Miksi työntekijät liittyvät ammattiliittoihin? Miten ammattiliitto eroaa työttömyyskassasta? Kuinka moni suomalainen kuuluu liittoon? Katso listalta Suomen yleisimmät ammattiliitot ja lue, mistä liitoissa on kyse.
Oletko miettinyt ammattiliittoon liittymistä tai haluatko tietää lisää niistä? Kokosimme avuksesi olennaisimmat asiat ammattiliitoista ja listan liitoista:
Mikä on ammattiliitto?
Ammattiliitto eli ammattijärjestö on osa ammattiyhdistysliikettä eli ay-liikettä ja edustaa työntekijöitä. Suomessa työntekijöillä on lain mukaan oikeus kuulua ammattiliittoon.
Työntekijän oikeutta kuulua ammattiliittoon ei voi rajoittaa, eikä työntekijää voi syrjiä ammattiliiton jäsenyyden perusteella.
Mitä ammattiliitto tekee?
Ammattiliitot neuvottelevat työntekijöiden puolesta esimerkiksi työehtosopimuksista, työehdoista, työajoista ja palkoista työnantajia edustavien liittojen kanssa.
Lisäksi ammattiliitot tarjoavat työntekijöille erilaisia palveluita ja neuvontaa etenkin työelämän ongelmatilanteissa. Liitosta voi saada esimerkiksi koulutusta, juristin apua tai tietoa oman alan palkoista – sekä tietysti ammatillisen verkoston. Ammattiliitto voi auttaa vaikkapa jos jää perhevapaalle, etsii töitä tai tarvitsee apua työsopimuksen tarkastamiseen. Jäsenetuihin voi kuulua myös tapahtumia, vakuutuksia, alennuksia ja vapaa-ajan etuja.
Luottamushenkilö edustaa ammattiliittoa ja siihen kuuluvia työntekijöitä työpaikalla. Luottamushenkilö edustaa työntekijöitä neuvotteluissa työnantajan kanssa ja tukee työntekijöitä mahdollisissa ristiriitatilanteissa. Työntekijät valitsevat luottamushenkilönsä.
Mitä ammattiliiton jäsenyys maksaa?
Ammattiliiton jäsen maksaa liitolle jäsenmaksua, joka on tyypillisesti 1–2 prosenttia palkasta. Usein jäsenmaksu peritään suoraan palkasta. Jäsenmaksun voi vähentää verotuksessa.
Osassa ammttiliittoja on myös palkansaajan jäsenyyttä edullisempi opiskelijajäsenyys.
Miten valita ammattiliitto?
Samaan ammattiliittoon kuuluvat usein saman alan työtä tai saman koulutuksen saaneet työntekijät. Samaan liittoon voivat siis kuulua esimerkiksi sairaanhoitajat, opettajat, lääkärit, insinöörit tai palvelualan työntekijät.
Samalla työpaikalla voi olla usean eri ammattiliiton jäseniä. Työntekijä voi aina itse päättää, haluaako kuulua liittoon ja minkä liiton jäseneksi ryhtyy.
Tietoa ammattiliitoista löytyy niiden verkkosivuilta, joilla voi yleensä myös liittyä liiton jäseneksi. Liittoja on myös listattu ammattiliittojen keskusjärjestöjen sivuilla.
Ammattiliittoa voi vaihtaa, jos vaihtaa alaa tai työtehtävät muuttuvat olennaisesti. Ammattiliitosta voi tietysti myös erota koska vain, jos niin haluaa.
Auttaako ammattiliitto, jos jään työttömäksi?
Liittyessään ammattiliittoon työntekijä liittyy yleensä myös työttömyyskassaan. Liittoon voi kuitenkin kuulua ilman työttömyyskassan jäsenyyttä, ja samoin kassaan voi liittyä ilman ammattiliittoa.
Työttömyyskassa turvaa, jos jää työttömäksi tai lomautetuksi. Kassaan kuuluva on oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan, joka on suurempi kuin pelkkä peruspäiväraha.
Perinteisesti suomalaiset ovat kuuluneet oman alan työttömyyskassaan, mutta kaikille palkansaajille avoimien, yleisten työttömyyskassojen määrä on lisääntynyt ja niiden suosio on kasvanut viime vuosina.
