Rahoituksen hankkiminen vie aikaa ihan eri tavoin kuin aiemmin, kertoo asiantuntija. Jos yrityksen rahoitus ei onnistu, syytä kannattaa aina kysyä.
Lähes 80 prosentille yrittäjistä pankki on ensisijainen rahoittaja, kertoo Suomen Yrittäjien, Finnveran ja Työ- ja elinkeinoministeriön Pk-yritysbarometri.
Pankki on tosin harvoin ainoa rahoittaja, ja rahoitusta joutuu usein hankkimaan useammasta lähteestä.
”Rahoitusmarkkinalainsäädäntöä on muutettu voimakkaasti viimeisen vuosikymmenen aikana. Se on muuttanut pankkien mahdollisuutta rahoittaa yrityksiä. Siksi pankki on harvemmin enää ainoa rahoittaja”, ekonomisti Petri Malinen Suomen Yrittäjistä kertoo.
Malinen suositteleekin varaamaan rahoituksen hankkimiselle aikaa.
”Rahoituksen hankkiminen ei ole koskaan ollut uudelle yrittäjälle helppoa, mutta nyt se vie aikaa ihan eri tavalla kuin aiemmin.”
Rahoitusta hakiessa pankeille merkitsee eniten hyvin tehty liiketoimintasuunnitelma sekä mahdolliset vakuudet, kuten asunto. Innovatiivisemmat rahoittajat, kuten pääomasijoittajat, keskittyvät enemmän yrityksen ideaan, tarinaan, tulevaisuuden näkymiin.
Toki myös yrittäjän liiketaloudellinen osaaminen on tärkeää kaikille rahoittajille.
Ota haltuun myös aloittavan yrittäjän muistilista.
Jos rahoitusta ei tipu, syytä kannattaa aina kysyä. Näin yritysideaa voi vielä hioa tai toimintaa kehittää seuraavaa rahoituskierrosta varten.
Näistä paikoista rahoitusta hakevan yrittäjän kannattaa lähteä liikkeelle:
Pankki
Rahoituksen kanssa kannattaa lähteä liikkeelle omasta pankista. Sieltä erityisesti pienyritykset voivat yhä saada koko tarvittavan rahoituksensa.
Finnvera
Valtion omistama erityisrahoittaja Finnvera täydentää pankkirahoitusta. Finnvera voi myös taata pankkilainaa, jos yrittäjä tarvitsee sitä varten vakuutta.
Finnvera voi myös toimia ainoana rahoittajana, jos rahoituksen tarve on korkeintaan 50 000 euroa.
Finnveran vajaasta 30 000 asiakkaasta 90 prosenttia on mikroyrityksiä. Mikroyritys on yritys, jossa on alle 10 työntekijää ja alle kahden miljoonan euron liikevaihto tai tase.
EIP:n rahoitusinstrumentit
Euroopan investointipankilla (EIP) on rahoitusinstrumentteja, joiden kautta pankit voivat saada takausta ja siten luotottaa yrityksiä. Rahoitusinstrumenteista kannattaa kysyä omalta pankiltaan.
Joukkorahoitus
Joukkorahoitus kasvattaa suosiotaan. Sillä tarkoitetaan yleensä avoimia pyyntöjä rahoittaa jotain tiettyä hanketta tai toimintaa. Yleensä joukkorahoituksen varat kerätään laajalta joukolta pieninä summina netin kautta.
Pääomasijoittaja
Pääomasijoittaja on joko bisnesenkeli tai pääomasijoitusyhtiö, joka sijoittaa rahaa omistusosuutta vastaan ja tuo rahan lisäksi mukanaan arvokasta osaamista.
Pääomasijoittaja ottaa yhtä suuren riskin kuin muutkin yrityksen osakkaat. Sijoittaja saa palkkionsa, kun yritys menestyy.
Tällainen rahoitusmuoto on yleisempää tietyillä toimialoilla ja sopii yritykselle, jolla on voimakkaat kasvutavoitteet. Rahoituksen saaminen vaatii sitä, että yrityksen tuotteella tai palvelulla on kilpailuetua.
Business Finland
Valtion omistaman osakeyhtiöBusiness Finland rahoittaa lainoin ja avustuksin erityisesti pieniä ja keskisuuria, innovatiivisia yrityksiä, jotka tähtäävät kasvuun ja kansainvälistymiseen.
Business Finlandin tavoitteena on edistää vientiä ja hankkia ulkomaisia investointeja Suomeen. Se on riskirahoittaja, joka kannustaa yrityksiä uudistumiseen. Lisäksi se rahoittaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja.
ELY-keskus
Elinkeino- ja ympäristökeskukset (ELY:t) tukevat paikallisesti pk-yritysten perustamista, kasvua ja kehittymistä. Kehittämistä voi olla esimerkiksi yrityksen liiketoimintaosaamisen, kansainvälistymisen sekä tuotteiden ja tuotantomenetelmien kehittäminen.
ELY-keskuksilta saa myös neuvonta-, koulutus- ja kehittämispalveluja sekä rahoitusta.
Jatka Yrittäjän oppaan lukemista tästä – ja yritä jo!
Lähteet: Suomen Yrittäjien rahoitusopas & Uusyrityskeskuksen Perustamisopas alkavalle yrittäjälle 2019.