Johtaminen

Diili-voittaja Aki vastaa väitteisiin johtamisesta – tunnustaa mokanneensa: ”Toimin todella väärin”

Diili-voittaja Aki vastaa väitteisiin johtamisesta – tunnustaa mokanneensa: ”Toimin todella väärin”
Aki Keskitalo lunasti voiton Diilissä. Hän puhuu luottamuksen ja empatian merkityksestä johtamisessa. Kuva: Nelonen

Diili-voittaja Aki Keskitalo uskoo, että tulos syntyy silloin, kun työntekijöillä on hyvä olla. Hänen mukaansa moderni johtaja on inhimillinen ihminen, joka rakentaa tiimiin luottamuksen ilmapiiriä. Pyysimme Keskitaloa vastaamaan kymmeneen myyttiin johtajuudesta.

Hotellinjohtajana työskennellyt Aki Keskitalo vakuutti viihdeohjelma Diilissä rauhallisella otteellaan ja voitti lopulta koko kisan. Voiton myötä hänestä tuli Jaajo Linnonmaan yritystoiminnan operatiivinen johtaja.

Keskitalolle johtajuus ei ole vain ihmisten ja asioiden johtamista, eikä johtajalle riitä, että osaa oman toimialansa hyvin.

”Uskon, että tulevaisuudessa parhaita johtajia ovat ne ihmiset, joilla on todella monipuolisesti kokemusta erilaisista liiketoiminnoista”, Keskitalo sanoo.

”Näkemyksellisyyttä tarvitaan, koska työn tekeminen tulee pirstaloitumaan entisestään.”

Huippuosaajilla voi olla useita erilaisia projekteja käynnissä samaan aikaan, ja kun tällaisista osaajista kootaan tiimi, tarvitaan tulevaisuuden johtajilta monenlaisia taitoja.

”Ymmärrys erilaisista työskentelytavoista ja työyhteisöistä tulee olemaan todella arvokasta.”

Nyt Aki Keskitalo vastaa kymmeneen myyttiin ja uskomukseen hyvästä johtajuudesta.

1. Hyvä johtaja ei näytä tunteitaan

"Tarua. Itse olen aina ennemmin näyttänyt tunteeni ja aidon minän, koska muiden on silloin helpompi samastua tilanteeseen. Se rakentaa luottamusta tiimissä, kun ei olla vain kylmiä johtajia norsunluutornissa, vaan aidosti empaattisia, tunteita näyttäviä ihmisiä."

2. Introvertti voi olla yhtä hyvä johtaja kuin ekstrovertti

"Totta, mutta riippuu vähän, mitä johtamisella tarkoitetaan. Asiajohtamisessa introvertit ovat usein hyviä. Itsekin koen olevani monessa tilanteessa introvertti, eikä se estä myöskään hyvää ihmisjohtajuutta.

Ekstrovertin voi olla luontevampaa innostaa porukkaa ja olla esillä, mutta introvertti voi teoillaan lunastaa ja ansaita sen johtajuuden."

3. Johtaja perustaa kaikki päätökset faktoihin, ei intuitioon

"Ei pidä paikkaansa. Luvut eivät tietenkään valehtele, ja päätösten on hyvä perustua faktoihin, mutta omassa tekemisessäni intuitio ja fiilis ovat voimakkaasti läsnä.

Minulle intuitio on ikään kuin tiivistynyttä kokemusta. Kun jostain tulee intuitio, sitä on todennäköisesti ollut samankaltaisessa tilanteessa aiemmin, ja siitä on jäänyt jotain selkärankaan.

Intuitiokin ohjaa siis tekemään asioita kokemuksen kautta, eli sielläkin voi olla faktaa taustalla. Intuitio ja faktat eivät siis sulje toisiaan pois, vaan voivat olla johdannaisia toisistaan."

4. Johtaja ei ole koskaan aidosti vapaalla

"Tarua. Oma tavoitteeni johtavassa asemassa on ollut tehdä itseni tarpeettomaksi. Jos onnistun siinä, olen saanut tiimin oivaltamaan niin paljon, että he pystyvät toimimaan ilman hierarkkista johtajaa.

