Kannattaako työnhausta kertoa muille? Kyllä, työnhaku kannattaisi julistaa kaikille, eikä salailla sitä, kirjoittaa Duunitorin sisältöpäällikkö Laura Glad kolumnissaan. Sillä kaikkihan sitä tekevät – hakevat töitä ja unelmoivat.
Koska viimeksi hait uutta työpaikkaa? Entä milloin teit sen avoimesti?
Työnhaun maailma on jakautunut kahtia: toisella puolella ovat esimerkiksi työttömät työnhakijat ja määräaikaisissa työsuhteissa olevat, jotka rummuttavat työnhakuaan ystävilleen ja sosiaalisen median verkostoilleen.
Esimerkiksi video-CV:t yleistyvät koko ajan, ja yhä useampi uskaltautuu kokeilemaan sellaisen tekemistä ja julkaisemista LinkedInissä. Työnhakuviestit ja -videot saavat paljon kannustavia kommentteja, tuhansia katselukertoja ja runsaasti näkyvyyttä. Ihmiset haluavat tsempata ja auttaa työnhaussa – ja usein somen voima toimiikin, ja avoin työnhaku tuottaa tuloksia.
Sitten taas toisella puolella on se joukko, joka on vakituisessa työssä tai muuten tilanteessa, jossa työnhausta ei tee mieli huudella. Työnhausta saatetaan kertoa muutamalle läheiselle, mutta ei yhtään laajemmin. Työpaikkoja selaillaan puoliksi salassa, eikä ainakaan kerrota siitä töissä.
Passiiviseen työnhakuun liittyy paljon salailua ja jopa häpeää. Mutta onko se tarpeellista, vai kannattaako työnhausta kertoa muille? Olisiko yhteiskunnan asenteiden ja suhtautumisen työnhakuun aika muuttua?
Mitä jos uusien työmahdollisuuksien katseleminen olisikin pelkästään hyvä asia, riippumatta omasta työtilanteesta?
Kannattaako työnhausta kertoa – ja miksi?
Uskon, että tulevaisuudessa uusien töiden hakemisen voi aloittaa kertomalla siitä nykyiselle pomolle, ja työhaastattelussa käydä ilman keksittyä selitystä lääkäriajasta tai mummon auttamisesta muutossa. Se kuitenkin vaatii rohkeutta ja uutta asennetta sekä työnhakijoilta, että työnantajilta.
Miksi työnhausta sitten kannattaisi kertoa nykyistä avoimemmin?
Koska koko yhteiskunta hyötyisi siitä, että työnhausta tulisi ihan tavallinen, arkinen asia. Kaikkia hyödyttäisi, jos ihmiset eivät jäisi heille epämieluisiin töihin vaan uskaltaisivat kurottaa kohti uusia mahdollisuuksia.
Ja jos nykyisessä työpaikassa avaa suunsa siitä, että kaipaa uudenlaisia haasteita tai muutoksia toimenkuvaansa, on hyvä työnantaja varmasti valmis auttamaan roolin kehittämisessä. Mikäli kehittyminen nykyisessä työpaikassa ei ole mahdollista, saa pomosta toivottavasti suosittelijan, joka voi tukea työnhaussa.
Avoimesta työnhausta hyötyvät lopulta kaikki: sekä työnhakijat, että työnantajat.
Työnhakijat voivat saada enemmän tukea, apua, neuvoja ja vinkkauksia sopivista avoimista paikoista. Työnantajat taas saavat enemmän ja parempia työnhakijoita, kun yhä useampi uskaltautuu hakemaan, vaikka ”ihan vain katselisi” avoimia työpaikkoja.
