Jaakko kouluttautui lähihoitajaksi pikavauhtia – on huolissaan heppoisista opinnoista: ”Jokaisesta työttömästä timpurista ei saa hoitajaa”

Osaajapulassa kärvistelevälle hoitoalalle kehitetään nopeampia ja virtaviivaisempia väyliä. Seinäjokelaisen Jaakko Rauhalan lähihoitajapolulla mutkat oli suoristettu ja opinnot tehtiin reippaassa tahdissa. Lähihoitajan koulutus tarjosi riittävät valmiudet työllistymiseen, mutta kipurajoilla mentiin.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 3.10.2019.

Jaakko Rauhala oli ehtinyt tehdä työelämässä jo pitkän CV:n eri aloilla, kun hän jäi työttömäksi. Pari kuukautta ihmeteltyään hän kysyi TE-keskuksesta mahdollisuuksia kouluttautua hoitoalalle.

Hän pääsi pääsykokeiden kautta TE-keskuksen tilaamaan työvoimapoliittiseen lähihoitajakoulutukseen. Perheelliselle se oli järkevä ratkaisu – talous oli turvattu lähes koko opintojen ajaksi riittävällä ansiosidonnaisella päivärahalla.

Opintoja myös lyhennettiin. Aiemmat ammattikorkeakouluopinnot poikivat muutamia hyväksilukuja, ja lopulta Rauhalan opinnot kestivät vuoden ja yhdeksän kuukautta. Osa ryhmästä valmistui vielä pari kuukautta nopeammin. Koska hyvin merkittävä osa opinnoista koostui työelämäjaksoista, teoriaopintojen osuus jäi Rauhalan mielestä hieman liiankin heppoiseksi.

”Koen, että siitä ei olisi ollut enää varaa lyhentää. Opinnot sisälsivät viisi osaamisaluetta, joista suoritettavat näytöt oli läpäistävä. Ne antoivat mielestäni riittävät valmiudet alalla pärjäämiseen, mutta kipurajoilla mentiin. Odotin ehkä itse vähän syvällisempää perehtymistä”, Rauhala kertoo. 

Lue myös: Lähihoitajien koulutuksessa mielipuolinen asetelma – ”On korkea kynnys hakea töitä, kun taidot eivät riitä”

Harjoittelupaikalla on iso vastuu oppimisesta

Työelämälähtöisyys on Rauhalan mielestä myönteinen ja välttämätönkin piirre hoitoalan opinnoissa, sillä harjoittelupaikassa voidaan punnita, mitä opiskelija todella osaa – pelkät kurssiarvosanat kun eivät välttämättä kerro kaikkea opiskelijan osaamisesta tai soveltuvuudesta alalle.

”Esimerkiksi aiempi ammattitutkinto antaa mahdollisuuden yhden osaamisalueen hyväksilukuun, vaikka tutkinnolla ei olisi mitään tekemistä hoitoalan kanssa. Hyväksilukuja saa mielestäni vähän liian löyhin perustein.”

Lyhyt opiskeluaika ei sovi kaikille. Kun opinnoista merkittävä osa on etätehtäviä ja verkko-opiskelua ja tahti on tiivis, tarvitaan vahvaa motivaatiota ja opiskelutaitoja, jotta opinnoista saisi riittävästi irti. Toisaalta kursseilla oli mahdollisuus saada hyväksyttäviä arvosanoja melko pienellä panostuksella.

”Iso vastuu opiskelijoiden osaamisen täydentämisestä jää työpaikoille”, Rauhala miettii.

Hoitaminen on käytännön työtä

Rauhalan mukaan hoitoalan monipuoliset työtehtävät antavat anteeksi koulutuksen onnahtelua: työssä tarvitaan hyvin monenlaista osaamista, ja on monia oikeita tapoja tehdä samoja työtehtäviä. Työtä tehdään tiimissä, ja viime kädessä laadun ratkaisee koko työyhteisön ammattitaito, eivät yksilösuoritukset.

Rauhala myös uskoo, ettei tutkinnon pituus tai toteutus koskaan täysin ratkaise sitä, minkälainen hoitaja ihmisestä lopulta kehkeytyy. Alalla on aina ollut opiskelijoita, jotka puhkeavat täyteen loistoonsa vasta päästessään tekemään hoitotyötä käytännössä. Työ tekijäänsä opettaa, ja valmistumisenkin jälkeen hoitotyö on jatkuvaa opiskelua ja tietojen päivittämistä.

”Vaikka teoria menisi läpi rimaa hipoen, ihmisellä voi olla erinomaiset kädentaidot tai sydäntä ja empatiaa kohdata ihmisiä arvokkaasti, juuri oikealla tavalla. On niin monta tapaa olla hyvä lähihoitaja.”

Rauhala on silti huolissaan hoitoalan opiskelijoista, jotka pääsevät harjoitteluista läpi rimaa hipoen.

”Nopea, virtaviivainen ja oikova kouluttaminen sopii ehkä hoiva-avustajien koulutukseen, mutta lähihoitajan työhön sisältyy isoja vastuita”, hän murehtii.

Soveltuvuusseula siirtyi työpaikoille

Ikäihmisten parissa työskentelevä Rauhala ei ole joutunut lepäilemään laakereillaan – työpaikka löytyi heti, sillä varsinkin vanhustyössä on huutava pula osaavista tekijöistä. Ratkaisuja on etsitty muun muassa opintojen nopeuttamisesta ja yksilöllisistä opintopoluista, jota pitkin Rauhalakin siirtyi sujuvasti hoitajan töihin. Opiskelemaan tullaan hyvin erilaisista taustoista, joten opintojen räätälöiminen yksilöllisiksi on välttämätöntä.

Hoitoalalta on kuitenkin alkanut kantautua viestiä siitä, että opintoja on innostuttu oikomaan liiaksi, ja opiskelijoita tuupataan työvoimapulan tilkkeiksi ilman riittäviä valmiuksia. Soveltuvuustestien poistuttua alalle päätyy aiempaa enemmän myös rajatapauksia.

Osalle ala on täysin väärä – kaikista ei ole hoitotyöhön. Vastuu näiden henkilöiden tunnistamisesta ja seulomisesta on siirtynyt yhä enemmän työpaikoille. Opiskelijan harjoittelun hylkääminen vaatii ohjaajalta kovaa ammatillista kanttia.

”Alalle hakeutuu hyvin monenlaisia ihmisiä 17-vuotiaista kuusikymppisiin. Lähihoitajan koulutus saatetaan valita vain siksi, että opiskelemaan pääsee helposti. Nopeita ammatinvaihtoja on joskus tehtävä pakon edessä. Jokaisesta työttömästä timpurista ei kuitenkaan tule hoitajaa, vaikka hän olisi miten hyvä tyyppi”, Rauhala pohtii.

Teksti: Nina Sarel

Lue myös:

Hoitajista huutava pula Suomessa – maahanmuuttajien työllistämisessä kaksi merkittävää ongelmaa

Indira on saamelaiskylän ainoa hoitaja – lähimmät kollegat 100 kilometrin päässä

Sairaanhoitajalta riipaiseva kirje kansanedustajille: ”Hoitoala on kriisissä, joka ei ratkea katkaisemalla hoitajan selkäranka”