Kyse on myös itsensä johtamisesta. Jos onnistuu organisoimaan ja vastuuttamaan asiat hyvin, johtaja voi olla hyvillä mielin vapaalla. Olen useampana kesänä tehnyt niin, että lähden pois Suomesta ja laitan sähköposteihin automaattivastaukset, että olen lomalla enkä vastaile duuniasioissa. Olen tehnyt päätöksen, etten katso sähköposteja. Silloin voin olla aidosti vapaalla."

Diili-sarjan kolmas kausi huipentui johtoryhmään, jossa Aki Keskitalo valittiin kauden voittajaksi ja Jaajo Linnonmaan operatiiviseksi johtajaksi.

5. Johtajan tärkein tehtävä on tehdä tulosta

"Ei pidä paikkaansa. Minusta johtajan tärkein tehtävä on poistaa kitkaa tiimiltä, jotta tiimi onnistuu tehtävissään mahdollisimman hyvin.

Olen kääntänyt tämän niin, että ihmiset ovat tärkein resurssi. Kun heillä on mahdollisimman hyvä olla duunissa, se näkyy hyvänä työntekijäkokemuksena. Se taas näyttäytyy hyvänä työnantajakuvana ja pirun hyvänä asiakaskokemuksena. Näistä syntyy hyvä liiketulos."

6. Ilman empatiaa ei ole hyvää johtamista

"Totta. Toki jos johtaa vain asioita ja lukuja, ei empatia ole niin tärkeää. Mutta kokonaisvaltaisessa liiketoiminnan johtamisessa empatia on todella keskeisessä roolissa. On ollut hienoa huomata, kuinka empatia on noussut viimeisen parin vuoden aikana yleiseen johtamispuheeseen."

7. Johtajan tärkein tehtävä on valvoa ja kontrolloida alaisten työntekoa

"Ei missään nimessä. Johtajan täytyy luottaa tiimiinsä, ja tiimiin pitää pystyä rakentamaan luottamuksellinen ja avoin keskustelukulttuuri.

Osana sitä on se, että kun sitoudutaan päämääriin, ovat kaikki yhdessä vastuussa niistä. Tavoitteisiin on hyvä palata aika ajoin ja katsoa, että suunta on oikea. Mutta sitäkään ei tee johtaja ylhäältäpäin, vaan tiimi yhdessä."

8. Johtaja sanoo aina viimeisen sanan

"Tarua. Olen kerran itse tehnyt niin. Nostin esihenkilönä auktoriteettiasemani esiin ja sanoin, että nyt kun minä olen tässä roolissa, tämä asia tehdään näin. Halusin sanoa viimeisen sanan ja olin se hierarkkinen johtaja. Tajusin heti, että toimin todella väärin ja pyysin sitä kollegalta anteeksi.

Päätösten pitää perustua siihen, että rakennetaan tiimiläisten kesken luottamus. Jos tiimissä on epävarmuutta, johtaja voi olla se, joka sanoo, että hänen mielestään ratkaisu voisi olla tietynlainen. Tiimin täytyy kuitenkin yhdessä hyväksyä se päätös."

9. Johtajan pitää olla aina vahva

"Ei pidä. Tässäkin on ääripäitä. En koe, että johtajan kannattaa olla sellainenkaan, että joka tilanteessa itkeskelee tai on muuten ylitunteellinen. Mutta hyvään, nykyaikaiseen johtajuuteen kuuluvat tunteet ja empatia – ja niiden näyttäminen työyhteisössä.

Se osoittaa, että tunteiden näyttäminen on työyhteisössä sallittua. Tunteiden näyttäminen vahvistaa työyhteisön keskinäistä luottamusta."

10. Jos on pakko valita, asiat menevät ihmisten edelle

"Eivät mene. Päättämätön ei voi olla, ja aina on asioita, joista pitää päättää. Samoin on kylmiä faktoja ja lukuja, jotka ovat monesti todella tärkeitä. Mutta niihin päästään sillä, että ihmisillä on hyvä olla ja asioista keskustellaan avoimesti.