Kysely: Työnhakijat toivoisivat työnhausta nykyistä avoimempaa
Duunitori kysyi helmikuussa, ovatko ihmiset salanneet työnhakuaan – ja toisaalta toivoisivatko nykyistä avoimempaa työnhaun kulttuuria. Yli 5 000 vastaajasta 56 prosenttia kertoi joskus salanneensa työnhakunsa muilta ihmisiltä. Kyselyyn vastanneista 86 prosenttia kertoi selailevansa työpaikkailmoituksia, vaikka ei varsinaisesti olisi juuri nyt työnhaussa.
Samalla lähes puolet (49 prosenttia) kyselytutkimukseen osallistuneista toivoisi, että työnhaku olisi nykyistä avoimempaa – esimerkiksi niin, että vakituisissa töissä olevatkin kertoisivat työnhaustaan.
Vain 14 prosenttia työnhakijoista on suoraan sitä vastaan – mikä kertoo siitä, että valtaosa voisi varmasti ainakin harkita avoimempaa työnhakua, jos siitä tulisi yhteiskunnallisesti hyväksyttävämpää.
Kyselytutkimuksessa selvisi, että yleisin syy salata oma työnhakunsa on epävarmuus sen suhteen, pääseekö jatkoon työnhakuprosessissa. Moni ei myöskään halua, että nykyisellä työpaikalla saadaan tietää työnhausta. Vakituisessa työssä olevat myös pelkäävät, että tieto työnhausta vaikuttaisi heidän asemaansa nykyisellä työpaikalla.
"Ei minun työnhakuni kuulu muille, se on yksityisasia."
"En halua aiheuttaa levottomuutta työpaikalla tai hämmentää työkavereita."
"Pelkään, että minua alettaisiin kohdella huonosti nykyisessä työpaikassa."
"En ole vielä ihan varma työnhausta, katselen vain uusia mahdollisuuksia."
"Hävettää, jos epäonnistun, enkä saa uutta työpaikkaa."
Tällaiset perustelut toistuivat avoimissa vastauksissa. Ja ne ovatkin täysin ymmärrettäviä, inhimillisiä syitä. Jokaisella on oikeus kertoa tai olla kertomatta omista asioistaan, ja joskus työnhausta vaikeneminen voi ollakin oikea ratkaisu.
Avoin työnhakupuhe lisää uskallusta ja unelmointia
Vaikka kenenkään ei siis ole pakko julistaa omaa työnhakuaan somessa ja koko tuttavapiirille, kysyn silti: onko työnhaku sittenkään yksityisasia? Pääsisivätkö ihmiset eroon epäonnistumisen pelosta, jos ympärillään näkisi, että on ihan ok katsella uusia töitä ja vaikka jättää työhakemus tunnustelumielessä. Että kaikki muutkin tekevät niin.
Ja jos ihmiset näkisivät, että muutkin ”epäonnistuvat”, eli eivät saa hakemiaan työpaikkoja, madaltuisi myös oma kynnys hakea töitä.
Sillä oikeasti työnhaku ei ole kilpailu, jossa paras voittaa. Sen sijaan se on kahden osapuolen keskustelua. Työnhakijan ja työnantajan pitäisi olla nykyistä tasavertaisemmassa asemassa työnhakuprosessissa.
Mediassa on jo pitkään kerrottu, kuinka valta on siirtynyt työnhakijoille osaajapulan ja työvoimapulan myötä. Mutta todellista tasa-arvoa ei saavuteta ennen kuin työnhausta tulee arkipäivää ja nykyistä avoimempaa.
Siksi työnhausta pitäisi puhua enemmän ja rohkeammin. Avoin työnhakupuhe tuo tasa-arvoa, lisää uskallusta unelmoida ja rohkaisee pohtimaan omaa uraa.
Koska kaikkihan sitä tekevät – hakevat töitä, ovat välillä epävarmoja ja ennen kaikkea unelmoivat.
Lue myös:
Laura Friman paljastaa kipeimmät työnhakumuistonsa – etenkin yksi moka jäi mieleen
Tähtäimessä uusi työ – kannattaako pomolle kertoa työnhausta?