Työura

Luottotiedot tarkistetaan työnhaussa yhä useammin – tällaiset ovat työnhakijan oikeudet

Luottotiedot tarkistetaan työnhaussa yhä useammin – tällaiset ovat työnhakijan oikeudet
laskuja pöydällä. Kuvaaja Rawpixel Unsplash-sivulta. Vapaa käyttö

Maksuhäiriömerkintä ei hankaloita vain matkapuhelinliittymän ja vuokra-asunnon saamista. Myös työnhaku voi käydä hankalaksi. Luottotiedot saatetaan tarkistaa jopa tavalliseen myyntityöhön haettaessa.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 14.11.2018.

Laki mahdollistaa luottotietojen tarkastamisen työnhakijalta, jos haettavassa työtehtävässä käsitellään rahaa, tehdään merkittäviä taloudellisia päätöksiä tai työskennellään valvomattomasti yksityiskodeissa.

Aikaisemmin luottotiedot on tarkastettu lähinnä rahoitusalalla ja korkeissa johtotehtävissä sekä kotipalvelun työntekijöiltä, mutta nykyisin luottotietoja tarkastetaan yhä useammassa tehtävässä. Luottotietojen tarkastamisen kriteeriksi riittää lain mukaan jopa se, että työnhakija hakee asiakaspalvelu- tai kassatyöhön.

Samoin yksityiskodissa työskentelyksi riittää sekin, että esimerkiksi päihdetyöntekijä tekee lyhyitäkin kotikäyntejä. Tämän takia sosiaali- ja terveysalan työntekijöiltä voidaan tarkistaa monissa tehtävissä luottotietoja.

Myös turva-alalla luottotiedot ovat tärkeät, sillä vartijan työssä työskennellään kaikkina vuorokauden aikoina. Vartijat pääsevät omilla avaimilla kulkemaan yritysten tiloihin yksin myös yöaikaan.

Vartiointiliike Securitaksen rekrytoinnissa työskentelevä Petra Åberg vahvistaa, että osassa vartiointitehtäviä luottotiedot tarkistetaan.

”Kaikki vartijat turvaavat omaisuutta, mutta esimerkiksi finanssialan asiakkaamme voi vaatia luottotietojen tarkastamista. Jos asiakkaan omaltakin henkilökunnalta tarkistetaan luottotiedot, silloin vartijaltakin voidaan ne tarkistaa”, Åberg summaa.

Luottotiedot voi tarkistaa selkeästi luottamusta vaativissa töissä

Talous- ja velkaongelmaisia auttavan Takuusäätiön viestintäpäällikkö Minna Mattila korostaa, että luottamuksen tarpeen pitää olla haetussa työtehtävässä selkeä, jotta luottotiedot voi tarkistaa. Työnhakija voi itse kysyä luottotietojen tarkastuksen syyn.

”Esimerkiksi kotipalvelun työntekijä työskentelee yksin vanhuksen kanssa. Siinä ihan ymmärrettävästi tarvitaan erityistä luottamusta. Mutta tarvitaanko ison myymälän kassatehtävissä puhtaita luottotietoja? Kyllähän luulisi, että kassavirtoja voi digiajalla seurata tarpeeksi hyvin, jotta varkaudesta jää nopeasti kiinni”, Mattila ihmettelee.

luottotiedot
Luottotiedot voidaan tarkistaa, jos työnhakijan hakemassa tehtävässä käsitellään asiakkaan rahaa.

Hänen tietämyksensä mukaan työnantajat haluavat tarkistaa luottotietoja välttyäkseen varkauksilta. Kavaltavatko luottotiedottomat todella rahaa enemmän kuin muut?

”Eivät. Ihmiset eivät ole yleensä tehneet mitään laitonta menettäessään luottotietonsa, vaan laskut ovat jääneet jostain ikävästä syystä rästiin. Pelkkä merkintä ei kerro siitä mitään, että ihmisellä olisi taipumusta tehdä jotain lainvastaista. Usein ihmisestä tulee erityisen huolellinen, jos luottotiedot ovat kerran menneet”, Mattila sanoo.

Koko ajan lisää luottotietomerkintöjä

Jo lähes 400 000 suomalaisella on luottotietomerkintä, mikä on enemmän kuin koskaan. Määrä myös kasvaa koko ajan. Viidesosa merkinnöistä kuuluu 20—29-vuotiaille nuorille. Erityisesti nuorilla miehillä on paljon luottotietomerkintöjä.

