Hiljainen puurtaja on työyhteisön aliarvostettu kulmakivi – ”Leimataan laiskaksi, vaikka on kaikkein ahkerin”

Istuuko viereisen sermin takana hiljainen puurtaja? Aki Ahlroth kertoo kolumnissaan, miksi siitä kannattaa olla kiitollinen.

Tämä kolumni on julkaistu ensimmäisen kerran 6.9.2017.

Hiljainen puurtaja istuu työpistettään ympäröivien sermien suojissa uppoutuneena töihinsä. Sermien sisällä sijaitsee hänen oma pienen pieni keinotodellisuutensa, jonka rikkumattomassa rauhassa on turvallista järjestellä jokapäiväistä tehtävälistaa ja painaa töitä kuin viimeistä päivää.

Hiljaisen puurtajalla on korvillaan kuulokkeet ja syvän otsajuonteen alta löytyy hieman lasittuneelta vaikuttava tarkkaavainen katse.

Hänen kahdeksan tunnin työpäivästään tehokasta työaikaa on seitsemän tuntia siinä missä kahvihuoneessa saavutuksiaan kovaäänisesti kertaavalla, suurieleisesti käyttäytyvällä henkseleiden paukuttelijalla saldo jää viiteen. Kukaan ei kiitä hiljaista puurtajaa ahkeruudesta, mikä on hänestä perin ilahduttavaa, sillä kiitos saa hänet kiusaantuneeksi.

Hiljainen puurtaja keskittyy siihen, mistä saa palkkaa

Palaverissa hiljainen puurtaja ei pyydä puheenvuoroa, mikä saa muut uskomaan, ettei tätä erakoitunutta mököttäjää edes kiinnosta. Pohditaanpa asiaa kuitenkin hiljaisen puurtajan näkökulmasta: miksi yrittää sanoa jotain väliin, kun äänekkäämmät hahmot huutavat kuin johtajansa huomiosta kilvoitteleva munkkikuoro?

Hiljainen puurtaja viihtyy yleensä parhaiten omissa oloissaan tai uppoutuessaan kahdenvälisiin, syvällisiin keskusteluihin. Tällainen takarivin Taavi osaa kuunnella, mikä on harmillisen usein heikkoutena niillä, jotka ovat koko ajan äänessä.

Onnistuneen projektin jälkeen hiljainen puurtaja ei halua kumota kitaansa pullollisista kuohuviiniä, vaan jatkaa johdonmukaisesti ilonpilaajan roolissaan palaamalla viipymättä töidensä ääreen, koska jonkun on nekin hoidettava.

Hän ei ole kuitenkaan siinä mielessä marttyyri, että haluaisi tietoisesti korottaa itsensä muiden yläpuolelle. Hiljainen puurtaja on vain päättänyt keskittyä siihen, mistä hän saa palkkaa. Surullista, jos se tulkitaan ylimielisyydeksi.

Puurtajan merkitys yhteisölle selviää vasta työpaikan vaihdon jälkeen

Hiljainen puurtaja on siinäkin suhteessa vastenmielinen otus, että hänen todellinen merkityksensä työyhteisölle näkyy usein vasta työpaikan vaihdon jälkeen. Kun henkseleiden paukuttelijoiden osaamisen puute paljastuu, hiljaista puurtajaa tuleekin yhtäkkiä ikävä.

Henkseleiden paukuttelija on kuitenkin ainakin yhdessä asiassa hiljaista puurtajaa etevämpi. Hän nimittäin osaa ja ennen kaikkea haluaa tehdä työnsä ja saavutuksensa näkyviksi. Hän tarvitsee huomiota elääkseen siinä missä hiljainen puurtaja pelkää sitä kuollakseen.

Pahimmillaan hiljainen puurtaja leimaantuu laiskaksi, vaikka olisi koko työyhteisön ahkerin.

Läpinäkyvyys auttaa näkemään puurtajan arvon

Onneksi hiljaisen puurtajan maailmaan on viime vuosina tunkeutunut lohikäärmeen hahmon ottanut vihollinen, joka tulikuumilla lieskoillaan polttaa keinotodellisuuden rajat riekaleiksi.

Tämä pirulainen, jota läpinäkyvyydeksikin kutsutaan, on kuin varkain jallittanut hiljaisen puurtajan osaksi organisaation arkea.

Digitaalisten Kanban-taulujen kaltaiset työkalut mahdollistavat työn tekemisen läpinäkyväksi ilman, että hiljaista puurtajaa tarvitsee vetää osaksi munkkikuoroa. Läpinäkyvyysajattelu ja sitä tukevat työkalut auttavat meitä näkemään paremmin hiljaisten puurtajien arvon.

On mukavaa, kun voi luottaa siihen, että viereisen sermin takaa löytyy itsekorostuksen puutteesta kärsivä kaveri, jolta löytyy paitsi nöyrää tekemisen meininkiä myös vankkaa ammattitaitoa.

Sermien kätköissä piilottelevat kollegat pitävätkin organisaatioiden pyörät pyörimässä ja mahdollistavat sen, että kaltaiseni tyyppi voi jatkossakin heilutella käsiään.

Lue myös:

Introvertti Marja, 22, vaihtoi tarjoilijasta siivoojaksi – ”Halusin tehdä töitä pääasiassa yksin”

Tunnetko toimistokuukkelin? Näistä merkeistä bongaat avokonttorin sietämättömän raakkujan

Tyhjän päälle heittäytyjä on työvoimapoliittinen häirikkö – usein myös onnellinen

Julkinen työnhakukampanja – nykyaikaista työnhakua vai häpeilemätöntä itsensä korostamista?