Millaista on lähteä aikuisena au pairiksi? Luokanopettaja Reetta Pulli, 31, teki irtioton työstään ja muutti vuodeksi Australiaan. Mikä oli vuodessa vaikeinta? Oliko elämä kuin Au pairit -sarjassa?
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 28.7.2019. Julkaisemme uudelleen suosituimpia artikkeleitamme.
"En katsonut Au pairit -sarjaa ennen lähtöä. Katsoin sitä vasta sen jälkeen, kun palasin Suomeen, ja täytyy sanoa, että se oli aivan oikea päätös. Olisin varmasti ollut aivan peloissani siitä, mitä tästä tulee ja onko tämä sittenkään mulle oikea homma", sanoo Reetta Pulli ja nauraa.
31-vuotias Pulli on juuri palannut kotiin Suomeen, kotiinsa Jyväskylään, vuoden au pair -pestin jälkeen. Hän ehti asua Australiassa kahdessa eri perheessä New South Walesin osavaltiossa Jervis Bayssa sekä Sydneyssa.
Au pair -vuosi on monelle nuorelle houkutteleva vaihtoehto välivuoden ajaksi. Se on suhteellisen helppo tapa päästä kokemaan ulkomailla elämistä. Au pairien lukumääristä ei ole saatavilla luotettavia tilastoja, sillä au pairit jäävät useimmissa maissa ulkomaalaisesta työvoimasta ylläpidettyjen tilastojen ulkopuolelle.
Viimeistään Ylen Au pairit -sarja teki au pairiksi lähtevistä suomalaisista ilmiön pari vuotta sitten.
Millaista arki ulkomailla oli, ja miltä se näytti? Katso videolta, mitä Reetta kertoo kokemuksistaan ja millaisissa maisemissa hän asui:
”Onneksi en katsonut sarjaa ennen lähtöä”
Reetta Pulli ei kuitenkaan ole ihan tavallinen au pair, sillä hän päätti lähteä au pairiksi 30-vuotiaana, työskenneltyään jo useamman vuoden luokanopettajana. Siksi Au pairit -sarjassa nähdyt kiistat ja ongelmat isäntäperheiden kanssa sekä osalle au paireista asetetut tiukatkin rajoitukset ja säännöt tuntuivat Pullista jopa vähän koomisilta.
”Arki ei ollut ainakaan minulla sellaista. Omalle kohdalle sattuivat niin käsittämättömän hyvät perheet, että ei ollut minkäänlaisia ristiriitoja tai mitään konflikteja vanhempien kanssa ja kaikki tapahtui tosi hyvässä yhteisymmärryksessä. Ei ollut minkäänlaisia riitoja eikä mitään rajoituksia. Minun annettiin tehdä ja mennä hyvin vapaasti”, Pulli kuvailee kokemustaan.
”Eli onneksi en katsonut sarjaa ennen lähtöä.”
Mikä sitten sai kolmekymppisen, mukavassa työssä olevan naisen luopumaan asunnostaan, pakkaamaan tavaransa varastoon, myymään autonsa ja muuttamaan vuodeksi lähes toiselle puolen maapalloa vieraiden perheiden luokse?
”Kaipasin pientä taukoa omasta elämästäni”, Pulli sanoo.
”Suomen talvi tuntui puolitoista vuotta sitten aika pimeältä, lumiselta ja kylmältä. Tuli olo, että tämä on nyt nähty hetkeksi aikaa. En ehkä siinä vaiheessa tarvinnut työelämästä sitä taukoa, vaan enemmän kaikesta muusta elämästä. Minulla oli siinä aika vaikea ero taustalla ja koska olen asunut Jyväskylässä jo 10 vuotta, alkoi elämä siellä tuntua myös aika nähdyltä. Halusin kokea jotain uutta.”
Myös iän puolesta Pullilla oli viimeinen mahdollisuus lähteä Australiaan working holiday -viisumilla, jota voivat hakea 18–30-vuotiaat suomalaiset.
Vuosi ulkomailla meni työpaikan edelle
Luokanopettajaksi vuonna 2014 valmistuneella Pullilla oli paljon kokemusta lasten kanssa työskentelystä. Siitä hän sai idean au pairiksi lähtemisestä – au pair -vuosi olisi helppo ratkaisu irtiotolle, kun ei tarvitsisi stressata työn ja asunnon etsimisestä, mutta pääsisi kuitenkin kokonaan toisenlaiseen ympäristöön elämään erilaista arkea.