”Nuorilla ei ole vielä välttämättä koulutusta tai työkokemusta. Heille olisi tärkeää saada edes keikkatöitä, mutta tiukentuneet käytännöt luottotietojen tarkastuksissa ovat huolestuttavia”, Mattila sanoo.

Jos saa työpaikan, luottotietomerkintä voi paljastua palkanlaskijalle. Osa palkasta menee suoraan ulosottoon.

”Jos on koeaika tai määräaikainen työsopimus, moni pelkää maksuhäiriön estävän työn jatkumisen. Silloin on mahdollista neuvotella ulosottomiehen kanssa, että hoitaa maksut suoraan itse”, Mattila neuvoo.

Näissä tilanteissa työnantaja saa lain mukaan tarkistaa luottotiedot:

1. Jos työnhakija käsittelee rahaa

Jos työnhakija hakee paikkaa, jossa hän käsittelee toisen rahaa tai omaisuutta, tekee merkittäviä taloudellisia päätöksiä tai työskentelee yksityiskodeissa, luottotiedot saa tarkistaa.

2. Kun sopiva ehdokas on löytynyt

Luottotiedot saa tarkistaa vasta siinä vaiheessa, kun sopiva ehdokas on löytynyt. Maksuhäiriömerkintöjä ei siis saa tarkistaa kaikilta työnhakijoilta, eikä luottotiedoista tarvitse mainita työhakemuksessa.

3. Kun suostumus on annettu

Luottotietojen tarkistaminen pitää ilmoittaa etukäteen työnhakijalle. Hakijan pitää antaa suostumus tarkastukseen.

Lue myös:

Tiesitkö, että kuka tahansa voi suorittaa huippuyliopiston kursseja netissä? Näin verkko-opetus toimii

Ensimmäinen työpaikka saatu? Pidä huolta ainakin näistä palkka-asioista

Mitä työntekijän tulee tietää palkanmaksusta? Tarkasta, ovatko tärkeimmät faktat hallussa


dtlogo

Hertta-Mari Kaukonen

Lisää kirjoittajasta

Jaa artikkeli:


Mitä mieltä olit artikkelista?

Vastaa ja näet muiden vastaukset

Uutiskirje

Tilaa Duunitorin uutiskirje – työnhakuvinkit suoraan sähköpostiisi!

Luetuimmat


Tuoreimmat

Duunitori suosittelee

Myyntitiimin kapteeniksi Seinäjoelle, Poriin tai Jyväskylään

Myyntitiimin kapteeniksi Seinäjoelle, Poriin tai Jyväskylään

Jyväskylä ja 2 muuta – Julkaistu 7.2.
Lastenlääkäriksi Mehiläiseen

Lastenlääkäriksi Mehiläiseen

Helsinki ja 21 muuta – Julkaistu 2.2.
Raskaan kaluston mekaanikko

Raskaan kaluston mekaanikko

Tampere ja 3 muuta – Julkaistu 5.2.
Vartijoita kesätöihin Stockmannin tavarataloihin

Vartijoita kesätöihin Stockmannin tavarataloihin

Helsinki ja 3 muuta – Julkaistu 2.2.
Huippumyyjä - tule menestymään

Huippumyyjä - tule menestymään

Hyvinkää ja 6 muuta – Julkaistu 6.2.
Palmian turvallisuusalan kesätyöpaikat 2024, pääkaupunkiseutu

Palmian turvallisuusalan kesätyöpaikat 2024, pääkaupunkiseutu

Helsinki ja 2 muuta – Julkaistu 10.1.
Ravintola- ja keittiöhenkilökuntaa

Ravintola- ja keittiöhenkilökuntaa

Helsinki ja 1 muu – Julkaistu 7.2.

Yrityksen perustaminen mielessä? Tästä oppaasta löydät tarvittavat tiedot – kaikki yrittäjyydestä yhdestä paikasta!

Työnantaja, haluatko enemmän hakijoita?

Duunitorin kampanjoilla saat lisää silmäpareja työpaikkailmoituksellesi sekä Suomen liikennöidyimmästä työnhakukoneesta, että kohdennetusta mainonnasta.

Autamme sinua tekemään modernia rekrytointia. Luomme juuri sinulle sopivan ratkaisun datan ja näkemyksen avulla, avainsanoina ilmoituskampanja, sisältömarkkinointi, työnantajakuvan kehittäminen tai vaikkapa uusi hakemukseton hakupalvelu.

Omat suosikit

Kirjaudu tilillesi käyttääksesi ominaisuutta.

Omat suosikit

Kirjaudu tilillesi käyttääksesi ominaisuutta.