Leo Stranius joutui nuorena kodittomaksi ja ponnisti amiksesta yliopistoon – siellä hän häpesi taustaansa, mutta löysi juuri oikealle uralle

Leo Stranius tietää, miltä tuntuu, kun kotia ei ole eivätkä rahat riitä koulukirjoihin. Muutaman mutkan ja onnellisen käänteen ansiosta hän päätyi lopulta yliopistoon, jossa muista poikkeava luokkatausta hävetti. Nyt Stranius kertoo, miten löysi lopulta oman polkunsa työelämässä.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 15.8.2021.

Peruskoulu ohi, päättötodistuksen keskiarvo 6,6. Siinä hetkessä keskiarvo ei hävettänyt Leo Straniusta, sillä hän koki ansainneensa sen.

”En oikeastaan tykännyt koulusta. Ainoa tavoitteeni oli päästä peruskoulu läpi.”

Asia ei kuitenkaan ollut näin mustavalkoinen. Koulu ei liiemmin kiinnostanut Straniusta, mutta muutkin seikat heikensivät koulumenestystä.

”Koulunkäynnille ei riittänyt paukkuja, sillä arkeni oli selviytymistä ja turbulenssia päivästä toiseen äitipuolten ja kotien vaihtuessa. Kukaan ei ollut kiinnostunut siitä, miten pärjäsin koulussa.”

Koska rahat olivat tiukassa, Stranius alkoi tehdä töitä koulun ohella jo 11-vuotiaana. Turbulenssi ei päästänyt otteestaan.

”Yläkouluikäisenä jouduimme yksinhuoltajaisäni kanssa kodittomiksi. Onneksi pääsimme kodittomille tarkoitettuun asuntolaan ja saimme lopulta vuokra-asunnon kaupungilta. En voi korostaa tarpeeksi yhteiskunnan tukiverkon roolia.”

Isän tärkeä kädenojennus

Peruskoulun jälkeen Stranius harkitsi vakavissaan koulunkäynnin lopettamista. Lopulta tietotekniikasta ja tietokoneista kiinnostunut nuori päätti hakea opiskelemaan tietotekniikkaa ammattikouluun. Turbulenssi ei loppunut tähän.

”Vaikka kävin töissä, rahani eivät riittäneet koulukirjoihin. Pohdin vakavissani ammattikoulun lopettamista. Silloin isäni puuttui asiaan ja lupasi maksaa kirjani, vaikka hänellä oli vielä vähemmän rahaa kuin minulla.”

Tuo kädenojennus oli tärkeä Straniuksen loppuelämän kannalta. Ilman isää opinnot olisivat suurella todennäköisyydellä jääneet kesken.

"On hyvä asia, että toisen asteen opinnot muuttuvat maksuttomiksi, jotta kenenkään koulunkäynti ei kaadu kirjoihin."

”Erilaisuuttani pidettiin vahvuutena”

Kutosen keskiarvo ei hävettänyt alaikäistä Straniusta, mutta häpeän tunne hiipi sisimpään, kun hän aloitti 23-vuotiaana ympäristöpolitiikan opinnot Tampereen yliopistossa.

”Ensin minua hävetti se, että olin ollut niin surkea peruskoulussa toisin kuin opiskelukaverini. Sitten häpesin sitä, etten ollut käynyt lukiota, vaan olin päässyt yliopistoon amispohjalta.”

Kun professori iloitsi ääneen luentosalissa istuvasta lukion kermasta, Leo ajatteli oman rikkinäisen taustansa olevan ”hirveän nolo”. Opiskelukaverit eivät olleet samaa mieltä.

”Heistä taustani oli kiinnostava. Oli mahtavaa havahtua siihen, että erilaisuuteni hyväksyttiin ja että sitä pidettiin vahvuutena.”

Yliopiston ovet eivät olleet auenneet helposti, sillä ympäristöpolitiikan opiskelusta haaveili Straniuksen lisäksi yli sata muuta. Sisään otettiin ainoastaan kymmenen, joista viisi pääsykokeen perusteella. Ympäristöasioita jo pidempään tankannut Stranius pääsi sisään tuossa kiintiössä ja ensimmäisellä yrittämällään.

Elämän merkittävin muutos

Ammattikouluopintojen jatkuminen oli aikoinaan tärkeä käännekohta, mutta yliopistoon pääseminen toi mukanaan Leo Straniuksen elämän merkittävimmän muutoksen. 

”Päädyin yhtäkkiä ammattikouluympyröistä korkeakoulueliittiin ja löysin ympäristöasioista samalla tavalla ajattelevia ihmisiä. Elämäni muuttui, ja motivaationi oli huipussaan, mikä näkyi suoraan arvosanoissani.”

Stranius oli työskennellyt jo vuosia tietoliikennealalla eikä lopettanut kokopäivätyötään opiskellessaan.

"Ajattelin, että suoritan vain yksittäisiä kursseja kiinnostukseni mukaan. En uskonut voivani valmistua muun muassa siksi, että olin niin huono ruotsissa. Suoritin virkamiesruotsin lopulta hyvin arvosanoin ja sain hallintotieteiden maisterin paperit kahdeksassa vuodessa."

Sydämen kannalta oikea ura

Tänä päivänä Leo Stranius on tietokirjailija, yhteiskunnallinen vaikuttaja sekä ilmasto- ja ympäristöpalveluita kehittävän Third Rock Finlandin toimitusjohtaja. Stranius tunnetaan myös lähes askeettisen ekologisesta elämäntavastaan.

Jos hän saisi nyt päättää, tekisikö jotain toisin, vastaus on yksiselitteinen: ei.

”Olen todella tyytyväinen elämääni ja koen olevani satumaisen etuoikeutettu, että saan tehdä töitä ympäristöasioiden parissa. En tekisi isossa kuvassa mitään toisin, mutta peruskoulun opettajille olisin nyt mukavampi kuin aikoinaan sekä tekisin läksyt paremmin ja lukisin kokeisiin”, Stranius sanoo.

Hän myöntää käyttäytyvänsä lastensa kanssa täysin eri lailla kuin hänen isänsä ja äitipuolensa kasvattivat hänet.

”Minulla ei ollut vanhempien tukea, vaan sain tehdä, mitä halusin. Olen siitä luottamuksesta kiitollinen, mutta omien lasteni kanssa haluan toimia toisin. Varmistan, että läksyt on tehty ja kokeisiin luettu.”

Liian tiukka Stranius ei tahdo olla, sillä hänestä lasten on tärkeää saada tehdä omat valintansa. Aivan kuten hän teki.

”Olin vuosia tietoliikennealalla hyväpalkkaisissa hommissa, mutta ympäristöasiat veivät mukanaan järjestötyöhön, jossa palkkani tippui kolmasosaan ja työsuhteeni muuttui määräaikaiseksi. Taloudellisesta näkökulmasta hyppy oli järjetön, mutta sydämen kannalta täysin oikea.”

Lue myös:

Koodari Miko Kallion uskomaton tarina ansaitsee tulla kuulluksi – yhden ihmisen sanat muuttivat syrjäytyneen nuoren elämän suunnan

Ida jätti kovapalkkaisen työn ja muutti maalle – luksus vaihtui lampaisiin ja metsässä samoiluun: ”En halua takaisin oravanpyörään”

Helena Kastikainen nousi parikymppisenä sadan ihmisen johtoon, vaikka lukiokin jäi kesken – oivalsi, mitkä ovat johtajan kolme tärkeintä sanaa