Työttömyyskassa tuo turvaa työttömyyden osuessa kohdalle. Lue tärkeimmät perustiedot ja katso lista työttömyyskassoista.
Työttömyyskassan tehtävänä on lakisääteisen ansioturvan järjestäminen jäsenilleen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että työttömyyskassa maksaa jäsenilleen taloudellista tukea työttömyyden tai vuorotteluvapaan aikana. Näitä tukia kutsutaan yleisimmin joko ansiosidonnaiseksi päivärahaksi tai vuorottelukorvaukseksi.
Etuuksien saamiselle on tiettyjä lakisääteisiä ehtoja, joiden tulee täyttyä. Esimerkiksi ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan saaminen edellyttää, että olet ollut työttömyyskassan jäsen vähintään 26 viikkoa ja olet jäsenyyden aikana ollut palkkatyössä vähintään 26 kalenteriviikkoa viimeisen 28 kuukauden aikana.
Mikäli nämä ehdot eivät täyty, henkilöllä saattaa olla oikeus myös Kelan myöntämään peruspäivärahaan, työmarkkinatukeen tai vuorottelukorvaukseen.
Näin työttömyyskassa toimii
Työttömyyskassojen toimintalogiikka on simppeli: vuosittain maksettavaa jäsenmaksua vastaan saat taloudellista turvaa työttömyyden tai vuorotteluvapaan varalle.
Suomessa toimii 15 palkansaajien työttömyyskassaa ja yksi yrittäjien työttömyyskassa. Näistä voi kukin valita mieluisensa omien toiveidensa mukaan. Yleisin käytäntö lienee valita omaa ammattialaansa lähimpänä oleva kassa.
Työttömyyskassojen toiminnasta ja menettelytavoista säädetään laissa (mm. hallintolaissa ja työttömyyskassalaissa), mistä seuraa, että eri kassojen perusperiaatteet ovat pitkälti samanlaiset.
Työttömyyskassojen organisaatiot, jäsenyyden edellytykset, etuushakemusten käsittelyajat ja jäsenmaksut voivat kuitenkin poiketa toisistaan suurestikin. Tästä yhtenä esimerkkinä olivat koronaviruksen myötä koetut viivästykset etuuksien maksuajoissa tiettyjen kassojen kohdalla.
Palkansaajakassojen maksamat etuudet rahoitetaan valtion ja työttömyysvakuutusrahaston määrärahoilla sekä jäsenten maksamilla jäsenmaksuilla. Yrittäjäkassojen maksamat etuudet ja niiden hallintokulut rahoitetaan valtionosuudella ja jäsenmaksuilla.
Työttömyyskassaan liittyminen
Työttömyyskassan maksaman ansiopäivärahan ja vuorottelukorvauksen saaminen edellyttää työttömyyskassan jäsenyyttä. Työttömyyskassan jäseneksi liitytään jäsenhakemuksella. Jäsenyyttä hakiessa on oltava palkkatyössä tai toimittava yrittäjänä. Hakemuksia ja ohjeita jäseneksi liittymisestä on saatavilla työttömyyskassoista.
Työttömyyskassalaissa on määritelty palkansaajakassan jäsenen yläikärajaksi on 67 vuotta. Yrittäjäkassaan kuuluminen on mahdollista myös tätä vanhemmalle henkilölle.
Palkansaajakassat ja yrittäjäkassat
Suomessa toimivat marraskuussa 2023 seuraavat palkansaajakassat:
- Avoin työttömyyskassa (A-kassa)
- Erityisalojen Toimihenkilöiden Työttömyyskassa
- Erityiskoulutettujen työttömyyskassa Erko
- Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa (JHL)
- Korkeasti koulutettujen työttömyyskassa KOKO
- Lakimiesten ja lääkärien työttömyyskassa
- Opettajien Työttömyyskassa
- Palvelualojen työttömyyskassa
- Paperityöväen Työttömyyskassa
- Suomen Elintarviketyölaisten Työttömyyskassa
- Super työttömyyskassa
- Terveydenhuoltoalan työttömyyskassa
- Työttömyyskassa Aaria
- Työttömyyskassa Pro
- Yleinen työttömyyskassa YTK
Yrittäjäkassa on puolestaan seuraava:
Lähteet: TYJ – Työttömyyskassojen yhteisjärjestö, Finanssivalvonta
Lue myös:
Mitä ammattiliitto tekee? Katso tärkeimmät tiedot ja lista liitoista
Jäitkö työttömäksi? Muista tehdä ainakin nämä asiat
Tiedätkö, miten palkkatuki toimii? Näin työnantaja saa tukea työttömän palkkaamiseen