Samuli Salonen herää joka aamu linnun lauluun ja pulahtaa kattoterassin uima-altaaseen ennen kuin aloittaa työt. Millaista on tehdä töitä Mauritiukselta käsin ja mitä järjestelyjä etätyö ulkomailla vaatii?
Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 21.11.2021.
Linnut laulavat etäyhteyden taustalla. Samuli Salonen kääntää näyttöä ja ruudulle ilmestyy meri – päivittäinen näkymä Salosen ikkunasta. Tänään ulkona on lämmintä 27 astetta. Työpäivä on alkanut treenillä ja pulahduksella kattoterassin uima-altaassa.
Lokakuussa Salonen pakkasi laukut ja lähti puolisonsa kanssa Mauritiukselle puoleksi vuodeksi etätöihin. Ajatus oli kutkuttanut ja kypsynyt mielessä vuosia.
”En välitä kylmästä ja pimeästä, ja talvien viettäminen ulkomailla oli ollut haaveena pitkään. Auringosta ja lämmöstä saa ihan eri tavalla energiaa omaan tekemiseen.”
Haave alkoi konkretisoitua, kun Salonen ja hänen puolisonsa totesivat, että molemmat pystyivät tekemään töitä paikasta riippumatta.
Etätyö ulkomailla vaatii käytännön asioiden selvittelyä
Myyntijohtajana markkinointitoimistossa työskentelevä Salonen tiesi, että työpaikalla suhtautuminen olisi positiivinen. Etätöihin on kannustettu koko yrityksen olemassaolon ajan.
Ensimmäisen kerran hän puhui ideastaan työpaikalla loppukeväästä. Toimitusjohtajan reaktio oli innostuneen kannustava.
”Hän sanoi heti, että ehdottomasti se on mahdollista, mutta että ensin pitää toki selvittää käytännön asiat. Se tehtäisiin kuitenkin yhdessä eikä niin, että minun pitäisi selvittää kaikki yksin.”
Salonen hoiti itse lentoliput sekä majoituksen Mauritiukselta. Muuta selvitystyötä oli tehtävä muun muassa työterveyteen, mahdollisiin tarvittaviin rokotteisiin, verovelvollisuuteen, sosiaaliturvaan sekä tietoturvaan liittyen.
Ennen lähtöä Salonen myös pohti, oliko aikaeroon liittyen jotakin, mitä pitäisi huomioida työssä. Mauritiuksella kello on kaksi tuntia edellä Suomea, ja Salonen aloittaa tavallisesti työpäivänsä Suomen-aikaa kello 8, joten siitä ei koitunut ongelmaa.
Etätyökohde valikoitui maiden ohjeistusten perusteella
Suunnitellessaan puolen vuoden etätyötä ulkomailla Salosella ja hänen puolisollaan oli alkuun muutamia eri maavaihtoehtoja. Salonen huomauttaa, että on hyvä ottaa huomioon, että eri maihin on hyvin erilaisia ohjeistuksia – ja ne voivat myös muuttua hyvin nopeasti.
Mauritius julkaisi korona-aikana Premium-viisumin, joka kannustaa ulkomaalaisia tulemaan maahan etätöihin. Sen hakeminen oli tehty helpoksi ja viisumi oli maksuton.
”Viime aikoina Mauritius on mainostanut etätyömahdollisuutta ja myös onnistunut siinä, koska täällä näkee paljon etätyöläisiä. Kun etsimme maata, jonne voisi mennä korona-aikana etätöihin, Mauritius nousi esille monessa paikassa ja siksi se lopulta valikoituikin kohteeksemme”, Salonen kertoo valinnasta.
Asunnon etsiminen Mauritiukselta vei aikaa
Asunnon metsästäminen Mauritiukselta vei aikaa, mutta se oli toisaalta Salosen mielestä mukavaa.
”Tunnen nyt Mauritiuksen asuntomarkkinat varmaan paremmin kuin Suomen. Selasimme netin kautta läpi äärettömän määrän asuntoja ja otin selvää asuinalueista.”
Salonen ja tämän puoliso halusivat satsata asuntoon ja toiveena oli pari ylimääräistä makuuhuonetta vieraita varten sekä molemmille tarpeeksi tilaa tehdä töitä.
He vuokrasivat neljän makuuhuoneen, ylimmän kerroksen asunnon, jossa on iso kattoterassi merinäköalalla ja uima-altaalla varustettuna. Ranta on omalla pihalla.
”Tämä on meille unelmien täyttymys puoleksi vuodeksi. Jos olisimme pidemmän aikaa, emme olisi ottaneet näin kallista asuntoa”, Salonen toteaa.
Oman asuntonsa Tampereella pariskunta pisti vuokralle.
Asuntojen hintataso on huomattavasti Suomea halvempi
Yleisesti ottaen vuokra-asuntojen hintataso Mauritiuksella on merkittävästi halvempaa kuin Suomessa. Salonen kertoo, että jos ei halua asua suoraan rannalla, kaupungista saa kolmion tai neliön viidelläsadalla eurolla.
