Heli oli vuosia kotiäitinä. Sen jälkeen hän on uudelleenkouluttautunut, ja hakenut nyt töitä kolmen vuoden ajan. "Tulevaisuudessa näen itseni työssä. Täytyy olla itselle armollinen ja uskoa omiin kykyihinsä", Heli sanoo.
Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 2.1.2022. Julkaisemme uudelleen suosituimpia artikkeleitamme.
Työttömyys koskettaa satoja tuhansia suomalaisia. Marraskuun lopussa yhteensä 252 700 ihmistä oli työttömänä työnhakijana. Työnhakijat nähdäänkin usein massana ja lukuina tilastoissa – mutta mitä tilastojen takaa löytyy?
Millainen on ”tavallinen työtön”, vai onko sellaista edes olemassa? Kolme vuotta työttömänä ollut Heli, 48, haluaa oman tarinansa kautta avata sitä, millaista työttömän todellisuus on. Hän aloittaa kertomalla, millaisia tunteita työttömyys herättää.
”Ihmisten sanat kaikuvat päässäni – etkö sinä ole vieläkään töissä? Tuntuu, etten saa happea. Kuristava olotila yrittää hiipiä jäädäkseen pyörimään ajatuksiini. Olen nähnyt elämän kurjan puolen ja joutunut nöyrtymään tähän tilanteeseen ja olemaan nolla. Samalla olen kuitenkin läheisilleni tarpeellinen ja minut hyväksytään omana itsenäni”, Heli kuvailee.
Heli esiintyy tässä jutussa ainoastaan etunimellään, koska ei halua julkisuutta – ainoastaan tarinansa kuulluksi.
Ja se tarina kuulostaa sellaiselta, johon moni voi varmasti samaistua.
Kotiäitiyden jälkeen innolla takaisin työelämään
Heli on ammatiltaan lähihoitaja ja on suorittanut myös asiakaspalvelun ja tietohallinnon osaamisalan tutkinnon. Lähihoitajan töitä hän ei pysty kuitenkaan tekemään selkänsä vuoksi. Leikkauksesta huolimatta selkä on kipeä ja tietyt asennot hankalia, ja sen vuoksi työn pitäisi olla mieluiten istumatyötä.
Työttömänä Heli on ollut nyt pian kolmen vuoden ajan. Edellinen työsuhde, toimistotyö valtion virastossa, päättyi joulukuussa 2018. Perheen lapsen ollessa pieni Heli oli pitkään kotiäitinä – ja on ylpeä siitä.
”Olen kiitollinen siitä, että lapsestani on kasvanut jalat maassa oleva aikuinen nainen, jonka arvot ovat kohdallaan. Kotiäitiys vaatii organisointikykyä, kasvatusta ja ohjaamista. Sen myötä monen maailmankuva muuttuu ja se muuttaa myös ihmisenä. Olen antanut perheelleni aikaa ja pitänyt kodin pystyssä.”
Tällä hetkellä Heli hakee aktiivisesti töitä ja suorittaa työnhaun ohessa myös merkonomin opintoja.
”Haluan kehittää omaa osaamistani enkä jäädä tumput suorana seisomaan ja itkemään, ettei kukaan halua minua duuniin”, hän perustelee.
”Toivon, että saan tämän koulutuksen kautta töitä ja pääsen takaisin työmarkkinoille.”
Työnhaun tuloksena kaksi haastattelukutsua
Heli on hakenut työtä laajalla skaalalla: erilaisia toimistotöitä, asiakaspalvelutöitä ja myös hallintoalan töitä. Hoitoalan työt olisivat yhä myös mieluisia, jos ne vain olisivat fyysisesti hänelle mahdollisia.
”Hoivatyö on minulle sydäntä lähellä, ikäihmiset varsinkin. Toivoisin, että yhteiskunta heräisi siihen, että tälläkin alalla voisi olla käyttöä työn sovittamiselle ihmisten tarpeisiin. Jos minut voitaisiin sijoittaa kevyempiin töihin, niin lähtisin kyllä heti.”
