"Vihaan työtäni", kokee järjestössä asiantuntijatehtävissä työskentelevä Ilona. Hän ei silti uskalla irtisanoutua ja jäädä tyhjän päälle. Uuden työpaikan etsiminen raskaan työn ohessa tuntuu kuormittavalta.
Helsinkiläinen Ilona, 29, on työskennellyt kolme vuotta asiantuntijatyössä järjestöpuolella. Aloittaessaan nykyisessä työssään jokainen päivä oli hänelle uusi mahdollisuus.
”Nyt ajattelen, että jokainen päivä on uusi mahdollisuus irtisanoutumiseen”, hän sanoo suoraan.
Irtisanoutuminen ilman tietoa uudesta työpaikasta tuntuu kuitenkin lähes mahdottomalta ajatukselta, sillä Ilona kertoo olevansa turvallisuushakuinen ihminen.
”Moni tuttavani on repäissyt laastarin, irtisanoutunut ja jäänyt tyhjän päälle. Se on rohkeaa. Minä etsin mieluummin muita vaihtoehtoja ja otan vaikka opintovapaata.”
Ilona kokee, että moni asia hänen työssään on keskimääräistä huonommin. Tunteet omaa työtä kohtaan heilahtelevat laidasta laitaan.
”Koen usein, että en pysty tähän enkä halua mennä töihin. Välillä taas on positiivisempi tunnelma ja katson eteenpäin ajatellen, että töitä on pakko tehdä, niin tehdään nyt sitten tätä.”
Ilona ei esiinny artikkelissa omalla nimellään eikä järjestön nimeä kerrota haastateltavan yksityisyyden suojaamiseksi.
Työpaikka löytyi sadan työhakemuksen jälkeen
Ilona opiskeli yliopistossa kasvatustieteitä. Hän on tehnyt auttamistyötä järjestöpuolella lähes koko työuransa joko vapaaehtoisena, osa-aikaisena tai kokoaikaisena työntekijänä.
”Tässä työssä yhdistyy moni asia, joita toivoinkin tekeväni isona. Ihmisten auttaminen on aina vetänyt minua puoleensa ja sen vuoksi minulla oli jo opiskeluaikana selkeä suunta, mitä kohti halusin pyrkiä”, hän kertoo.
Kasvatustieteistä valmistuvat työskentelevät usein opettajina tai tutkijoina, mutta Ilona halusi löytää oman suuntansa.
”Sain opinnoista hyvän pohjan ja ymmärryksen yhteiskunnallisista asioista. Lisäksi opiskelin sellaisia sivuaineita, joista on ollut paljon hyötyä tällä alalla”, hän kertoo.
Työllistyminen valmistumisen jälkeen oli haastavaa. Ilona kertoo lähettäneensä lähes sata hakemusta, mutta päässeensä vain kolmeen työhaastatteluun. Yksi kolmesta haastattelusta johti kuitenkin nykyiseen työhön.
”Jos olisin ollut työttömänä pidempään, olisin varmasti ahdistunut ja pohtinut, pääsenkö ikinä mihinkään töihin. Hakijoita on järjestöpuolella todella paljon, joten työllistyminen on haastavaa.”
”Vihaan työtäni”
Ilona kertoo, että kun uutuudenviehätys nykyisestä työstä karisi, työn realiteetit tulivat vastaan.
”Sain huomata, ettei täällä ole minkäänlaisia etenemismahdollisuuksia. Jos haluaisin esimerkiksi uusia vastuita tai muuttaa työnkuvaani, se ei ole mahdollista”, hän harmittelee.
Ilona tienaa vaativasta asiantuntijatyöstä 2 700 euroa kuukaudessa.
”Palkka on surkea eikä meillä ole mitään tavanomaisia työsuhde-etuja, kuten lounasetua. Jos saisin tästä työstä vaikka 500 euroa enemmän, olisin jo tyytyväisempi. Jos saisin 700–1 000 euroa enemmän, kehtaisin jo puhua palkastani.”
Ilona myöntää, ettei kovin moni tekisi vastaavaa työtä hänen palkallaan.
”Minulla on todella laaja työnkuva ja tiedän, että samanlaisista tehtävistä saa jossain muualla huomattavasti parempaa palkkaa. Olen tähän saakka vain tyytynyt tähän ja pohtinut, enkö ansaitse parempaa palkkaa”, hän sanoo.
Myös työpaikan ilmapiirissä on haasteita, jotka syövät motivaatiota omaa työtä kohtaan. Haasteet johtuvat Ilonan mukaan ainakin osittain johtamisesta ja esihenkilötyöstä.
”Sillä on iso merkitys, kuinka esihenkilö toimii omassa roolissaan ja esimerkiksi puuttuu asioihin.”
Ilona kertoo työskentelevänsä raskaiden aiheiden, kuten traumaattisten kokemusten ja väkivallan, parissa.
”Työn teemat lisäävät omaa toivottomuuden kokemusta. Myös meihin työntekijöihin kohdistuu ajoittain väkivaltaa, mikä vaikuttaa henkilökohtaiseen elämään.”
Työssä on myös hyviä puolia
Ilona sanoo, että vaikka moni asia hänen työssään on pielessä, moni asia on myös hyvin.
”Työ vastaa omaa osaamistani, mikä lisää sen mielekkyyttä. Saan työskennellä ihmisten kanssa, olen päivittäin merkityksellisten asioiden äärellä ja tunnen työstäni ylpeyttä.”
Ilona ei ole vaihtanut työpaikkaa, sillä hänellä ei ole ollut jaksamista etsiä ja hakea uutta työtä.
”Olen vaativa enkä halua tehdä mitä tahansa työtä, joten en halua vaihtaa vain vaihtamisen ilosta. Täällä on kuitenkin paljon asioita, joista pidän ja haluan pitää niistä kiinni.”
Ilona haluaisi löytää samankaltaisen, mutta paremmin palkatun työn, jossa olisi selkeämpi työnkuva sekä toimiva tiimi.
”Lisäksi minulle on tärkeää, että uusi työpaikkani toimii sellaisten arvojen mukaisesti, joiden takana pystyn seisomaan.”
Työnhaku on jatkuvasti päällä
Ilona kertoo käyneensä muutamassa työhaastattelussa, jotka eivät ole tuottaneet tulosta. Hän pyrkii hakemaan uutta työtä esimerkiksi kerran puolessa vuodessa, jotta työnhaku ei kuormita liikaa, mutta kokemusta karttuu.
”Viisi vuotta on maksimiaika, jonka aion pysyä nykyisessä työpaikassani, mikäli asiat eivät muutu radikaalisti.”
Ilona on huolestunut alan houkuttelevuudesta huonon tulotason vuoksi.
”Sellaiset ihmiset, joilla on vahvaa asiantuntemusta ja joista pitäisi pitää kiinni, saattavat lähteä alalta kokonaan pois, koska palkka ei vastaa työn vaativuutta”, hän sanoo ja jatkaa:
”Olen myös huolissani siitä, miten nuoret saadaan motivoitua auttamistyöhön, kun he kuulevat joka paikasta, että ihmiset vihaavat työtään eivätkä saa kunnon palkkaa.”
Lue myös:
Minttu Manninen
Lisää kirjoittajastaJaa artikkeli:
Jaa Facebookissa
Twiittaa
Jaa LinkedInissa
Sähköposti
Uutiskirje
Tietopaketti yrittäjäksi aikovalle
