Työura

Jakamis- ja alustatalous luovat uusia työmahdollisuuksia – tästä on kyse

Jakamis- ja alustatalous luovat uusia työmahdollisuuksia – tästä on kyse
Jakamis- ja alustatalouden ennustetaan kasvavan tulevaisuudessa

Jakamis- ja alustataloudesta puhutaan tänä päivänä paljon. Ne tarjoavat joustavuutta ja uusia mahdollisuuksia työntekijälle, mutta niihin liittyy myös ongelmia. Yksi iso ongelma on lainsäädännön epäselvyys.

Yhteiskunnan entistä voimakkaampi digitalisoituminen on tuonut työmarkkinoille kokonaan uuden tavan tehdä töitä. Kyse on jakamistaloudesta ja siihen kytkeytyvästä alustataloudesta. Alusta- ja jakamistalouden kautta ihmiset voivat tarjota vajaakäytöllä olevia resursseja muiden ihmisten käyttöön erilaisten digitaalisen alustojen kautta. Näitä resursseja voivat olla esimerkiksi jokin tuote, palvelu, aika tai osaaminen.

Jakamis- ja alustatalous ovat osa työelämän murrosta, jossa uudet toimintakulttuurit ja ansaintatavat tulevat vanhan rinnalle.

”Alustatalouden hyödyt liittyvät siihen, että se voi alentaa kynnystä ihmisten työllistymiseen. Esimerkiksi osatyökykyiset tai vaikka maantieteellisesti syrjemmässä asuvat voivat tehdä alustatalouden kautta töitä. Se voi olla myös väliaikaisesti joillekin hyvä ratkaisu tehdä työtä itselleen mielekkäällä tavalla. Lisäksi alustatalouden kautta pystyttäisiin hyödyntämään joukkoälyä”, kertoo Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Tuomo Alasoini.

Jakamis- ja alustatalouden työympäristö mielletään usein ketterästi uudessa toimintaympäristössä sukkuloiviin diginatiiveihin ja työelämäänsä aloitteleviin nuoriin. Käsitys on osittain väärä.

”Jakamis- ja alustatalouden työt yleistyvät kyllä nuorten keskuudessa, mutta myös yhä useampi eläkeläinen on työkykyinen. He haluavat pitää siteitä työelämään, hankkia lisätuloja ja hyödyntää oman osaamisensa kautta yhteiskuntaa”, toteaa Alasoini.

Ongelmana epäselvä lainsäädäntö

Työ- ja elinkeinoministeriön jakamistalouden virkamiesverkoston selvityksessä Jakamistalous Suomessa 2016 – Nykytila ja kasvunäkymät (TEM 9/2017) jakamistalouden yksittäisten ostotapahtumien kokonaisarvoksi laskettiin vuonna 2016 hieman yli 100 miljoonaa euroa.

Raportti ennustaa alalle voimakasta kasvua ja vuodelle 2020 ennustetaan ostotapahtumien kokonaisarvon nousevan jopa 1,3 miljardiin euroon. Raportissa todetaan, että jakamistalous voi saavuttaa pysyvän ja merkittävän jalansijan markkinoista uudenlaisella toimintakulttuurillaan, jossa korostuvat palvelujen saavutettavuus, valinnanvapaus, sosiaalisuus sekä resurssien hyötykäyttö.

Voimakkaasti ja nopeasti kasvava jakamis- ja alustatalous haastaa yhteiskunnan eri rakenteita, jotka ovat vielä sidoksissa perinteisempään tapaan tehdä töitä.

”Virkamiesverkoston selvityksessä havaittiin, että jakamistaloudessa ei ole aina ihan selvää minkä lainsäädännön piirin uudenlainen toiminta kuuluu. On epäselvyyttä siitä, mitkä velvoitteet ja lait mitäkin toimintaa koskee”, kertoo Työ- ja elinkeinoministeriön johtava asiantuntija Anu Laitinen.

”Järjestelmä joissain tilanteissa joustamaton”

Työntekijän kannalta ongelmallisimpia ovat työlainsäädännön ja sosiaalivakuutusjärjestelmän joustamattomuus.

”Nykyään työlainsäädäntö ja sosiaalivakuutusjärjestelmä perustuvat ajatukselle, että on joko työsuhteessa oleva työntekijä tai sitten yrittäjä. Tulevaisuudessa nämä menevät entistä enemmän limittäin, kun ihmiset tekevät erilaisia töitä. Selvityksessä nousi esille, että järjestelmä on joissakin tilanteissa joustamaton”, toteaa Laitinen.

Myös Alasoini jakaa Laitisen näkemyksen lainsäädännön epäselvyydestä.

”Lainsäädäntöä ja byrokratiaa tulisi selkeyttää. Olisi myös hyvä, jos alustatalouden yrityksillä olisi jokin laatustandardi. Alustataloudessa toimii hyvin monenlaisia yrityksiä ja etenkin globaalit yritykset voivat olla hankalia kansallisella tasolla. Tarvittaisiin siis myös ylikansallista yhteisymmärrystä”, miettii Alasoini.

