Tuntuuko, että työnhaku ei onnistu? Etenkin pitkään jatkunut työnhaku vie voimat. Työnhakuohjaaja antaa viisi vinkkiä, joilla tehostaa omaa työnhakua ja löytää motivaatio uudelleen.
Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 7.1.2020.
Työnhaku voi olla turhauttavaa ja jopa lannistaa, jos sopivaa työpaikkaa ei tunnu löytyvän. Kuinka pitää yllä motivaatio silloin, kun työnhaku jatkuu pidempään?
Työnhaun ohjaaja, valmennusyritys Spring House Oy:ssä työskentelevä Noora Vehmas tunnistaa työnhakijan turhautumisen, mutta kannustaa silti jatkamaan hakua.
”Vaikka monet hylkäykset turhauttavat ja saattavat jopa lannistaa, on hyvä ajatella, että saa ainakin kokemusta ja harjoitusta hakemusten kirjoittamisesta ja esimerkiksi työhaastatteluista.”
Pyysimme Noora Vehmasta antamaan vinkkinsä ihmisille, jotka ovat hakeneet jo pitkään töitä tuloksetta.
1. Laajenna hakua ja etsi piilotyöpaikkoja
Kannattaa hyödyntää mahdollisimman monia työnhakukanavia ja panostaa niin sanottujen piilotyöpaikkojen etsintään. Tärkeää on myös olla ”silmät ja korvat tarkkana”. Uusi työ voi olla yllättävänkin vinkin takana. Kannattaa myös olla liikkeellä hyvin avoimin mielin ja laajentaa hakuja erilaisiin tehtäviin ja työnantajiin.
Lue myös: Kiikarissa piilotyöpaikka? Näin löydät työn, joka ei ole avoimessa haussa – 4 tapaa
2. Laadi suunnitelmat A ja B
On hyvä myös miettiä jokin taktiikka ja suunnitelma työnhaulle ja antaa sille jokin tietty aika, eli kauanko yrittää suunnitelmalla A ja kuinka paljon sille antaa aikaa.
On myös hyvä etukäteen miettiä, mikä olisi suunnitelma B, jos suunnitelma A ei tuota tulosta. Työnhaun voi nähdä projektinomaisena prosessina.
Lue myös: Toiveissa uusi työ? Katso viikkoaikataulu, jolla teet työnhausta stressittömämpää
3. Verkostoidu ja osallistu keskusteluihin
Kannattaa myös olla hyvin aktiivinen: käydä erilaisissa rekrytointitapahtumissa ja -messuilla, pitää yllä omia verkostoja ja luoda uusia. Kannattaa antaa ja hakea vertaistukea, osallistua esimerkiksi LinkedInissä keskusteluihin ja seurata kiinnostavia työnantajia.
4. Kerro työnhaustasi muille
Verkostojen hyödyntäminen ja ihmisten kanssa keskustelu on hedelmällistä, koska silloin saattaa nähdä paremmin ”oman boksin” ulkopuolelle. Kun kerrot toiselle henkilölle, mitä osaat ja millaista työtä haet, toinen voikin huomata osaamisiasi ja vahvuuksiasi, joita et ehkä itse ole huomannut.
Ulkopuolinen voi huomata myös erilaisia vaihtoehtoja, mistä vielä kartoittaa vaikka piilotyöpaikkoja. Toisten ihmisten kanssa keskustelu siis avartaa ja jalostaa omia ajatuksia – siksi työnhausta kannattaakin kertoa avoimesti muille ihmisille.
Lue myös: Verkostoitumisessa laatu korvaa määrän – 5 vinkkiä laadukkaaseen verkostoitumiseen
5. Luo rutiineja ja harjoittele
Työnhaku vaatii hyvien työnhakudokumenttien ja verkostojen lisäksi sinnikkyyttä, harjoitusta ja myös rutiineja – mutta kun on todella aktiivinen, tuottaa se lopulta tulosta.
Työnhaussakin harjoitus tekee mestarin. Vaikka olisi kuinka paljon lukenut vinkkejä hyvän hakemuksen kirjoittamiseen, kehittyy siinä parhaiten tekemällä.
Lue myös:
Yleisimmät mokat työhakemuksessa – tarkista nämä 5 kohtaa ennen lähetystä
Näin nappaat työpaikan ilman työkokemusta – 5 vinkkiä alanvaihtajalle tai vastavalmistuneelle