Koronapandemian moukaroimalla ravintola-alalla olisi vihdoin valoa näkyvissä, mutta osaavaa työvoimaa ei ole tarjolla riittävästi. Duunitorin asiantuntija pohtii, mistä osaajapula johtuu ja miten alan työnantajat voisivat erottua hyvänä työpaikkana.
Vuoden 2021 tammikuusta elokuun loppuun mennessä Duunitorilla on julkaistu yhteensä 25 238 työpaikkailmoitusta, joissa on haettu ravintola-alan osaajia. Se on 61 prosenttia enemmän kuin samalla aikavälillä edellisenä vuonna.
Alan työpaikkatarjonta on kasvanut myös verrattuna aikaan ennen koronaa. Tämän vuoden tammi–elokuussa on julkaistu 15 prosenttia enemmän ravintola-alan työpaikkailmoituksia kuin samaan aikaan vuonna 2019.
Tällä hetkellä Duunitorilla on avoinna 3 762 työpaikkailmoitusta ravintola- ja matkailualalla, joista 1 032 on kokin paikkoja, 664 tarjoilijan paikkoja, 425 ravintolatyöntekijän paikkoja ja 283 vuoropäällikön paikkoja.
Todellisuudessa työpaikkoja on huomattavasti enemmän kuin sivustolla on ilmoituksia, sillä moni työnantaja hakee yksittäisellä ilmoituksella kymmeniä tai jopa satoja työntekijöitä.
Pandemia sysäsi alan työvoimapulasta ylitarjontaan
Ravintola-ala kärsi osaajapulasta jo ennen korona-aikaa, mutta pandemia käänsi tilanteen väliaikaisesti päälaelleen. Etenkin vuotta 2020 leimasivat ravintola-alalla rajoitukset, irtisanomiset ja lomautukset.
"Koronapandemia jakoi alan selviytyjiin ja häviäjiin. Osa pienemmistä ja ketterimmistä toimijoista onnistui jatkamaan toimintaansa esimerkiksi panostamalla kotiinkuljetukseen, mutta monet isot työpaikkaruokalat päätyivät lomauttamaan tai irtisanomaan henkilöstöään. Yksi pandemian kiinnostavimmista operaatioista tapahtui S-ryhmässä, joka onnistui tarjoamaan ainakin osalle ravintola-alan henkilöstöstään korvaavia töitä vähittäiskaupan puolelta", kommentoi Duunitorin työnantajakuvakonsultti Lauri Vaisto.
Moni alan ammattilainen päätyi epävarman tilanteen jatkuessa vaihtamaan alaa, mikä on vaikeuttanut työvoiman saatavuutta entisestään.
Rokotekattavuuden kasvamisen ja ravintola-alan asteittaisten rajoitusten purkamisen myötä töitä olisi jälleen tarjolla, mutta tekijöitä ei löydy riittävästi. Vaiston mukaan yksi akuuteista ongelmista on se, että osa pandemian aikana alaa vaihtaneista ei halua palata vanhaan työhönsä.
”Työvoiman saatavuudessa voi esiintyä myös paikallisia ongelmia, jos osa opiskelijoista ei muuta tai palaa opiskelupaikkakunnalle, vaan opintoja tehdään etänä. Osa työntekijöistä saattaa myös edelleen karttaa alaa koronatartuntojen pelosta. Näkisin kuitenkin, että nämä ongelmat jäävät ajan kuluessa itsestään taka-alalle.”
Palkkaus ja puuttuvat vetovoimatekijät isona haasteena
Lauri Vaisto muistuttaa, että ravintola-ala on rekrytoinnin näkökulmasta hyvin dynaaminen ja sesonkisidonnainen luonteeltaan, joten työntekijöitä piti houkutella tehtäviin vilkkaan vaihtuvuuden vuoksi jo ennen pandemiaa.
Vetovoimatekijöiden puuttuminen on Vaiston mukaan suurin syy alan työvoimapulaan.
”Palkkakysymys on keskeinen haaste, joka tuskin katoaa mihinkään. Lisäksi monen ei ole helppoa tai edes mahdollista tehdä ilta- ja viikonloppuvuoroja esimerkiksi perhesyistä. Kuluttajat kannattavat gallupeissa mielellään korkeampia palkkoja kaikille, mutta eivät välttämättä ole tosipaikan tullen valmiita maksamaan saamastaan palvelusta korkeampia hintoja tai palkastaan enempää veroja.”
Helsingin seudun kauppakamarin Ennakointikamarin kesällä teettämä tutkimus työvoiman saatavuudesta ja kysynnästä matkailu- ja ravintola-alalla tarjoaa ratkaisuksi työvoimapulaan esimerkiksi maahanmuuttajien työlupaprosessien sujuvoittamista sekä tiiviistä yhteistyötä yritysten ja oppilaitosten välillä.
Vaisto puolestaan huomauttaa, että työnantajilla on mahdollisuus vaikuttaa vetovoimaisuuteensa työnhakijoiden silmissä.
”Johtaminen ja työolot ovat alueita, joissa ainakin yksittäiset työnantajat voivat pärjätä kilpailussa osaavasta ja sitoutuneesta työvoimasta. Ympäripyöreän vastuullisuusjargonin sijaan ravintoloitsija voi erottautua kertomalla konkreettisista teoista: tasapuolisesta työvuorosuunnittelusta, turvallisesta työympäristöstä, tarkoituksenmukaisista työvälineistä ja tarkasti lasketuista, säännöllisesti maksetuista palkoista.”
Lue myös:
Miten houkutella hoitajia töihin? Nämä asiat ratkaisevat kilpailussa osaajista
Etsitkö töitä, osaajia tai tietoa työelämästä? Katso työpaikat ja hyödylliset faktat
Näistä ammateista on huutava pula Suomessa – olisiko sinulla sopivaa osaamista?