Palkka

IT-johtaja Johannan, 35, palkka on 5 500 €/kk – listaa tarkasti omat menot, lainat ja säästöt: ”Rahat pitää ansaita työllä”

IT-johtaja Johannan, 35, palkka on 5 500 €/kk – listaa tarkasti omat menot, lainat ja säästöt: ”Rahat pitää ansaita työllä”
IT-johtajana työskentelevä espoolainen Johanna Takko avaa tarkasti tulonsa, menonsa, säästönsä ja lainansa. Hän on saanut tärkeitä oppeja rahasta lapsuudenkodistaan ja pitää itseään järkevänä rahankäyttäjänä.

Espoossa asuva Johanna Takko on kauppatieteiden maisteri ja IT-tradenomi. Hän pitää itseään järkevänä rahankäyttäjänä. Katso, mikä on johtajan palkka ja paljonko hän säästää kuukaudessa.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 6.11.2022. Julkaisemme uudelleen suosituimpia artikkeleitamme.

Johanna Takko, 35 on valmistunut 10 vuotta sitten kauppatieteiden maisteriksi. Sen jälkeen hän on työskennellyt henkilöstöalalla eri tehtävissä. Hän opiskeli työn ohessa IT-tradenomiksi ja valmistui vuonna 2021.

Tämän vuoden alussa hän aloitti IT-johtajana henkilöstöpalveluita tarjoavassa konsernissa. Takko työskentelee viikoittain 37,5 tuntia.

Hän asuu Espoossa puolisonsa ja koiransa kanssa ja odottaa esikoistaan, joka syntyy vuodenvaihteessa.

Johtajan palkka ja muut tulot

  • Bruttopalkka 5 500 €/kk
  • Nettopalkka 3 500 €/kk

Paljonko johtaja tienaa keskimääräisesti? Katso Duunitorin Palkkavertailusta »

Velat ja säästöt

  • Asuntolaina 110 000 €
  • Sijoitukset osakkeissa ja indeksirahastoissa 37 000 €
  • Talletukset 5 000 €

Omaisuus

  • Omistusasunnon arvo 250 000 €
  • Velattoman auton arvo 10 000 €

Tyypilliset kuukausimenot

  • Lainanlyhennys 800 €
  • Vastike 350 €
  • Muut asumiskulut (sähkö, vakuutus) 40 €
  • Ruokakauppa 250 €
  • Polttoaine 130 €
  • Ravintoloihin 150 €
  • Harrastukset, vaatteet ja muut kulut 300–400 €
  • Menot yhteensä 2 120 €/kk

Huom! Johanna asuu puolisonsa kanssa, joten perheen yhteiset menot eli vastike, kotivakuutus, vesi- ja sähkölasku sekä ruokakulut on puolitettu laskelmissa.

Katso myös yli 600 eri ammatin keskipalkat Duunitorin Palkkavertailusta »

”Minun ei tarvitse laskea euroja”

Millainen rahankäyttäjä olet?

"Haluaisin ajatella, että olen rahankäyttäjänä järkevä. Lapsuudenkodilla on ollut siihen todella iso vaikutus. Äitini on aina ollut todella tarkka rahan suhteen eikä meillä tuhlailtu, mutta ei myöskään eletty puutteessa.

Vanhempien ero ja omaisuuden jako vaikutti minuun niin, että haluan olla taloudellisesti itsenäinen. Minulla on omat rahat, tilit ja lainat.

Kotoa on myös periytynyt lainan pelko. Minulle oli opiskellessa itsestään selvää, etten ota opintolainaa tai kulutusluottoa, vaan rahat pitää ansaita työllä.

Pidinkin opinnoissa välivuoden, säästin 10 000 euroa ja lisäksi kävin opiskelujen ohessa koko ajan töissä. Tosin opin myös, että asuntoa kannattaa aina maksaa itselleen ja ostin ensimmäisen omistusasunnon heti valmistuttuani.

Minulle on nykyisin tärkeää, ettei ruokakaupassa tarvitse pohtia, mitä voin ostaa, mutta asennemuutoksen eteen on pitänyt tehdä töitä. Puolisoni lapsuudenkodin tulotaso oli erilainen kuin omassani ja hän on siksi tottunut kuluttamaan palveluita eri tavalla.

Olenkin joutunut kipuilemaan hänen kanssaan sitä, kuinka usein on järkevää mennä ravintolaan tai tehdä jotain ex tempore. Joudun työstämään ajatusta, että välillä on ihan okei laittaa rahaa sellaiseen, mikä ei ole välttämätöntä."

Haluaisitko lisää rahaa, vai onko näin hyvä?

”Peruselämä on ihan hyvää näin, toki aina voisi vaikka sijoittaa lisää. Talouteni on kuitenkin nyt tasapainossa eikä minun tarvitse laskea euroja. En olisi myöskään valmis kiristämään kukkaroa, jotta voisin jäädä muutamaa vuotta aiemmin eläkkeelle.”

Miten rahat riittävät?

