Minttu Lehti tekee 60-prosenttista työaikaa sairaanhoitajana ja työskentelee lisäksi yrittäjänä. Aiempi tuhlaileva elämäntyyli vaihtui säästäväisyyteen. Asuntosijoittamisen aloittaminen on saanut haaveilemaan palkkatyön jättämisestä.
Kuopiolainen Minttu Lehti, 40, valmistui hiljattain sairaanhoitajaksi. Hän tekee hoitoalalla 60 prosentin työaikaa ja lisäksi työskentelee yrittäjänä. Lehti ylläpitää ystävänsä kanssa Rahamieli-tiliä Instagramissa. Tilin tarkoituksena on auttaa rahastressistä kärsiviä ihmisiä saamaan oma taloutensa hallintaan.
Lehti tienaa nettona 2 500–3 200 euroa kuussa. Hän haluaa jättäytyä palkkatyöstä kokonaan pois ja keskittyä yritystoimintaan sekä asuntosijoittamiseen.
Lehti asuu omakotitalossa aviopuolison ja kolmen lapsen kanssa. Hän haaveilee siitä, että sijoitustoiminnan ansiosta perhe voisi tehdä spontaaneja ratkaisuja elämässään ja lähteä vaikka reissuun silloin kun huvittaa.
Juttusarjassa tavalliset ihmiset kertovat sijoittamistarinansa. He käyvät läpi sitä, millainen oma suhde sijoittamiseen ja säästämiseen on ollut ennen ja millainen se on tällä hetkellä. Lopuksi suunnataan vielä katse tulevaisuuden haaveisiin ja tavoitteisiin.
Mintun sijoitukset
- Sijoitusten arvo yhteensä: 394 000 euroa
- Paljonko sijoitusasunnoissa: 386 000 euroa
- Paljonko rahastoissa: Indeksirahastoissa 5 000 euroa
- Paljonko osakkeissa: 3 000 euroa
- Isoin onnistuminen sijoittamisessa: Ehdottomasti sen aloittaminen. Asunnon osto reilusti alle markkinahinnan, jolloin arvon nousu tapahtunut jo ostohetkellä.
- Pahin moka sijoittamisessa: Ostokokeilut kryptoissa ja osakkeissa.
Ennen – ”Elämäntyylini oli tuhlaileva ja kulutin enemmän kuin ansaitsin”
"Nuorena suhteeni rahaan oli huoleton. Kävin töissä ja opiskelin lähihoitajaksi. Tienaamani rahat käytin elämiseen ja hurvitteluun. Muutin 17-vuotiaana omaan kotiin, jota innokkaana sisustin. Parikymppisenä lähdin Italiaan ravitallille yhdeksäksi kuukaudeksi hevoshoitajaksi opintolainan turvin ja palasin kotiin tili tyhjänä.
Koulutuksestani huolimatta menin myyntialalle töihin ja etenin lopulta esihenkilöksi. Elämäntyylini oli tuhlaileva ja kulutin enemmän kuin ansaitsin. Hiljalleen minulle alkoi kertyä luottoja ja osamaksuja. Stressi rahasta oli valtava, kun mietin, miten saan ensi kuussa kaiken maksettua.
Muistan hetken, kun itkin ahdistusta ja tajusin, etten voi enää jatkaa samalla tavalla. Kaikki raha tuntui valuvan käsistäni enkä edes tiennyt mihin. Se oli pohjakosketus. Minulla oli jo lapsia enkä ollut vastuussa enää vain itsestäni ja omasta tulevaisuudestani, vaan myös heidän.
Minulla oli valtava sisäinen motivaatio muutokselle. Rupesin etsimään tietoa talouden hallinnasta. Tilasin esimerkiksi Terhi Majasalmen kirjan ja kävin myöhemmin myös sijoitusvalmennuksia. Tuosta on aikaa nyt noin seitsemän vuotta ja olen käyttänyt talousasioiden opiskeluun yli 10 000 euroa. Mutta se on tuonut tuloksia.
Alussa tosin rämmin vuosia maksaessani luotot pois, kasvattaessani puskuria ja opetellessani talousasioita. Laskin esimerkiksi perheemme ruokaostokset, joihin meni tuolloin 1 400 euroa kuussa. Suunnitelmallisuuden ansiosta nyt menee 800–900 euroa emmekä karsi mistään. Kilpailutin myös vakuutukset ja puhelinliittymät. Rahastressi helpotti, kun tiesin, mihin rahaa menee ja kuinka paljon."