Jos työttömyys tai lomautus osuu omalle kohdalle, ammattiliitosta voi saada myös neuvontaa ja tukea.
Kuinka moni kuuluu ammattiliittoon?
Eri selvitysten mukaan ammattiliittoihin on viime vuosina kuulunut noin 59–69 prosenttia suomalaisista palkansaajista, yli kaksi miljoonaa suomalaista. Koronapandemia näyttää kasvattaneen ammattiliittoon kuulumista hieman.
Naiset kuuluvat useammin ammattiliittoon kuin miehet. Vanhemmat työntekijät – yli nelikymppiset, mutta etenkin yli viisikymppiset – kuuluvat useammin liittoon kuin nuoremmat. Selvästi eniten liittoon kuuluvia on julkisella sektorilla, eli kunnan ja valtion työntekijöissä. Teollisuudessa on myös melko yleistä kuulua liittoon. Vähiten ammattiliittoon kuuluvia on yksityisillä palvelualoilla.
Ammattiliittoon kuuluvien määrä eli järjestäytymisaste on useiden selvitysten mukaan laskenut viime vuosina, kun taas pelkästään työttömyyskassaan kuuluvien määrä on noussut.
Suurimmat ammattiliitot Suomessa
Suomessa on noin 80 ammattiliittoa. Ne kuuluvat yleensä johonkin ammattiliittojen keskusjärjestöön. Kolme suurta keskusjärjestöä ovat:
- Suomen Ammattijärjestöjen keskusjärjestö SAK: Edustaa teollisuuden, julkisen sektorin, kuljetusalojen ja yksityisten palvelualojen työntekijöitä sekä viestinnän, kulttuurialojen ja urheilun ammattilaisia. Noin 800 000 jäsentä.
- Toimihenkilökeskusjärjestö STTK: Edustaa eri alojen ja sekä julkisen että yksityisen sektorin asiantuntijoita ja toimihenkilöitä, kuten hoitajia, meijerialan ammattilaisia, rakennusinsinöörejä, kirkon alan työntekijöitä, pelastusalan ammattilaisia, kirjastoalan työntekijöitä ja metsäalan asiantuntijoita. Noin 500 000 jäsentä.
- Korkeasti koulutettujen Akava: Edustaa akateemisesti koulutettuja asiantuntija-, esihenkilö- sekä opetus- ja kasvatustehtävissä julkisella tai yksityisellä sektorilla työskenteleviä, kuten opettajia, myynnin ja markkinoinnin ammattilaisia, insinöörejä, ekonomeja, tutkijoita, lääkäreitä, juristeja sekä johtajia. Noin 600 000 jäsentä.
Näiden kattojärjestöjen alla toimivista ammattiliitoista kookkaimmissa, eli Teollisuusliitossa ja PAMissa, on jopa 200 000 jäsentä. Nämä ovat Suomen suurimpia ammattiliittoja keskusjärjestöjen alla:
- Teollisuusliitto (SAK)
- Palvelualojen ammattiliitto PAM (SAK)
- Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL (SAK)
- Tehy (STTK)
- Ammattiliitto Pro (STTK)
- Opetusalan Ammattijärjestö OAJ (Akava)
- Rakennusliitto (SAK)
- SuPer (STTK)
- Tekniikan Akateemisten Liitto TEK (Akava)
- Insinööriliitto (Akava)
- Jyty (STTK)
- Suomen Ekonomit (Akava)
Lähteet: ammattiliittojen ja työttömyyskassojen verkkosivut, Infofinland.fi, Työ- ja elinkeinoministeriön selvitys palkansaajien järjestäytymisestä, Työolobarometrit, Suomen yrittäjien selvitys palkansaajien järjestäytymisasteesta, Syrjinta.fi, Tieteentermipankki.fi
Lue myös:
Peruspäiväraha, ansiosidonnainen vai työmarkkinatuki? Lue, miten työttömän etuudet toimivat
Onko sinua kohdeltu epäoikeudenmukaisesti töissä? Lue, miten toimia työpaikan ongelmatilanteissa
Yllättikö lomautus? Lue, kuinka toimia lomautuksen osuessa kohdalle