Unelmointi ei ole hattaraista höttöä, vaan piinkova keino kasvaa ja kehittyä ennennäkemättömillä tavoilla, kirjoittaa Duunitorin markkinointijohtaja Mikko Martikainen.
1. Parhaat toimijat kurkottavat kuuhun
Kehitys on siitä hassu ilmiö, että jos sitä ei ruoki kunnianhimoisilla tavoitteilla ja erityisellä visiolla, potentiaali valuu hukkaan.
Unelma kuuhun menosta oli voimakas tapa johtaa 1960-luvun alun Yhdysvalloissa kaikkia ponnistelemaan ja ylittämään totutun. Samalla tavalla unelmointi voi auttaa yrityksiä ja yhteisöjä löytämään uutta potentiaalia verrattuna nykytilanteeseen tai muihin toimijoihin.
Mielestäni jokaisen hankkeen ensimmäinen työpalaveri on kaikista tärkein. Mitä hurjemmin ja avoimemmin pystymme unelmoimaan projektin tai brändin roolia, merkitystä ja arvoa tässä maailmassa, sitä arvokkaampi ja innostavampi matkasta tulee.
2. Unelmointi sitoo työryhmän yhteen mielikuvaharjoituksen voimalla
Parhaimmillaan unelma on visio hiuksia nostattavasta lopputuloksesta tulevaisuudessa. Kun halutun lopputuloksen voi kuvitella mielessään, se on ensimmäinen työryhmän yhdessä jakama kokemus. Usein hetki on tunteita herättävä, naurunremakasta yltyvä oivallusten sarjasytytys.
Unelmaa voi konkretisoida myös ajattelemalla, että se on jo saavutettu: Miltä asiat silloin näyttävät ja tuntuvat? Mistä muut huomaavat unelman toteutuneen? Näitä ajattelutapoja hyödynnetään esimerkiksi valmennuksessa.
3. Jos sanot jotain ääneen, se voi hyvin toteutua
Unelma kerää voimaa ympärilleen. Se on kuin kutsu ihmisille ja kumppaneille tulla mukaan tekemään innostavasta unelmasta totta. Se yhdistää eri alan osaajia intohimoisesti. Lisäksi ääneen sanotuilla unelmilla voi olla itseään toteuttava ominaisuus.
Unelmointi vapauttaa ajatteluamme sisäisistä siiloista tai turhista lokeroinneista kohti yhteistä lopputulemaa. Kun unelma on kirkas ja ääneen todettu, se voi kutsua entistä isompia tukijoukkoja mukaansa.
Tarina kertoo presidentti Kennedyn ensimmäisestä vierailusta Nasan keskukseen: Hän kysyi kierroksen aikana kohtaamaltaan huoltotyöntekijältä, mitä tämä tekee työkseen Nasalla. Työntekijä vastasi epäröimättä: "I’m helping put a man on the moon."
4. Isot unelmat lisäävät energiaa eniten
Jos kerran tehdään, niin miksei sitten isosti. Jos pelaat esimerkiksi jääkiekkoa maailmanmestaruustasolla, eikö ole vain luonnollista unelmoida maailmanmestaruudesta? Siitä ensimmäisestä. Tai useammasta. Ja vielä pahinta mahdollista vastustajaa vastaan.
Ajatteletko, että teillä töissä tehdään esimerkiksi maailmanluokan tuotteita, palveluita, markkinointia tai liiketoimintaa? Eikö samalla tavalla olisi luonnollista unelmoida maailmaa mullistavista tuotteista, palveluista, markkinoinnista ja liiketoiminnasta?
On tärkeää uskaltaa unelmoida. Valitse sanasi rohkeasti superlatiivien joukosta. Komparatiivi on vain suhteellista. Tee jotain maailman ensimmäisenä. Se pistää energiat liikkeelle.
No mitä sitten, jos unelma ei toteudukaan?
Jos ajattelee elämää loputtomana mahdollisuutena kehittyä ja kasvaa, sanoisin, että on vain ajan kysymys, milloin unelma toteutuu.
Työ kohti unelmaa kerää ympärilleen voimaa ja yleisöä. Niistä syntyy varmasti jotain. Toisin sanoen iso unelma laittaa asioita liikkeelle, ja jotain sen kokoluokan asioita tapahtuu varmasti. Toteutunut unelma voi olla hieman erinäköinen kuin alkuperäinen, mutta lentokorkeus on luultavimmin samaa päätähuimaavaa tasoa.
Pyrkimys kuuhun matkaamisesta toi Nasalle lopulta konkreettisen virstanpylvään ohella liudan ihmisten arkea mullistaneita keksintöjä. Mutta ennen kaikkea se tarjosi koko ihmiskunnalle toivoa ja päätähuimaavia visioita tulevaisuuden mahdollisuuksista. Innostusta seuraava tekeminen on kuin luonnonvoima. 3… 2… 1… Liftoff!
Lue myös:
Miten löytää oma ala? Vastaa 5 kysymykseen, niin selvität unelma-ammattisi
Onko suunta hukassa? Unelmakartta auttaa visualisoimaan tavoitteesi – katso 3 tapaa tehdä kartta
Nämä 5 asiaa ratkaisevat joukkueen menestyksen – toteutuvatko sinun tiimissäsi?