Aiemmin urallaan Aki Ahlroth irtisanoutui vakituisesta työsuhteesta ja jättäytyi työttömäksi työnhakijaksi ensimmäistä kertaa elämässään. Hän kertoo kolumnissaan, miltä irtisanoutuminen tuntui ja mitä siitä seurasi.
Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 27.1.2019.
Kun irtisanouduin vuonna 2015, minulla ei ollut tiedossa uutta työpaikkaa, jos edes suunnitelmissa. Heittäydyin niin tyhjän päälle kuin ihminen vain voi heittäytyä. Lähipiirini piti minua seinähulluna, mutta olin päätökseni tehnyt.
Kävellessäni vihoviimeistä kertaa toimiston ovesta ulos päässäni soi Tom Pettyn Free Fallin’ ja kasvoilleni levisi mairea hymy. Ensimmäistä kertaa työurallani halusin tehdä asioita puhtaasti itseni vuoksi. Jotta jälleen hymyilisin ja nukkuisin yöni hyvin.
Joskus lojaaleinta on irtisanoutua
Tyhjän päälle heittäytyjä joutuu kärsimään anarkismistaan muun muassa siten, että työvoimaviranomaiset rankaisevat työttömyystilastoja lihottavaa hedonistikusipäätä kolmen kuukauden karenssilla. Kun ansiosidonnaista ei tipu, raha voi siis olla tiukassa.
Silti moni on valmis tuon ajan kituuttamaan onnellisena siitä, että on vihdoin pystynyt tekemään vaikean päätöksen irtisanoutua.
Yleensä irtisanoutumista edeltää kuukausia, jopa vuosia, kestävä jahkailu. Jahkailija onkin usein lojaalimpi työnantajaa kuin itseään kohtaan.
Toisaalta olen jälkikäteen oivaltanut, että lojaaleinta työnantajaani kohtaan olisi ollut irtisanoutua heti, kun kipinä työhön hiipui. Siis jo edellisenä vuonna. Harha omasta korvaamattomuudesta oli kuitenkin liian suuri.
”Aikuisuutta on se, että osaa erota ystävinä”
Tietysti on suositeltavaa etsiä ratkaisua haastavaan tilanteeseen työpaikan sisällä. Mutta jos se tie on kuljettu loppuun, kannattaa nostaa kylmästi kytkintä.
Vaihtoehdot ovat nimittäin usein vielä huonommat, pahimmillaan vakava loppuun palaminen. Vain sinä voit pitää huolta hyvinvoinnistasi. Siksi päätös on yksin sinun.
Haluan kuitenkin korostaa, että jokaisessa työssä on omat vaikeutensa. Ei siitäkään mitään tulisi, jos ratkaisu jokaiseen vastoinkäymiseen olisi lopputilin ottaminen. Paljon on kiinni myös työntekijästä itsestään, eikä säännöllinen peiliin katsominen ole pahitteeksi.
Toisinaan työnantajan ja työntekijän tiet vain eroavat kuin entisten rakastavaisten, eikä siihen välttämättä tarvitse liittyä sen suurempaa dramatiikkaa. Näin kävin minun kohdallani. En kadu mitään enkä ole katkera kenellekään. Aikuisuutta on se, että osaa erota ystävinä.
Lue myös: Olisiko aika irtisanoutua? Vastaa näihin 5 kysymykseen ennen päätöstä
Minua fiksummat ihmiset irtisanoutuvat tietenkin vasta löydettyään uuden työpaikan, mutta joskus voi käydä niin, ettei mieluisaa työpaikkaa vain ole tarjolla järkevässä aikaikkunassa. Silloin vaihtoehtona on kärvistellä – jopa kärsiä – nykyisessä työssä tai ottaa loikka tuntemattomaan luottaen siihen, että asioilla on lopulta tapana järjestyä.
Jokaisella on oikeus tavoitella suurinta unelmaansa ja olla välittämättä muiden lannistavista mielipiteistä. Pahinta on kyynistyä ja hyväksyä kohtalonsa.
Pysähtyminen selventää ajatuksia
Arvatenkin moni lukija pitää minua hyväosaisena pellenä, jonka on helppoa diivailla internetissä näennäisellä anarkismillaan.
Näin varmasti onkin, enkä edes kiellä sitä. Silti haluan kannustaa sinua, tämän kolumnin lukijaa, pistämään oman hyvinvointisi etusijalle myös työelämässä.
Yhtä paljon haluan kääntää huomiosi työsuhteen päättymiseen liittyvistä riskeistä sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Jos asennoidumme niin, että irtisanoutumisen jälkeen vääjäämätön kohtalomme on jäädä pitkäaikaistyöttömäksi, tulemme huomaamattamme luoneeksi itseään toteuttavan profetian.
Kun työsuhteen päättymisen jälkeen pysähtyy hetkeksi tutkailemaan ympäröivää maailmaa ja omaa sisintään, työelämän tarjoamat mahdollisuudet saattavat levittäytyä eteemme aiempaa rikkaampina.
Jos vaikkapa myyjän hommat ovat olleet pakkopullaa jo vuosia, miksi en kouluttautuisi esimerkiksi lapsuuden haaveammattiin, puusepäksi?
Lue myös: Kiinnostaako alanvaihto? Huomioi 3 asiaa, kun etsit uutta suuntaa
Entä jos vain olisin hetken, tekemättä yhtään mitään? Se voi auttaa jäsentämään ajatuksia ja kirkastamaan vision siitä, mitä haluaa tehdä seuraavaksi.
Työelämän hektisyydessä syvälliselle pohdinnalle on liian vähän aikaa. Siksi meistä tuleekin liian usein pakonomaisia suorittajia, joiden elämäntehtävä on saada asuntolaina maksettua ennen eläkkeelle jäämistä.
Kesälomalla olisi oivallinen mahdollisuus pysähtyä, mutta jatkamme suorittamista myös silloin täyttämällä kalenterimme mitä erilaisimmilla aktiviteeteilla. Tekemättömyys ja ”ajan hukkaaminen” stressaavat nykyihmistä suuresti.
Joskus vain oravanpyörästä pois hyppääminen avaa silmämme. Se on samalla pelottavaa ja äärimmäisen kiehtovaa. Oletko koskaan miettinyt, mitä yksittäinen päätös, vaikkapa irtisanoutuminen, voi merkitä loppuelämäsi kannalta? Minä pohdin asiaa sitä enemmän, mitä vanhemmaksi tulen.
Kolumni on hyvä päättää Helen Kellerin sanoihin:
"Kun yksi onnen ovi sulkeutuu, toinen aukeaa. Me vain tuijotamme niin kauan sulkeutuvaa ovea, ettemme näe toista, joka on auennut."
Lue myös:
Oletko väärässä työssä? 6 hälytysmerkkiä paljastavat totuuden
Kun Lauri irtisanottiin, ensin hävetti – haluaa nyt sanoa suorat sanat työssäkäyville
Laura Friman täräyttää suorat sanat alanvaihdosta haaveileville: ”Varmin tapa tappaa unelmat”