”Rahat riittävät hyvin suurimman osan ajasta. Joskus tulee yllätyksiä, kuten viime vuonna, kun koirani oli vakavasti sairas. Eläinlääkärikuluihin meni kuukausittain 500 euroa. Se ei heilauttanut peruselämää, mutta oli toki pois säästämisestä.”

Mihin panostat, mistä pihistät?

"Panostan koiran hyvinvoinnin lisäksi ravintolaillallisiin, taiteeseen ja designiin. Suurin osa huonekaluistamme on ajattomia klassikoita, joita olen hankkinut sekä uutena että kierrätettynä.

Ostan harvoin vaatteita, mutta kun ostan, panostan kotimaisiin merkkeihin. Vieläkin ahdistaa ajatella lukioaikaisia biletoppiostoksia. Vauvan hankinnoissa olen satsannut vaunuihin ja turvaistuimeen, mutta kaikki vaatteet olen ostanut kierrätettynä. 

Seuraamme todella tarkkaan sähkönkulutusta ja sitä, milloin pesukonetta on edullisinta pyörittää. Välttelemme noutoruoan tilausta ja kokkaamme ruoat pääsääntöisesti itse.

Lyhyisiin matkoihin käytän mieluummin polkupyörää kuin autoa. Matkustan edelleen ulkomaille, mutta en lähtisi enää viikonloppureissuun."

Miten säästät rahaa?

"Säästän kuukausittain noin 1 000 euroa. Osan siirrän säästötileille, joita minulla on eri säästökohteita varten: matkoihin, koiran hoitoon ja lapsen hankintoja varten.

Loput sijoitan indeksirahastoihin ja osakkeisiin eläkepäiviä ajatellen. Jos kuun lopussa on jäänyt vielä ylimääräistä, olen lyhentänyt niillä lisää asuntolainaa."

Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa?

”Ostaisin merenrantatontin ja palkkaisin kiinnostavan arkkitehdin suunnittelemaan talon. Hankkisin vauvalle sijoitusasunnon ja perheelleni purjeveneen. Eläkepäiville ostaisin tekemiseksi viinitilan Saksan Moselin laaksosta.”

Lue myös:

Lähihoitaja Verna, 28, tienaa noin 2 800 €/kk – avaa nyt tarkasti tulonsa, menonsa ja velkansa: ”Ylimääräistä ei jää käteen”

Näissä ammateissa tienaa eniten – katso palkkavertailun 10 kovapalkkaisinta työtehtävää

Työntekijöitä odottaa nyt hurja palkanalennus – mikä lääkkeeksi? Taloustietäjät eri linjoilla

Mikä on palkkatoiveesi? 4 keinoa, jotka auttavat vastaamaan kiperään kysymykseen työnhaussa



Jaa artikkeli:


Mitä mieltä olit artikkelista?

Vastaa ja näet muiden vastaukset

Uutiskirje

Tilaa Duunitorin uutiskirje – työnhakuvinkit suoraan sähköpostiisi!

Luetuimmat


Tuoreimmat

Duunitori suosittelee

Infrasuunnittelun asiantuntijoita Helsinkiin

Infrasuunnittelun asiantuntijoita Helsinkiin

Helsinki – Julkaistu 22.2.
Lastenlääkäriksi Mehiläiseen

Lastenlääkäriksi Mehiläiseen

Helsinki ja 21 muuta – Julkaistu 2.2.
Myyntitiimin kapteeniksi Poriin

Myyntitiimin kapteeniksi Poriin

Pori – Julkaistu 7.2.
Raskaan kaluston mekaanikko

Raskaan kaluston mekaanikko

Tampere ja 3 muuta – Julkaistu 5.2.
Kesätyö: Sairaanhoitaja, lähihoitaja, terveydenhoitaja

Kesätyö: Sairaanhoitaja, lähihoitaja, terveydenhoitaja

Espoo ja 9 muuta – Julkaistu 5.2.
Pyörätaksinkuljettaja

Pyörätaksinkuljettaja

Helsinki ja 9 muuta – Julkaistu 13.2.
Kesätöihin HKScanille

Kesätöihin HKScanille

Vantaa ja 5 muuta – Julkaistu 29.1.

Yrityksen perustaminen mielessä? Tästä oppaasta löydät tarvittavat tiedot – kaikki yrittäjyydestä yhdestä paikasta!

Työnantaja, haluatko enemmän hakijoita?

Duunitorin kampanjoilla saat lisää silmäpareja työpaikkailmoituksellesi sekä Suomen liikennöidyimmästä työnhakukoneesta, että kohdennetusta mainonnasta.

Autamme sinua tekemään modernia rekrytointia. Luomme juuri sinulle sopivan ratkaisun datan ja näkemyksen avulla, avainsanoina ilmoituskampanja, sisältömarkkinointi, työnantajakuvan kehittäminen tai vaikkapa uusi hakemukseton hakupalvelu.

Omat suosikit

Kirjaudu tilillesi käyttääksesi ominaisuutta.

Omat suosikit

Kirjaudu tilillesi käyttääksesi ominaisuutta.