Nyt – asuntosijoittamisen aloittaminen muutti elämän
"Perheemme kuukausittaiset menot ovat tällä hetkellä noin 3 000 euroa sisältäen asumisen, ruoan ja lasten harrastukset. Tulojen suhteen tavoitteeni on, että minulle jää käteen noin 3 000 euroa kuussa. Tuloni muodostuvat tällä hetkellä palkkatöistä ja valmennusyritykseni tuloista.
Neljä vuotta sitten aloin sijoittaa ja sen myötä taloudessani on tapahtunut muutosta kaikista eniten. Ensin sijoitin pienesti rahastoihin. Pian minussa alkoi kuitenkin kyteä innostus asuntosijoittamista kohtaan ja opiskelin aihetta satoja tunteja noin vuoden ajan. Puolisoni innostui myös. Hän on rakennusalalla eli taitaa remontoinnin ja on rakentanut meille kaksi omakotitaloa.
Alle vuosi sitten haimme ensimmäistä lainaa sijoitusasuntoa varten. Silloin tavoitteemme oli hankkia yksi asunto vuodessa. Emme ole noudattaneet sitä lainkaan. Ostimme 10 kuukauden sisällä viisi asuntoa. Asuntojen hinnat ovat olleet noin 50 000 euron luokkaa. Sijoitimme velkavivulla ja käytimme omakotitaloamme osittain vakuutena.
Asuntosalkussamme on pitokohteita ja keväällä ostettuun kohteeseen teemme laajan remontin, kun muutamme sen kaksiosta kolmioksi, jolloin vuokratuottokin on parempi. Sijoitusasunnot tuottavat positiivista kassavirtaa jo noin 1 200 euroa kuussa bruttona. Uudelleen sijoitamme nämä tuotot, koska pääoman kierto on tärkeää, mikäli haluaa kasvattaa toimintaa aktiivisesti."
380 000 euron arvoinen asuntosijoitussalkku
"Minulla on puskurissa 3 000–5 000 euroa yllättäviä menoja varten. Lisäksi pyrin sijoittamaan muutamia satasia kuukausittain rahastoihin, osakkeisiin ja kryptovaluuttoihin. Muut omaisuuslajit auttavat hajauttamaan varallisuutta. Tällä hetkellä minulla on sijoituksia useamman tuhannen euron arvosta. Kaiken, mitä tilille jää, säästän sijoitusasuntoihin. Asuntosijoitussalkkuni arvo on noin 380 000 euroa ilman remonttien tuomaa arvon nousua tulevaisuudessa.
Nykyinen taloustilanne ei ole aiheuttanut minulle epävarmuutta. Pitää vain olla tarkempi laskelmissa ja tehdä varasuunnitelmalle vielä toinen suunnitelma ja kartoittaa riskit – mutta toisaalta, näinhän kannattaa toimia oli taloustilanne mikä hyvänsä. Korkojen nousu on tavallaan ollut minulle pelastus, sillä olen osannut huomioida riskejä vieläkin tarkemmin.
En ole joutunut luopumaan mistään säästämisen tai sijoittamisen takia. Päinvastoin, olen saanut enemmän kuin osasin odottaa. Olen saanut aikaa ja vapautta elämääni. Teen nykyään 60 prosenttista työaikaa ja nautin siitä, että minulla on vapaus päättää omista tekemisistäni. Minulla ei ole enää kahleita. Se on minulle iso juttu."
Tulevaisuudessa – ”Tavoitteena on hankkia kymmeniä sijoitusasuntoja”
"Tavoitteenani on luopua palkkatyöstä ja keskittyä yritystoiminnan kehittämiseen sekä asuntosijoittamiseen. Tavoitteena on hankkia kymmeniä sijoitusasuntoja, jotka mahdollistavat meille toivomamme elämäntyylin.
Perustimme puolison kanssa osakeyhtiön asuntosijoittamista varten ja seuraavaksi aiomme hajauttaa asuntosijoittamisen riskejä maantieteellisesti. Ostamme läheltä remonttikohteita ja muualta Suomesta pitokohteita.
Meillä on puolisoni kanssa samanlaiset haaveet tulevaisuudesta ja se on hienoa. Voi olla, että hänkin jää jossain kohtaa pois palkkatöistä.
Aiomme olla maksimissaan 10 vuoden päästä sellaisessa tilanteessa, että voimme lähteä päähänpistosta ulkomaille eikä tarvitse kysyä keneltäkään, että voimmeko lähteä. Hypätä vain taksiin ja antaa mennä!"
Lue myös: