Amiko

Etsitkö töitä rakennusalalta? Mikko Rauhala sai nopeasti apulaisen paikan Amikon avulla ja työskentelee nyt työnjohtajana

Etsitkö töitä rakennusalalta? Mikko Rauhala sai nopeasti apulaisen paikan Amikon avulla ja työskentelee nyt työnjohtajana
Mikko Rauhala on arvostaa työnsä monipuolisuutta ja vapautta.

Mikko Rauhala löysi alanvaihdoksen myötä oman paikkansa työelämässä rakennustyömailta. Miten apulaisesta tuli muutamassa vuodessa työnjohtaja, ja miksi Mikko tekee töitä edelleen vuokrayrityksen kautta?

Tämä artikkeli on kirjoitettu Duunitorin haastattelujen pohjalta yhteistyössä Amikon kanssa. Katso Amikon avoimet työpaikat täältä ≫

Rakennusalan monipuolisuus innosti alanvaihdokseen

”Minulla on taustalla aika monipuolinen työkokemus, mutta monien kokeilujen kautta se oma ala löytyikin rakennustyömaalta.”

Mikko Rauhala on aina ollut kiinnostunut rakennusalasta. Hän kouluttautui kuitenkin ensin ympäristösuunnittelijaksi ja teki myöhemmin pitkään töitä kuljetusalalla, kunnes päätti aikuisiällä vaihtaa suuntaa.

”Olin ollut aiemminkin rakennuksilla töissä, ja ala oli aina kiinnostanut enemmänkin. Päätin suorittaa talonrakentajan tutkinnon, ja papereiden saamisen jälkeen työskentelin ensin ihan purkutyöntekijänä, timanttiporaajana ja rakennusapulaisena.”

Amiko työntekijät Mikko Rauhala Saara Löksy
HR-koordinaattori Saara Löksy on Mikon tärkein kontakti työnantajaansa.

Mikko teki hetken myös timpurin töitä ja eteni lopulta työnjohtajaksi, jona hän on työskennellyt jo muutaman vuoden ajan.

”Työnjohtajana hoidan ajankohtaisia asioita, olen yhteydessä suunnittelijoihin, ohjeistan työntekijöitä työmaalla sekä teen mittauksia ja tarkastuksia. Käytännössä olen tehnyt kyllä aika monipuolisesti kaikkea muutakin aina pakettiauton kuljettajasta toimitusjohtajan tuuraamiseen”, Mikko naurahtaa.

”Mutta työssäni parasta onkin, että pääsen tekemään ja näkemään kaikenlaista koko rakentamisen sektorilta”, hän lisää.

Pääsen tekemään ja näkemään kaikenlaista koko rakentamisen sektorilta.

Vuokrayritys voi olla myös pitkäaikainen työnantaja

Mikon tie rakennusalalle löytyi henkilöstöpalveluyritys Amikon kautta. Käytännössä Mikko siis työskentelee rakennusyrityksen tehtävissä, mutta työnantajana toimii Amiko.

”Alaa vaihtaessani olin uuden edessä. Amikon kautta pääsin kartoittamaan työkokemusta ja sain nopeasti omaa osaamista vastaavaa työtä”, Mikko kertoo.

Amikon kautta pääsin kartoittamaan työkokemusta ja sain nopeasti omaa osaamista vastaavaa työtä.

Mikko sanookin juuri nopeuden olleen iso etu Amikon kautta työllistymisessä. Henkilöstöpalveluyrityksellä on kattavat verkostot rakennusalan eri yrityksiin, joten uusi työmaa on löytynyt aina lyhyelläkin varoitusajalla – usein jopa samalta asiakasyritykseltä.

Vaikka työvuosia alalla on nyt jo useampia, on Mikko pysynyt edelleen Amikon tallissa.

”Amiko on ollut erinomainen työnantaja. Kaikki asiat on hoidettu hyvin aina palkanmaksusta työvaatteisiin, ja siksihän tässä on useampi vuosi vierähtänytkin”, Mikko kehuu.

”Ja sehän siinä onkin tärkeintä, se luottamus työntekijän ja työnantajan välillä. Että sovituista asioista pidetään kiinni”, hän jatkaa.

Yhteyshenkilö on tuki ja turva, jolle saa aina soittaa

Mikko on ollut Amikon tallissa jo vuodesta 2015. Hänen tärkein kontaktinsa työnantajaansa on Amikon yhteyshenkilönä toimiva HR-koordinaattori Saara Löksy.

”Mikkohan on ollut talossa pidempään kuin minä”, Saara sanoo.

Saaran vastuulla on hoitaa yhdessä työntekijän kanssa kaikki työsuhteeseen liittyvät käytännön asiat, kuten verokortit, työsopimukset ja työvarusteiden vaihdot, sekä olla työntekijän tukena koko työsuhteen ajan.

”Eräs kollegani sanoi hauskasti, että olemme vähän kuin äiti, Kelan työntekijä ja psykologi yhdessä paketissa”, Saara nauraa.

Olemme vähän kuin äiti, Kelan työntekijä ja psykologi yhdessä paketissa.

”Tämä on kyllä ainakin omalla kohdalla toteutunut hienosti. Saara on hoitanut kaikki eteen tulleet asiat. Omiin työtehtäviini työnjohtajana kuuluu uusien työntekijöiden rekrytointi työmaalle. Myös näissä tilanteissa soitan aina Saaralle”, Mikko kertoo.

Amiko yhteyshenkilö Saara Löksy
Saara Löksy työskentelee HR-koordinaattorina Amikon Kouvolan toimistolla.