Tiimille voi kertoa, että nyt meillä on todella tärkeä numeerinen tavoite, ja siitä keskustellaan avoimesti. Tiimi kyllä ymmärtää, että se asia on tärkeä saavuttaa. Eli johdetaan ihmisten kautta ja luodaan yhdessä se polku, miten sinne päästään."

Lue myös:

Diili-voittaja Sointu Borg pitää puolensa työelämässä – paljastaa, miten tiukka palkkakeskustelu Jaajon kanssa päättyi

Nämä 6 ominaisuutta tekevät herkkyydestä johtajan supervoiman – asiantuntija: ”Menestys piilee sydämen viisaudessa”

Laura Friman kysyisi tämän kysymyksen jokaisessa työhaastattelussa – ”Epäempaattinen pomo on ihmisen paskin kohtalo”

Tunnistatko nämä? Psykologi listaa 4 haitallista uskomusta, jotka johtavat usein uupumukseen – tuttuja etenkin johtajille



Jaa artikkeli:


Mitä mieltä olit artikkelista?

Vastaa ja näet muiden vastaukset

Uutiskirje

Tilaa Duunitorin uutiskirje – työnhakuvinkit suoraan sähköpostiisi!

Luetuimmat


Tuoreimmat

Duunitori suosittelee

Asiakashankkijoita liikkuvaan rooliin Uudellemaalle, Pirkanmaalle ja Keski-Suomeen

Asiakashankkijoita liikkuvaan rooliin Uudellemaalle, Pirkanmaalle ja Keski-Suomeen

Uusimaa ja 4 muuta – Julkaistu 3.1.
Palmian turvallisuusalan kesätyöpaikat 2024, pääkaupunkiseutu

Palmian turvallisuusalan kesätyöpaikat 2024, pääkaupunkiseutu

Helsinki ja 2 muuta – Julkaistu 10.1.
Kesätöihin Rinnekodeille

Kesätöihin Rinnekodeille

Oulu ja 12 muuta – Julkaistu 15.1.
Haussa myyjiä Helsinkiin, Turkuun ja Tampereelle

Haussa myyjiä Helsinkiin, Turkuun ja Tampereelle

Turku ja 2 muuta – Julkaistu 2.1.
Kesätöihin Metsä Groupin tuotantolaitoksille

Kesätöihin Metsä Groupin tuotantolaitoksille

Hämeenlinna ja 12 muuta – Julkaistu 8.1.
Kesätöihin Valion tuotantoon ja logistiikkaan

Kesätöihin Valion tuotantoon ja logistiikkaan

Helsinki ja 11 muuta – Julkaistu 15.1.
Kesätyöntekijöitä Satakunnan hyvinvointialueelle

Kesätyöntekijöitä Satakunnan hyvinvointialueelle

Satakunta ja 16 muuta – Julkaistu 2.1.

Yrityksen perustaminen mielessä? Tästä oppaasta löydät tarvittavat tiedot – kaikki yrittäjyydestä yhdestä paikasta!

Työnantaja, haluatko enemmän hakijoita?

Duunitorin kampanjoilla saat lisää silmäpareja työpaikkailmoituksellesi sekä Suomen liikennöidyimmästä työnhakukoneesta, että kohdennetusta mainonnasta.

Autamme sinua tekemään modernia rekrytointia. Luomme juuri sinulle sopivan ratkaisun datan ja näkemyksen avulla, avainsanoina ilmoituskampanja, sisältömarkkinointi, työnantajakuvan kehittäminen tai vaikkapa uusi hakemukseton hakupalvelu.

Omat suosikit

Suosikkejasi ei tallenneta! Rekisteröidy, niin voit palata niihin vielä myöhemmin.

Uusi suosikki lisätty!

Suosikkejasi ei tallenneta! Rekisteröidy, niin voit palata niihin vielä myöhemmin.

Suosikit täynnä!

Rekisteröidy, niin voit tallentaa lisää suosikkeja ja palata niihin vielä myöhemmin.