Miksi läpinäkyvyys edellyttää, että päätökset kestävät päivänvaloa?

Olen jo vuosia puhunut ja kirjoittanut toiminnan läpinäkyvyyden merkityksestä. Yrittänyt rohkaista ihmisiä ja organisaatioita luopumaan turhasta pelosta ja opettanut näkemään läpinäkyvyys mahdollisuutena. Olen naiivisti uskonut pystyväni näin edistämään asoita työpaikoilla ja sitä kautta ihmisten arjessa.

Lue myös: Näin mittarointi teki minusta surkean tiimipelaajan ja asiakaspalvelijan

Ihmisiä kohdatessani olen pistänyt merkille, että liike-elämässä ilmiöitä tarkastellaan mielellään riskien ja uhkien kannalta, mikä liian pitkälle vietynä ruokkii keskinkertaisuuden kulttuuria. Jos johonkin asiaan liittyy kuviteltavissa oleva uhka, niin se ei jää tulematta esille esimerkiksi johtoryhmän kokouksessa tai internetin keskustelupalstoilla.

Sen parempaa riskienhallintaa ei olekaan kuin tekemättä jättäminen. Yksi suurimmista peloista on kasvojen menettämisen pelko, joka halvaannuttaa luovuuden hyvin tehokkaasti. Ja kun asiat menevät pieleen, syyllisen löytäminen on tärkeämpää kuin virheestä oppiminen.

Läpinäkyvyys on suurin peikko niille päättäjille, jotka eivät itsekään usko omaan vilpittömyyteensä.

Johtoryhmätasollakin asiat pyörivät viime kädessä yksikön ensimmäisen persoonan ympärillä. Jos minun ja yhteisön edut ovat ristiriidassa toistensa kanssa, useimmat meistä painottavat henkilökohtaista näkökulmaansa. Ihmisluonto on vain sellainen, halusimmepa sitä tai emme.

Läpinäkyvyys on suurin peikko niille päättäjille, jotka eivät itsekään usko omaan vilpittömyyteensä. Monien työtehtäviin kuuluu enemmän tai vähemmän puliveivausta, mitä ei luonnollisesti haluta tehdä näkyväksi.

Lue myös: Oletko monimutkaistaja vai yksinkertaistaja?

Uskallan väittää, että työelämän viitekehyksessä vilpittömyyden puute on enemmän kulttuurin kuin yksilön ominaisuus. Ihmisten luontaiset taipumukset ovat paperia epäterveen organisaatiokulttuurin alkaessa muokata yksilöitä ”talon tavoille”. Moni huomaa ennen pitkää muuttuneensa huonoimmaksi versioksi itsestään.

Kun päättäjää opastetaan kertomaan kaikki sellaiset asiat, joita ei ole erityistä syytä pitää salassa, yllättävän moni asia päätyy tähän erittäin salainen -kategoriaan ilman järkeviä perusteluja.

Jos organisaatiossa on tapana suhmuroida tai tehdä eettisesti kestämättömiä ratkaisuja, läpinäkyvyys ei siis ole minkäänlainen vaihtoehto. Julkikuva on pidettävä puhtoisena keinolla millä hyvänsä tässä julmassa maailmassa, jossa epätäydellisyyden myöntäminen ei ole valttia. Parhaiten tämä onnistuu kertomalla vain niitä asioita, jotka tukevat tätä tavoitetta.

Onneksemme asioiden piilottelu voidaan perustella erilaisilla virallisilla perusteluilla. Tällaisia ovat esimerkiksi lainsäädäntö, listayhtiöiden sääntely tai vaikkapa liikesalaisuuksiin vetoaminen. Kun päättäjää opastetaan kertomaan kaikki sellaiset asiat, joita ei ole erityistä syytä pitää salassa, yllättävän moni asia päätyy tähän erittäin salainen -kategoriaan ilman järkeviä perusteluja. Jokainen ymmärtää, että läpinäkyvyys ei tällä tavoin lisäänny.

Kehotin tekemään vain sellaisia päätöksiä, joiden perusteluita ei tarvitse hävetä tai piilotella.

Läpinäkyvyyden puutettakin huolestuttavampaa on epäterve päätöksenteon kulttuuri. Jälkimmäinen on sairaus, joka usein oirehtii läpinäkyvyyden puuttumisena. Eräs toimitusjohtaja kysyi taannoin, mikä on mielestäni paras nyrkkisääntö läpinäkyvyyteen. Kehotin häntä tekemään vain sellaisia päätöksiä, joiden perusteluita ei tarvitse hävetä tai piilotella. Aistin, ettei kysyjä saanut toivomaansa vastausta.

Jos tapa, jolla asioista päätetään, aiheuttaa päättäjässä tai hänen lähipiirissään kiusallisia tunteita tai häpeää, jokin on pielessä. Ennen läpinäkyvyyden tielle lähtemistä johtoryhmän onkin syytä käydä syvällinen keskustelu niistä periaatteista, joilla päätöksiä tehdään. Jos yhteistä ymmärrystä ja linjaa ei löydy nopeasti, harjoituksia pitää jatkaa niin pitkään kuin on tarpeellista.

Lue lisää Aki Ahlrothin kolumneja ja artikkeleja klikkaamalla tästä