Digitaaliset alustat mahdollistavat vajaakäytöllä olevien resurssien tarjoamisen muiden käyttöön

Työn muutos otettava huomioon uudistuksissa

Suomessa jakamis- ja alustatalous ei ole kehittynyt esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Britannian vauhtia, ja lopullinen kehitysvauhti ja potentiaali onkin kiinni monesta tekijästä. Voidaan kuitenkin olettaa, että työelämän murroksen ja kiihtyvän digitalisaation myötä jakamis- ja alustatalous koskettaa tulevaisuudessa kuitenkin yhä enenevässä määrin ihmisiä.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen jälkeen Suomessa alkaa todennäköisesti sosiaaliturvajärjestelmän uudistus. Tätä uudistusta tehtäessä myös uudet tavat tehdä töitä tulevat ajankohtaisiksi.

”Kyllä tulevissa uudistuksissa kannattaa pitää tämä muutos työn tekemisessä mielessä. Miten järjestelmää voitaisiin joustavoittaa ihmisen kannalta ja miten ihminen voisi ottaa kaikki työtilaisuudet vastaan. Nämä ovat niitä haasteita, mitä yhteiskunnan täytyy miettiä”, pohtii Laitinen.

Tietoa jakamis- ja alustataloudesta tulisi lisätä

Ensimmäinen askel kohti selvempää toimintaympäristöä voidaan kuitenkin ottaa jo ennen lainsäädännön uudistamista.

”Tietoa ja tietoisuutta yrittäjyyteen liittyvistä velvoitteista kannattaisi lisätä. Yleisen tiedon lisäämisellä voitaisiin jo auttaa paljon. Työ- ja elinkeinoministeriö onkin perustamassa nettisivustoa, minne on tarkoitus koota jakamistalouteen liittyvää ohjeistusta. Toivottavasti se olisi vuoden loppuun mennessä valmis”, toteaa Laitinen.

Tietoisuuden lisääminen sekä lainsäädännön ja byrokratian selkeyttäminen ovat yksilön kannalta tärkeitä, mutta auttavat myös alaa itsessään.

”Jos ihmisille on epäselvää miten tulisi toimia, niin se voi vaikuttaa ihmisten uskallukseen lähteä mukaan jakamis- ja alustatalouden eri toimintoihin. Se saattaa osaltaan hidastaa jakamistalouden kehittymistä”, miettii Laitinen.

Myös Alasoini on samoilla linjoilla.

”Pitäisi löytää tasapaino siihen, miten innovatiivisuus säilyy, mutta samalla miten työelämään pääsyä voidaan helpottaa ja työelämän laatua parantaa”, päättää Alasoini.

Saatat olla kiinnostunut myös seuraavista artikkeleista:
Vaikea vuosi: palkkatyöstä freelanceriksi
Pelkäätkö, että työsi katoaa työn murroksen vuoksi?
Yksinäisenä töissä – kuinka etätyöntekijä pysyy sosiaalisena?



Jaa artikkeli:


Mitä mieltä olit artikkelista?

Vastaa ja näet muiden vastaukset

Uutiskirje

Tilaa Duunitorin uutiskirje – työnhakuvinkit suoraan sähköpostiisi!

Luetuimmat


Tuoreimmat

Duunitori suosittelee

Asiakashankkijoita liikkuvaan rooliin Uudellemaalle, Pirkanmaalle ja Keski-Suomeen

Asiakashankkijoita liikkuvaan rooliin Uudellemaalle, Pirkanmaalle ja Keski-Suomeen

Uusimaa ja 4 muuta – Julkaistu 3.1.
Palmian turvallisuusalan kesätyöpaikat 2024, pääkaupunkiseutu

Palmian turvallisuusalan kesätyöpaikat 2024, pääkaupunkiseutu

Helsinki ja 2 muuta – Julkaistu 10.1.
Kesätöihin Rinnekodeille

Kesätöihin Rinnekodeille

Uusi Oulu ja 12 muuta – Julkaistu 15.1.
Sote-alan kesätyöntekijöitä

Sote-alan kesätyöntekijöitä

Uusi Helsinki ja 9 muuta – Julkaistu 16.1.
Summer Energy 2024 – Kesätyö Fortumilla

Summer Energy 2024 – Kesätyö Fortumilla

Espoo ja 2 muuta – Julkaistu 8.1.
Kesätyöntekijöitä Satakunnan hyvinvointialueelle

Kesätyöntekijöitä Satakunnan hyvinvointialueelle

Satakunta ja 16 muuta – Julkaistu 2.1.
Summer Power trainee program 2024

Summer Power trainee program 2024

Uusi Vaasa ja 2 muuta – Julkaistu 15.1.

Yrityksen perustaminen mielessä? Tästä oppaasta löydät tarvittavat tiedot – kaikki yrittäjyydestä yhdestä paikasta!

Työnantaja, haluatko enemmän hakijoita?

Duunitorin kampanjoilla saat lisää silmäpareja työpaikkailmoituksellesi sekä Suomen liikennöidyimmästä työnhakukoneesta, että kohdennetusta mainonnasta.

Autamme sinua tekemään modernia rekrytointia. Luomme juuri sinulle sopivan ratkaisun datan ja näkemyksen avulla, avainsanoina ilmoituskampanja, sisältömarkkinointi, työnantajakuvan kehittäminen tai vaikkapa uusi hakemukseton hakupalvelu.

Omat suosikit

Suosikkejasi ei tallenneta! Rekisteröidy, niin voit palata niihin vielä myöhemmin.

Uusi suosikki lisätty!

Suosikkejasi ei tallenneta! Rekisteröidy, niin voit palata niihin vielä myöhemmin.

Suosikit täynnä!

Rekisteröidy, niin voit tallentaa lisää suosikkeja ja palata niihin vielä myöhemmin.