Elina Koskela kahlasi läpi tuhannen toimitusjohtajan ansioluettelon ja huomasi omansa poikkeavan niistä täysin. Nyt hän kertoo yllättävästä polustaan toimitusjohtajaksi ja siitä, mitkä asiat näkee olennaisina modernissa johtajuudessa.
Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 16.3.2021.
"Enhän minä ole ollenkaan toimitusjohtajatyyppiä."
Elina Koskelalla oli pitkään selvä ajatus siitä, miltä toimitusjohtajuus näyttää:
55-vuotias mies, joka pukeutuu harmaaseen pukuun. Kiinnostunut numeroista. Hillitty ja analyyttinen.
Kenties juuri siksi epävarmuus nosti päätään, kun Koskelalle tarjottiin ensimmäistä kertaa paikkaa toimitusjohtajana.
”Mielikuva johtajuudesta on kauhean kapea. Ajattelin, että sovellunko tehtävään tai olenko riittävä”, hän kertoo.
Läheisten kannustus oli lopulta ratkaisevaa:
”Puolisoni sanoi, että totta kai tartut tähän tilaisuuteen. Jos epäonnistut, niin kirjoitat sitten kirjan aiheesta. Se oli todella vapauttava näkökulma – riskin voi ottaa, eikä kaiken tarvitse mennä täydellisesti.”
”Minulle on tarjottu mahdollisuuksia”
Syksyllä 2017 Elina Koskela tarttui tehtävään MPS-yhtiöiden tytäryrityksen MPS Careerin toimitusjohtajana ja myös sitä seuranneisiin tilaisuuksiin. Nyt hän toimii koko yli 100 henkilöä työllistävän konsernin toimitusjohtana.
Vaikka Koskelalla on aina ollut ”ihan hillitön usko” hyvän työn ja hyvän johtajuuden merkitykseen, ei hän koskaan tavoitellut tietoisesti johtajan tehtäviä.
Koskelan luontainen halu vaikuttaa asioihin ja kantaa vastuuta eivät kuitenkaan ole jääneet työnantajilta huomaamatta.
”Urallani on ollut oikeastaan kaksi merkityksellistä työnantajaa: MPS ja Alko. Molempia yhdistää se, että potentiaalini on nähty ja että minulle on sen myötä tarjottu mahdollisuuksia urakehitykseen. Uteliaana ihmisenä olen myös ottanut tilaisuudet vastaan”, Koskela kertoo.
”Nyt toivon, että voin vuorostani omassa roolissani nähdä potentiaalia muissa ja auttaa sen kasvattamisessa. Se on kauhean tärkeää.”
Liiketoiminnan johtaminen on ihmisten johtamista
Toimitusjohtajien urapolut ovat kiehtoneet pitkän uran HR:n ja rekrytoinnin parissa tehnyttä Koskelaa. Eräänä kesänä hän kahlasi läpi tuhat toimitusjohtajien ansioluetteloa.
”Havaitsin viimeistään silloin, että oma taustani ei edusta ollenkaan perinteistä polkua, jolla toimitusjohtajaksi yleensä tullaan.”
Koskela pani merkille, että toimitusjohtajiksi noustaan tavallisesti myynnin tai liiketoiminnan kehityksen tehtävistä.
”Kaltaisiani HR-taustaisia henkilöitä ei ollut joukossa juuri lainkaan. Jäin pohtimaan, miksi HR-puolelta ei suuntauduta johtamiseen.”
Yhtenä syynä tähän Koskela pitää perinteistä ajattelua, jossa myyntitaustaisten ihmisten nähdään motivoituvan liiketoiminnasta ja HR-taustaisten ihmisistä.
”Mielestäni tämä on osittain missattu mahdollisuus. Mitä muuta liiketoiminnassa johdetaan, jos ei ihmisiä? Suomen tulevaisuuden kilpailukyky liittyy osaamiseen ja sen johtamiseen. HR-taustaisilla tekijöillä on hyvät valmiudet kohdata ihmisiä ja sparrata ja rohkaista tekemään asioita, jotka voivat olla myös pelottavia.”
”Suurin tarve johtajalle on henkisellä tasolla”
”Johtajuus ei saa perustua haluun olla esillä ja käyttää valtaa. Se on vastuunkantamista – myös ja etenkin silloin, kun on vaikea tilanne.”
Vastuun kantamisen lisäksi Koskela näkee hyvän johtajan ominaisuutena halun vaikuttaa omaan tiimiin ja siihen, mitä yhdessä saadaan aikaan.
”Onnistunut johtaminen edellyttää ympäröivän yhteiskunnan, asiakkaiden ja oman tiimin yhteispeliä. On oltava valmis panostamaan työskentelyyn ja muiden auttamiseen”, hän sanoo.
Toisinaan kuulee sanottavan, että johtaja on onnistunut silloin, kun on tehnyt itsensä tarpeettomaksi. Koskela tunnistaa ajatuksen, mutta ei allekirjoita sitä.
”Tekee itsensä tarpeettomaksi missä? Arjen pyörittämisessä ja operatiivisessa työssä kenties. Itse ajattelen, että suurin tarve toimitusjohtajalle on henkisellä tasolla. Tarvitsemme tietoisuutta siitä, että meillä on talossa ihminen, joka miettii yrityksen suuntaa, haastaa tarvittaessa ja on tukena ja turvana myös haastavissa hetkissä”, hän linjaa.
”On äärimmäisen tärkeää, että toimitusjohtaja näyttää suuntaa, tsemppaa ja nostaa yhteistä rimaa.”
Lue myös:
Johtaja, näin tunnistat tiimiläisten vahvuudet – esitä muutama ratkaiseva kysymys