoittelu toisella R-kioskilla ja apua sai aina puhelimitse, jos sitä tarvitsi."
Yrittäjyydessä parasta on vapaus – saa täysin itse päättää miten työnsä tekee.
Kauppiaan työssä Fazilla nauttii erityisesti vapaudesta: "Yrittäjillä on itsellään vapaat kädet päättää, miten kioskia lähtee pyörittämään ja miten tekee asiat."
R-kioskin yrittäjän työ on Fazillan mukaan hyvin monipuolista ja tekemistä riittää, mistä hän kertoo nauttivansa. Takahuoneen puolella aikaa kuluu muun muassa tilausten teon ja työvuorosuunnitelmien parissa. Kioskin puolella taas paitsi kohdataan asiakkaita kassalla, myös laitetaan esille kampanjoita ja tarjotaan asiakkaille monipuolisia palveluita, joista varsinkin pakettipalvelut ovat suosittuja.
Yksi tuote on kuitenkin kiistatta se myydyin ja kysytyin: kahvi.
"Moni asiakas tulee heti aamulla kahville. Viime viikolla erään asiakkaamme vaimo tuli oikein erikseen tiedustelemaan, mikä on kahvimme salaisuus, kun hänen miehensä sitä joka aamu tulee meiltä hakemaan. En kertonut salaisuuttamme", Fazilla nauraa.
Miksi Fazilla suosittelee uraa R-kauppiaana?
”Tämä työ on opettavaista ja alkua helpottavat hyvät koulutukset, valmis tunnettu brändi ja taustaorganisaation tuki. Työ on hyvin itsenäistä, ja itse tekemisestä tulee ainakin minulle tosi hyvä mieli. Suosittelen työtä mielelläni niin suomalaisille kuin ulkomaalaistaustaisillekin.”
Aino Virtanen lähti tekemään omaa juttuaan – ”nautin siitä, että saan kehittää omaa yritystäni haluamaani suuntaan”
Helsingin Punavuoren sydämessä sijaitsevan Viiskulman R-kioskin hittituote osuu silmään heti sisään astuessa: viimeisen päälle siistiksi aseteltu delihylly on täynnä toinen toistaan houkuttelevampia välipalatuotteita. "Delimyynti on meillä kovassa kasvussa ja siihen panostammekin todella paljon", puolitoista vuotta sitten kauppiaana aloittanut Aino Virtanen kertoo ylpeänä.
Ennen kauppiasuraansa Aino työskenteli vuosia ravintola-alalla ja haaveili yrittäjyydestä. Kun sähköpostiin kilahti ilmoitus siitä, että Helsingissä haetaan uusia R-kauppiaita, oli aika toimia. "Idea tuli aika puskista, ja päätin vain hakea. Yrittäjyydessä kiehtoi vapaus", hän kertaa. R-kioskilla yrittäjyyden aloittaminen kävi siinä mielessä helposti, että taustalla oli valmis tunnettu brändi, ja taustaorganisaatio tukee yrittäjiä vahvasti.
Aino nauttii oman yrityksensä kehittämisestä haluamaansa suuntaan. R-kioskilla tämä on mahdollista, vaikka toki tietyt asiat on tehtävä ketjun ohjeiden mukaan. "Kaikki yrittäjät muokkaavat peruskonseptin pohjalta oman juttunsa. Kivointa tässä työssä onkin mielestäni se, kuinka paljon tätä saa muokata."
Työllistämästään tiimistä Aino puhuu ylpeydellä: "Tiimimme on tosi hyvä. Kaikki lähtevät hyvin mukaan erilaisiin haasteisiin. Työntekijöistä on mielestäni hyvin tärkeää pitää huolta, antaa palautetta ja kiittää, ja luoda esimiehenä hyvä työilmapiiri."