Asunnon vuokraaminen ei juurikaan eroa Suomesta. Isoimmat eroavaisuudet ovat siinä, että asunnot vuokrataan kalustettuina ja myös vuokraajan on käytettävä välittäjää.
Salonen ja tämän puoliso päätyivät vuokraamaan asunnon ennen Mauritiukselle saapumista. Yksi peruste kyseisen asunnon valintaan oli iso toimistohuone. Paikalle saapuessa sellaista ei kuitenkaan ollut – työhuone oli muutettu makuuhuoneeksi.
”Se onneksi saatiin korjattua. Toinen haaste alkuun oli se, että asunnossa piti olla wifi, mutta se toimikin vain olohuoneessa, eikä kummankaan työhuoneessa, joissa sitä nimenomaan tarvittiin. Sekin saatiin hyvin nopeasti korjattua.”
Vaikka Salonen on erittäin tyytyväinen asuntoon ja asuinalueeseensa, toimisi hän kuitenkin nyt hieman toisin. Hän ottaisi aluksi Airbnb-asunnon ja katsoisi rauhassa vuokra-asuntoa paikan päällä.
”Vaikka tein paljon alueiden osalta tutkimusta, siinä olisi voinut käydä huonosti jos asuntomme olisi ollut jollain toisella alueella. Meille kävi hyvä tuuri, koska erityisesti koronan seurauksena jotkin alueet ovat menettäneet loistonsa”, Salonen kuvailee.
Työpäivä alkaa pulahduksella uima-altaaseen
Samuli Salonen herää aamuisin kello 5.30. Hän jättää tarkoituksella verhot auki, jotta voi herätä ilman herätyskelloa auringonnousuun ja lintujen lauluun.
Aamu alkaa usein treenillä ja pulahduksella terassin uima-altaassa. Usein hän tekee heti aamusta vähän töitä, ja on sen jälkeen pari tuntia vapaalla: treenaa, syö rauhassa aamupalaa, kävelee rannalla. Loppupäivä menee töitä tehden.
”Aurinko on keskipäivällä niin kuuma, että on ihan kivakin olla ilmastoidussa huoneessa. Työpäivä loppuu yleensä neljän ja kuuden välillä ja illat ovat rentoa aikaa joko sängyssä löhöillen Netflixiä katsellen, kokkaillen tai porealtaassa istuskellen.”
Pilkkopimeää tulee seitsemältä, joten arkisin ei ole juurikaan aikaa käydä tutkimassa saarta. Viikonloput onkin pyhitetty erilaisille minilomille.
”Joskus viikonloput otetaan rennosti kotona tai lähdetään katsomaan saarta ja sen luontokohteita moottoripyörällä. Arki on loppujen lopuksi hyvin samanlaista mitä Suomessa, eri ympäristössä vain”, Salonen tiivistää.
Johtaminen etäisyyden päästä on onnistunut pääasiassa hyvin.
”Ajattelen, että kun meidän myyntijengi onnistuu, ei ole mitään väliä missä minä tai tiimiläiset ovat. Myyntitiimimme ei ole koskaan istunut samassa paikassa edes silloin kun olin Suomessa, emmekä ole koskaan asuneet edes samassa kaupungissa samaan aikaan.”
Myöskään se, että töitä tehdään videon välityksellä, ei Salosen mielestä vaikuta johtamiseen, myyntityöhön tai siinä onnistumiseen. Myyntipuheluista on oikeastaan tullut hauskempia.
”Kun pitää asiakkaiden kanssa palavereita ja linnut laulaa taustalla tai meri näkyy, siitä tulee aina juttua ja jää mieleen.”
Työnteon motivaatio on vain kasvanut etätyössä ulkomailla
Salosen mielestä parasta etätyössä ulkomailla on se, että kesken työpäivän voi käydä pulahtamassa meressä, jos ajatus ei kulje ja kaipaa taukoa. Hänestä on myös hienoa, että koska palveluiden hinnat ovat alhaiset, he ovat voineet palkata edullisesti kodinhoitajan.
”Sen lisäksi, että työllistää paikallisen, voi ostaa itselleen enemmän vapaa-aikaa”, hän perustelee.
Jo ennen Mauritiukselle saapumista Salosta jännitti, löytyykö motivaatio työntekoon, kun ympärillä on merta, aurinkoa ja uusi ympäristö. Ensimmäisinä päivinä houkutus mennä rannalle työnteon sijaan oli suuri, mutta sitten hän oivalsi, ettei hänellä ole kiire minnekään – aikaa oli normaalin lomaviikon sijaan kuusi kuukautta.
Yllättäen motivaatio työntekoon onkin vain kasvanut. Etätyö ulkomailla on ollut onnistunut kokeilu.
”Olen pohtinut mistä se johtuu ja koen että vastuu ja vapaus kulkevat käsi kädessä. Kun työnantaja mahdollistaa tällaisen, sitä myös haluaa olla luottamuksen arvoinen.”
Lue myös:
Etätyö ulkomailla on monen haave – 9 vinkkiä etätyöreissulle