Parin viikon kuluttua idean saamisesta Pullilla oli jo ensimmäinen työpaikka sovittuna, lähtöpäivä päätettynä ja käytännön asiat hoidossa. Ennen lähtöä elämä ehti kuitenkin vielä yllättää, kun Pullille tarjoutui mahdollisuus hakea vakituista työpaikkaa koulusta, jossa oli jo työskennellyt vuoden ajan. Valinta työn ja vuoden irtioton välillä kallistui jälkimmäisen puolelle, mutta Pulli päätti silti hakea virkaa.
”Olin siinä vaiheessa tehnyt jo päätöksen lähtemisestä, minulla oli viisumi ja lennot hankittuna ja perhe sovittuna. Ajattelin, että haen ihan huvikseni – en ainakaan menetä siinä mitään, jos haen.”
Haastatteluvaiheessa koulun rehtori kysyi, jäisikö vai lähtisikö Pulli, jos vakipaikka osuisi hänelle.
”Kerroin rehellisesti, että aion silti lähteä – tämä vuosi ulkomailla oli minulle vakipaikkaa tärkeämpi siinä vaiheessa. Onneksi työnantajan asenne oli se, että jos sinulla on kerran tilaisuus lähteä niin ehdottomasti lähdet. Kävi sitten niin, että minut valittiin siihen vakituiseen virkaan ja sain palkatonta vapaata, eli lopulta tilanne lähdölle oli kaiken kaikkiaan aika ihanteellinen.”
Lähipiirin tuki auttoi paljon
Nopeasti syntynyt idea lähdöstä alkoi jännittää vasta viimeisinä päivinä ennen lähtöä, mutta lopulta varmuus siitä, että päätös irtiotosta oli oikea, voitti.
”Perheeni tuki päätöstä, ja kaikki olivat tosi ymmärtäväisiä ja ihanan myötämielisiä lähdön suhteen. Sain tosi paljon tukea lähipiiristä siihen, että kannattaa lähteä”, Pulli kertoo.
”Kun oli saanut asuntoni avaimet luovutettua ja kaikki muutkin isot asiat järjestyivät, oli jo ihan hyvä fiilis. Tietysti läheisten hyvästely oli aika haikeaa ja raskasta, mutta samalla tiesin, että kaikki odottavat täällä vuoden päästäkin.”
Lopulta Pulli lensi Australiaan heinäkuussa 2018. Hän oli päättänyt jo ennen lähtöä, että asuu ensimmäisessä perheessä puoli vuotta ja vaihtaa sitten toiseen, jotta pääsee näkemään maata enemmän.
Siksi ensimmäiset kuusi kuukautta kuluivat paikassa, jossa on ”maailman valkoisimmat hiekkarannat”, ja toiset puoli vuotta Australian suurimmassa kaupungissa Sydneyssä, missä on yli neljä miljoonaa asukasta.
Elämä au pairina oli yllättävän helppoa
Arki ensimmäisessä perheessä Jervis Bayssa, muutaman tunnin ajomatkan päässä Sydneysta, lähti rullaamaan helposti ja elämä asettui uuteen uomaansa.
”Arki oli yllättävän helppoa – tosi tavallista. Sain aika vapaasti tehdä omia juttujani, sillä perheet eivät tarvinneet minua kuin parina kolmena päivänä viikossa. Ja koska se oli tosiaan sitä arkea, ehti olla paljon myös sellaisia päiviä ettei tarvinnut tehdä yhtään mitään vaan sai maata kotona ja laiskotella tai sitten ehti tutustua lähiympäristöön tai tehdä reissuja. Se oli tosi helppoa. Voin sanoa, että en stressannut vuoteen”, Pulli kertoo.
Hänen työtehtävänsä perheissä koostuivat pääasiassa lasten hoitamisesta – hän vei lapsia kouluun ja haki sieltä, kuskasi harrastuksiin, laittoi ruokaa ja vei leikkipuistoon. Työ osoittautui helpoksi, mutta raskainta oli lopulta yhteiselo vieraan perheen katon alla.
”Se perheeseen muuttaminen oli ehkä kaikista jännittävintä, koska olin elänyt niin pitkään jo itsekseen ja huolehtinut omista asioistani. En tarvinnut perheen tukea varsinaisesti mihinkään siinä vaiheessa. Se oli ehkä raskainta koko vuodessa, että ei ollut täysin omaa arkea eikä itsenäisyyttä – kun muut ihmiset esimerkiksi hoitivat ruokaostokset”, Pulli kuvailee.