Heli on hakenut töitä niin aktiivisesti, ettei enää edes pysy laskuissa siinä, kuinka montaa työpaikkaa hän on kaikkiaan hakenut kolmen vuoden aikana. Työhaastatteluun asti hän on silti päässyt vain kaksi kertaa.
Heli toivoisi työnantajilta enemmän työnhakijan huomiointia hakuprosessien aikana.
”Työnantajat eivät vaivaudu vastaamaan, tai sitten tulee vain automaattinen ’kiitos hakemuksestasi, mutta valitettavasti valinta ei kohdistunut sinuun’ -viesti”, hän harmittelee.
”Saan jatkuvasti kuulla, että olemme pelkkiä riippakiviä”
Periksi ei anneta. Se on Helin motto niin työnhaussa kuin elämässä ylipäätään. Hän kuvailee olevansa luonteeltaan avoin, sosiaalinen, empaattinen ja aina eteenpäin pyrkivä. Työyhteisössä hän pyrkii kuuntelemaan, oppimaan muilta ja hyväksymään toisten erilaiset toimintatavat.
”Ystäväni juuri sanoi, että olet Heli hyvä ihmisten kanssa, ja että toivottavasti tulet jatkossakin toimimaan työssäsi ihmisten kanssa, mitä sitten ikinä teetkään.”
Työttömänä Heli on kokenut riittämättömyyttä ja yksinäisyyttä. Tylyt kommentit työttömyydestä esimerkiksi keskustelupalstoilla tuntuvat syvällä.
”Lukiessani miten pohjasakkaan kuulun, se saa minut taistelemaan negatiivisia kommentteja vastaan. Onko minulla ihmisarvoa? Mielestäni on, vaikka saan kuulla jatkuvasti, kuinka me työttömät olemme pelkkiä riippakiviä.”
Heli uskoo juuri periksiantamattomuuden pitävän hänet yhä liikkeellä ja pinnalla. Myös kerrytetty elämänkokemus saa hänet yrittämään aina uudestaan.
”Luonteeni ei anna heittää hanskoja tiskiin. Ehkä ennen olisin masentunut ja vaipunut itsesääliin, mutta nyt en. Tiedän, että olen tekevä, asioihin tarttuva ja eteenpäin pyrkivä ihminen”, Heli kuvailee.
”Vaikka samalla kyllä noiden satojen lähettämieni työhakemusten vuoksi tuntuu välillä, että pitäisikö vain nostaa kädet pystyyn.”
Tiukka viesti kaikille työnantajille
Tulevaisuuteen Heli katsoo kaikesta huolimatta valoisasti.
”Tulevaisuudessa näen itseni työn leivässä kiinni. Täytyy olla itselle armollinen ja uskoa omiin kykyihinsä, eikä jäädä itkemään omaa pienuuttaan.”
Elämä kantaa, Heli uskoo. Hän haaveilee siitä, että saisi joku päivä kertoa kaikille läheisilleen, että on taas töissä.
Myös työnantajille Helillä on viesti. Hän toivoo, että pitkäaikaistyöttömyys ja toisaalta myöskään ikä eivät olisi tekijöitä, jotka saavat rekrytoijat siirtymään seuraavan hakemuksen pariin.
”Olen 48-vuotias ja tiedän, mitä työntekoon vaaditaan. Toivon, että työnantajat heräävät siihen, miten motivoituneita me olemme. Emme ole vetelehtijöitä. Minulle työ on tärkeä osa elämää – se tasapainottaa arkea ja on osaltaan lähtökohta hyvinvoinnille”, Heli tiivistää.
Lue myös:
Kokeneissa työntekijöissä on enemmän hyödyntämätöntä potentiaalia kuin arvaammekaan
Uravalmentaja kertoo, miksi viisikymppinen ei työllisty – ”Vähän voi rekrytoijaa kiusata”