Alf Rehn: Parisuhteen tai työsuhteen loppu tulisi nähdä muuna kuin traumana – jo yksi muutos voi tehdä ison eron

Johtamisen professori Alf Rehn pohtii kolumnissaan sitä, miten (työ)suhde päätetään mahdollisimman arvokkaasti. Hänen mielestään jälkipyykkiin pitäisi käyttää paljon nykyistä enemmän aikaa.

Kirjailijana, johtamisen professorina sekä mielipidevaikuttajana tunnettu Alf Rehn jakaa Duunitorin kolumnistina ajatuksiaan luovuuden ja innovatiivisuuden roolista urapolun eri vaiheissa.

Kolumni on julkaistu ensimmäisen kerran 2.1.2020.

Me ihmiset tapaamme miettiä alkuja enemmän kuin loppuja, vaikka edelliset ovat usein paljon selkeämpiä.

Uuden työn aloittaminen on aina jännittävä kokemus – siihen liittyy toivoa ja avoimuutta uudelle, mutta samalla myös epävarmuutta.

Siinä yhdistyy näkymä uudesta elämästä ja unelma siitä, että oma osaaminen otetaan avosylin vastaan uudessa työpaikassa – etenkin, jos sitä ei ole kunnioitettu edellisessä. Kuten uusi rakkaus, myös uusi työ on lupaus siitä, että saamme määritellä itsemme uusiksi, vaikka tulevaisuus on aina epävarma.

Toisaalta vanhan (työ)suhteen lopettaminen voi olla hyvinkin ristiriitainen kokemus. Joillekin se on iso helpotus ja hieman aurinkoa risukasaan. Toisille se voi olla yhtä tuskaista kuin avioliiton loppuminen.

Lähtevä työntekijä voi olla todellinen kultakaivos

(Työ)suhteen loppuminen on jotain, mitä meistä useimmat käyvät läpi jossain vaiheessa elämäänsä, monet useammin kuin kerran. Tästä syystä olisikin tärkeää miettiä, miten luopumisen voisi tehdä mahdollisimman hyvin.

Valitettavan harva työnantaja osaa arvostaa sitä lahjaa, joka työnsä jättävällä henkilöllä olisi annettavana. Maailmalla sellaiset asiat kuten exit-keskustelut ja työnkuvan läpikäynnit irtisanoutuvan työntekijän kanssa ovat normaali osa prosessia, kun taas Suomessa moni työnantaja edelleen yrittää unohtaa ja jopa hyljeksii ”petturia”.

Tämä on typerää, koska jättävä osapuoli voi hyvinkin olla yritykselle kultakaivos.

Itse uskon, että aivan kuten parisuhteessa, myös töistä on tärkeää ja arvokasta lähteä niin rakastavalla ja rakentavalla tavalla kuin vain mahdollista.

Eron hetki on aina kivulias

Jättämistilanne on molemmille osapuolille kivulias, joten itsestä tulisi löytää anteliaisuutta ja hyvyyttä myös jättämisen hetkellä. Avoin dialogi ja aito pyrkimys auttaa ovat tilanteessa ehdottoman tärkeitä.

Tärkeintä onkin olla avoin siitä, miksi on jättämässä työnantajan – tai puolison – taakseen. Jos näitä asioita ei avaa, toinen osapuoli jää ikuiseen epäilyn tilaan.

Vain harva ihminen jättää partnerinsa pinnallisista syistä. Jätetty osapuoli voi kuitenkin helposti kuvitella, että jokin mitättömän pieni asia ratkaisi lopputuloksen. Samoin työnantaja voi kuvitella, että jättävä osapuoli lähti pari kymppiä paremman palkan perässä, jolloin todellinen syy jää pimentoon.

Työpaikasta lähtevän tulisi oikeastaan vaatia jättämiseen liittyvää haastattelua, eli exit-keskustelua. Ilman tätä keskustelua on todennäköistä, ettei organisaatio ymmärrä, miksi tuli jätetyksi, eikä täten pysty muuttamaan tapojaan.

Hyvä ero edellyttää omien virheiden myöntämistä

Tärkeää on myös miettiä, olisiko itse voinut tehdä jotain toisin. Tangoon tarvitaan kaksi, ja vaikka onkin helppoa todeta, että jätetty osapuoli oli kaiken pahan alku ja juuri, aikuinen ihminen ymmärtää, että itsessäkin voi olla vikaa.

Hyvä jättäminen sisältääkin myös omien vikojen tutkimista ja avointa keskustelua siitä, miksi ei pystynyt mukautumaan työnantajan kulttuuriin täysin. Tämä on aidosti tärkeää tietoa johtajille, joten se tulisi jakaa – ilman egoa, ja omat virheet tunnustaen.

Tämän lisäksi kannattaa tuoda esiin myös muita seikkoja lähtöpäätöksen takaa. Lähtevä työntekijä kantaa mukanaan paljon arvokasta tietoa siitä, mistä työpaikalla puhutaan, mistä vaietaan ja mistä puhutaan vain tietyissä, turvallisissa piireissä.

Kaikkea tätä tietoa ei tietenkään voi saattaa työnantajan tietoon, mutta fiksu työnantaja pyrkii saamaan ainakin jonkinasteisen ymmärryksen siitä, mitä työntekijöiden mielessä liikkuu.

”Käsittelemme lähteviä kuin spitaalisia”

Käsittelemme lähteviä usein kuin spitaalisia, vaikka he voisivat olla tärkein tiedonlähteemme organisaation toimiviin ja vähemmän toimiviin puoliin.

Työnantajien tulisi itse asiassa käyttää huomattavasti enemmän aikaa lähtemisen jälkipyykkiin kuin uuden työntekijän perehdyttämiseen.

Jälkimmäinen kyllä oppii aikanaan, mutta organisaatiolla on usein vain pieni hetki hyötyä kaikesta siitä tiedosta ja kokemuksista, joita jättävällä osapuolella on.

Oli kyseessä sitten työpaikka tai parisuhde, meidän tulisi nähdä suhteen loppu jonain muuna kuin traumana, jonka yli olisi päästävä mahdollisimman nopeasti.

Voihan sitä toki keskittyä täysin uuden tyypin saamiseen siihen samaan vanhaan haaviin, mutta onko se aidosti tapa kehittyä? Suhteen loppuminen voi olla traumaattinen kokemus, mutta se ei tarkoita, että meidän tulisi ummistaa silmiämme ja unohtaa suhde mahdollisimman nopeasti.

Loppuja ja eroja tulee, se on selvä. Meidän tehtävämme on tehdä niistä niin hyviä ja kehittäviä kuin mahdollista – kunnioittaen tarinan kaikkia osapuolia.

Lue myös:

Polttaisitko sillat työpaikkaa vaihtaessasi? Tämän vuoksi lähtökeskustelut ovat usein hymistelevää teatteria

Miksi työpaikkaan sitoudutaan kuin avioliittoon? Vaihtamalla paranee, uskoo Alf Rehn

Kannattaisiko vaihtaa työpaikkaa? Työelämätutkija kehottaa vastaamaan yhteen ratkaisevaan kysymykseen