Pyörivätkö ajatuksesi jatkuvasti työnhaun ympärillä tai turhauttaako työpaikan etsiminen? Työnhaun suunnittelu ja aikatauluttaminen helpottavat urakkaasi.
Oletko etsimässä uutta työtä aktiivisesti? Onko työnhakusi kenties jatkunut jo melko pitkään? Silloin saattaa olla, että työnhakua on vaikeaa karistaa mielestä silloinkaan, kun olisi aikaa rentoutua. Se voi olla uuvuttavaa ja vaikuttaa väistämättä hyvinvointiin.
On hyvä muistaa, että työnhaku on työnhakijan työtä, joten työelämästä tuttuja organisoimisen ja ajanhallinnan metodeja voi hyvin soveltaa työpaikan etsimiseen. Kuten muissakaan töissä, myöskään tässä ei kannata laistaa palautumisesta.
Esittelemme alla yhden esimerkin, joka toimii työnhakijan viikkoaikatauluna. Oletko valmis kokeilemaan?
Lue myös: 3 parasta metodia tehokkaaseen ajanhallintaan – oikeilla työtavoilla saat enemmän aikaan
Työnhakijan viikko-ohjelma
Maanantai:
Etsi uusia työpaikkoja esimerkiksi Duunitorilta ja LinkedInistä ja kirjoita ylös, millaisia toiveita, odotuksia ja vaatimuksia työpaikkailmoituksissa on. Entä miten oma osaamisesi vastaa niihin?
Merkitse kalenteriin kiinnostavien hakujen päättymispäivät ja mahdolliset puhelinajat.
Varmista, että CV:si on ajantasalla, selkeä ja helposti silmäiltävissä. Tutustu esimerkiksi visuaalisiin CV-pohjiin.
Tiistai:
Kirjoita hakemuksia kiinnostaviin työpaikkoihin. Muista räätälöidä ansioluettelo ja hakemuskirje aina tietylle työnantajalle ja hakemaasi työrooliin. Hyvä työhakemuspohja on kuitenkin melko kevyesti muokattavissa, joten hakemuksen viilaamiseen käytetty aika ei mene koskaan hukkaan.
Jos hakemuksella ei ole kiire, anna sen levätä seuraavaan päivään. Pyydä myös joltain läheiseltä tai tuttavalta mielipide hakemuksestasi, jos mahdollista.
Kopioi myös hakemiesi työpaikkojen työpaikkailmoitukset talteen – saatat tarvita niitä, jos etenet rekrytoinnissa.
Keskiviikko:
Lue vielä kerran läpi kirjoittamasi hakemukset ja tee tarvittavat muutokset. Jos olet niihin tyytyväinen, lähetä ne työpaikkailmoituksissa toivotuilla tavoilla.
Jos kaipaat lisää tietoa hakemastasi tehtävästä, voit soittaa tai lähettää rekrytoinnista vastaavalle viestin esimerkiksi sähköpostitse tai Linkedinissä.
Jätä yhteydenotto väliin, jos sinulla ei ole kunnollista asiaa. Rekrytoijan näkökulmasta saatat tehdä tällöin huonomman vaikutuksen kuin jos et olisi soittanut ollenkaan.
Lue myös: Kannattaako työnhakijan soittaa rekrytoijalle? Älä soita, ellet ota huomioon näitä asioita
Torstai:
Pohdi, millaisessa työpaikassa haluaisit tulevaisuudessa työskennellä. Selvitä, millaiset työnantajat voisivat hyötyä osaamisestasi ja lähesty heitä avoimella hakemuksella tai viestillä esimerkiksi LinkedInissä.
Rekrytoinnista vastaavat ja tiiminvetäjät ovat usein sopivia henkilöitä lähestyttäväksi. Muista, että etenkin avoimissa hakemuksissa on tärkeää korostaa motivaatiota.
Lue myös: Työnhakija, älä kerro kuinka motivoitunut olet – näytä se rekrytoijalle
Perjantai–sunnuntai:
Pidä vapaata. Näinä päivinä ei tarvitse ajatella työnhakua!
Tee suunnitelma, joka tukee tarpeitasi
Voit aikatauluttaa työnhakuasi myös päivätasolla: selaa uusia työpaikkoja ja lähetä hakemuksia esimerkiksi maanantaisin neljän tunnin ajan.
Älä kuitenkaan stressaa aikataulusta. Yllättävien menojen ilmaantuessa voit vaihdella vapaasti tehtävien paikkaa, kunhan huolehdit, että teet viikon aikana suunnittelemasi asiat. Luultavasti se auttaa sinua nauttimaan vapaista ilman häiritseviä ajatuksia työnhausta.
Jos haet uutta työtä ja käy samalla töissä, näin kokonaisvaltainen suunnitelma on luultavasti liikaa. Muokkaa siis tavoitteesi elämäntilanteesi mukaan äläkä ole liian ankara itsellesi, jos jokin asia viivästyy.
Tiedäthän, että Duunitorilta löydät eniten työpaikkoja? Toteuta uraunelmasi ja löydä uusi juuri sinulle sopiva työpaikka: duunitori.fi
Lue myös:
6 keinoa pysyä positiivisena kun työnhaku tuntuu ylivoimaiselta – etenkin yksi on ratkaiseva
Uusi työpaikka kiikarissa? Katso vinkit, joilla erotut joukosta läpi työnhakuprosessin
Tavoitteena unelmatyöpaikka, uusi ura tai verkostoituminen? Näin brändäät itsesi