Asiakaspalvelu on itselleni ihan se ykkösjuttu, olen mieluiten tiskin takana. Vakituisten asiakkaiden kohtaaminen ja uusien vakituisten asiakkaiden saaminen on todella palkitsevaa. Kyllä ne hetket kun saat jutella asiakkaiden kanssa ja he kiittävät hyvästä palvelusta, ovat tämän työn parhaita hetkiä.
Ravintola-alan tausta on osoittautunut Ainon mukaan todella hyödylliseksi, sillä työ on ennen kaikkea asiakaspalvelua. Työ sopii hänestä monenlaisille persoonille, mutta yksi ominaisuus on löydyttävä kaikilta: "Kaiken muun voi mielestäni oppia, mutta asiakaspalveluhenkisyyden on tultava luonnostaan, se on tässä työssä niin tärkeää."
Mikä Aino suosittelee uraa R-kauppiaana?
"Tässä työssä turvaat työpaikan itsellesi ja aika monelle muullekin.
Ärrän konsepti on tunnettu, historia pitkä ja täällä on hyvä taustatuki ja toimivat kampanjat. Kauppiaiden ääntä kuunnellaan myös ketjutasolla."
Asiakaspalvelusta nauttiva Qasim Khokhar hyppäsi keittiön seinän takaa asiakkaiden eteen – ”täällä asiakkaita riittää”
Qasim Khokhar on haastattelemistamme yrittäjistä tuorein: hän on toiminut Helsingin Oulunkylän R-kioskilla yrittäjänä noin kahdeksan kuukautta. Ennen R-uraansa Qasim työskenteli vuosia ravintola-alalla.
Ravintola-alalla oli kuitenkin yksi selkeä miinus: kokkina keittiön puolella työskennellessä asiakaspalvelusta nauttiva Qasim ei saanut mahdollisuutta kohdata asiakkaita. "Olin aina seinän takana, enkä tavannut ihmisiä. Täällä taas heitä näkee koko ajan."
Asiakaspalvelun ohella Qasim nauttii haastattelemiemme yrittäjien tavoin myös yrittäjän vapaudesta. Hän kokee alun sujuneen varsin hyvin, vaikka toki opettelemista on ollut paljon: "Tänne oli siinä mielessä helppo tulla yrittäjäksi, sillä R-kioski on niin tunnettu ja taustaorganisaatiolta saa aina apua, jos sitä tarvitsee. Valikoimat ovat laajat, brändi iso ja asiakkaita riittää."
Qasim on hyvin ylpeä omasta kioskistaan: "Kukin yrittäjä hoitaa oman kioskinsa omalla tyylillään, ja tämä kioski on mun luoma juttu. Meillä on täällä loistava tiimi, jolle on ilo olla esimies."
Tuore yrittäjä nauttii uudesta roolistaan niin paljon, että myöntää käyvänsä kioskilla myös vapaapäivinään. "Varsinkin näin alussa minua kiinnostaa nähdä, miten tuotteita menee."
Miksi Qasim suosittelee uraa R-kauppiaana?
”Omalla kioskilla asiat saa hoitaa omalla tyylillä. Saa seurata mikä myy, ja tehdä tilaukset sen mukaan. Myös se, että saa työllistää muita on hienoa. Tämä työ sopii hyvin esimerkiksi ravintola-alan taustan omaaville.”
Sinustakin kauppias R-kioskille?
R-kioski etsii jatkuvasti uusia kauppiaita eri paikkakunnille. Uuden yrittäjän tarvitsema alkupääoma on matala, sillä R-kioskilla uskotaan ison pääoman sijaan palavaan haluun tehdä tulosta ja vahvaan sitoutumiseen.
Talo tarjoaa uusille yrittäjille vahvan ja tunnetun brändin, valmiit yhteistyökumppanit, kattavan tuen yritystoiminnan aloittamiseen, laajan perehdytyksen ja jatkuvan tuen.
Kiinnostuitko? Lue lisää R-kauppiaaksi hakemisesta »