Amikolla erityistä on, että yhteyshenkilö pysyy pääsääntöisesti samana ensimmäisestä haastattelusta saakka. Tästä monet Amikon työntekijät ovatkin erityisen kiitollisia.

”Yhteyshenkilöt ovat hyvin aktiivisia meidän työntekijöiden suuntaan. Tyhmiäkin kysymyksiä saa esittää ja kaikkiin olen saanut aina vastauksen”, Mikko kertoo.

Saara kertoo pyrkivänsä ylläpitämään avointa ja välittävää suhdetta työntekijään.

”Pyrin myös olemaan reilu ja rehellinen. Toivon, että työntekijälle jäisi aina sellainen olo, että mulle voi aina soittaa ja kysyä mitä vain. Sanon myös, että jos sattuu tulemaan toimiston ohitse, aina saa tulla käymään kahvilla.”

Toivon, että työntekijälle jäisi aina sellainen olo, että mulle voi aina soittaa ja kysyä mitä vain.

Duunitori kävi Amikon Lahden toimistolla tapaamassa Mikkoa ja Saaraa. Katso video vierailusta alla.

Amikon yhteyshenkilöt ovat työnhaun ammattilaisia

Saara sanoo, että yhteyshenkilönä hänen parhaat hetkensä liittyvät tilanteisiin, jolloin työnhakija saa sen haaveilemansa työpaikan. Yksi Saarankin tärkeimmistä tehtävistä on löytää juuri se oikea paikka työnhakijoille.

”Me pidetään aina työntekijöidemme puolta. Haastattelussa kartoitamme minkälaista työtä hakija etsii ja kirjoitamme hänestä esittelyn, jonka lähetämme sitten sopivaa tekijää etsivään asiakasyritykseen. Jos hakija on asiakkaalle erityisen sopiva, niin kyllähän me häntä oikein mainostamme asiakasyritykselle, että hänet kannattaa kyllä tavata”, Saara kertoo.

Me pidetään aina työntekijöidemme puolta.

”Onhan se työnhakijan kannalta paljon helpompaa löytää omaa osaamista vastaavaa työtä, kun ei tarvitse käydä kuin yhdessä työhaastattelussa. Nämä ammattilaiset sitten hoitavat loput”, Mikko sanoo.

Amiko rakennusala varusteet
Saara valitsee Mikon kanssa uusia varusteita Amikon varastolla.

Monella saattaa olla väärä käsitys vuokratyön lyhyistä pätkistä. Todellisuudessa työsuhteet sovitaan yleensä mahdollisimman pitkiksi, mielellään vuosisopimuksiksi.

Saara sanoo, että vuokratyön etu on kuitenkin joustavuudessa. Vuokratyön kautta on mahdollista löytää erilaisia ratkaisuja hyvin monenlaisiin elämäntilanteisiin.

”Osa haluaa esimerkiksi keikka-, ilta- tai viikonlopputyötä opiskelujen oheen, osa haluaa tulla kokeilemaan jotain työtehtävää tai alaa, osa tulee kartuttamaan työkokemusta.”

”Vuokratyössä on se tietynlainen vapaus”, Mikko komppaa.

Saara sanoo, että Mikon tarina on hyvä esimerkki siitä, miten vuokratyö voi avata oven ihan uudelle alalle.

”Kun lähtee kokeilemaan jotain uutta, saattaa huomata, että ala onkin se oikea paikka itselle. Siitä ensimmäisestä paikasta voi sitten lähteä etenemään”, Saara muistuttaa.

Etsitkö sinä uutta työpaikkaa? Käy katsomassa Amikon avoimet työpaikat täällä ≫



Jaa artikkeli:


Mitä mieltä olit artikkelista?

Vastaa ja näet muiden vastaukset
Rakennusaputyöntekijä Espooseen kesäksi 2024

Rakennusaputyöntekijä Espooseen kesäksi 2024

Uusi Espoo ja 1 muu – Julkaistu 22.1.
Rakennusaputyöntekijä Espooseen

Rakennusaputyöntekijä Espooseen

Uusi Espoo ja 1 muu – Julkaistu 22.1.
Ammattitaitoinen LVI-/Putkiasentaja

Ammattitaitoinen LVI-/Putkiasentaja

Uusi Helsinki ja 1 muu – Julkaistu 22.1.
TUTUSTU TYÖNANTAJAAN

Uutiskirje

Tilaa Duunitorin uutiskirje – työnhakuvinkit suoraan sähköpostiisi!

Luetuimmat


Tuoreimmat

Yrityksen perustaminen mielessä? Tästä oppaasta löydät tarvittavat tiedot – kaikki yrittäjyydestä yhdestä paikasta!

Työnantaja, haluatko enemmän hakijoita?

Duunitorin kampanjoilla saat lisää silmäpareja työpaikkailmoituksellesi sekä Suomen liikennöidyimmästä työnhakukoneesta, että kohdennetusta mainonnasta.

Autamme sinua tekemään modernia rekrytointia. Luomme juuri sinulle sopivan ratkaisun datan ja näkemyksen avulla, avainsanoina ilmoituskampanja, sisältömarkkinointi, työnantajakuvan kehittäminen tai vaikkapa uusi hakemukseton hakupalvelu.

Omat suosikit

Suosikkejasi ei tallenneta! Rekisteröidy, niin voit palata niihin vielä myöhemmin.

Uusi suosikki lisätty!

Suosikkejasi ei tallenneta! Rekisteröidy, niin voit palata niihin vielä myöhemmin.

Suosikit täynnä!

Rekisteröidy, niin voit tallentaa lisää suosikkeja ja palata niihin vielä myöhemmin.