”Mutta minulle sattuivat onneksi niin ihanat perheet, että he myös antoivat elää omaa itsenäistä elämää ja myös ymmärsivät sen, että en ole enää mikään 19-vuotias.”
Kotiinpaluu olikin yllättävän raskas
Parasta vuodessa olivat reissut, jotka suuntautuivat paitsi lähiympäristöön, myös Uuteen-Seelantiin ja Australian itärannikolle. Vaikka Pulli oli matkalla jo alkujaan omillaan, oli kokemus yksin reissaamisesta vielä huikeampi.
”Tietysti myös se arki oli ihanaa – että oli sitä aurinkoa ja lämmintä. Mutta reppureissatessa koin todellista vapautta.”
Ikävimpiä hetkiä taas olivat ne, jolloin iski koti-ikävä. Viimeiset kuukaudet Pulli laski aikaa siihen, koska lähtö takaisin Suomeen koittaa. Silti paluusta tuli lopulta yllättävän raskas.
”Kotiinpaluuta odotti tosi paljon, mutta silti viimeiset kolme-neljä viikkoa mietin, etten haluaisikaan lähteä.”
Pulli palasi kotiin juhannukseksi. Alle kuukaudessa elämä Suomessa on muotoutunut lähes samanlaiseksi kuin ennen lähtöä.
”Heti matkalla lentokentältä kotiin oli jo sellainen olo, että tapahtuiko tuota vuotta ollenkaan, olinko mä missään oikeasti? Ja kun paluu on ollut niin siihen vanhaan elämään: samalle paikkakunnalle, käytännössä samaan asuntoon ja kaikki omat tavarat ja ihmiset ovat taas ympärillä, on se ollut jotenkin pelottavan helppoa – ja kyllä pelkästään ihanaa.”
”Välivuotta suosittelen ihan kaikille”
Vuoden irtiotto oli ehdottoman hyödyllinen, Pulli sanoo.
”Opin kyllä itsestäni paljon uutta. Minulla on ollut aika tarkka käsitys itsestäni ja siitä, millainen olen ihmisenä. Sitten huomasin, että ulkomailla, englanninkielisessä ympäristössä en olekaan välttämättä yhtään samanlainen. Olin pitänyt itseään aina sosiaalisena ja helposti ihmisiin tutustuvana persoonana ja sitten huomasin, että viihdyinkin hyvin omissa oloissani.”
”Ja ainakin nyt paluun jälkeen myös koen, että minulla on paljon rennompi asenne kaikkeen. En ole ikinä ollut hirveä niuhottaja, mutta toivoisin, että tämä fiilis säilyy myös sitten kun työt taas alkavat.”
Millaiselle ihmiselle au pairiksi lähteminen kolmekymppisenä, tai vanhempanakin, sitten sopii?
”Välivuotta suosittelen ihan kaikille, ihan missä elämäntilanteessa tahansa. Au pairiksi lähtemistä taas suosittelen joustaville ihmisille. Pitää hyväksyä se, että siinä menettää sitä omaa itsenäisyyttään jonkin verran. Täytyy olla valmis siihen, että oma elämä on osa jonkun muun perheen elämää ja ei voi tehdä ihan mitä tahansa. On myös ihan hyvä lisä, jos pidät lapsista ja heidän kanssaan olemisesta”, Pulli tiivistää nauraen.
”Lähtisin myös uudestaan! En ehkä Australiaan asti, mutta jonnekin voisin lähteä. Olen selkeästi ihminen, joka tarvitsee elämään taukoja aina tietyin väliajoin.”
Lue lisää Rohkeat ratkaisut -juttusarjan artikkeleita täällä »
Lue myös:
Ronny, 26, ei halunnut vain odottaa aina seuraavaa lomaa – uusi ilmiö ”workcation” ratkaisi ongelman
Satu kaipasi irtiottoa – toteutti unelmansa, mutta varoittaa muita: ”Ei mitään tajunnan räjäyttävää”
Laura Glad
Lisää kirjoittajastaJaa artikkeli:
Jaa Facebookissa
Twiittaa
Jaa LinkedInissa
Sähköposti
Uutiskirje
Tietopaketti yrittäjäksi aikovalle
