Joskus alanvaihto on ainut oikea ratkaisu, kun kaipaa työelämään muutosta. Lähihoitajaksi opiskellut Tuula Öz kertoo, miten sujui alanvaihto viisikymppisenä. Hoitoala on tarjonnut hänelle antoisan pestin vanhusten parissa.
Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 23.1.2022. Julkaisemme uudelleen suosituimpia artikkeleita.
Kun on tehnyt parikymmentä vuotta aktiivista vuorotyötä ravintola-alalla, keho voi kuormittua joskus kuin huomaamatta. Tämän tietää pitkän uran tarjoilijana ja yrittäjänä tehnyt Tuula Öz, 58. Hän päätti vaihtaa lopulta alaa pakottavien terveyssyiden takia.
”Kaularankani leikattiin pariin otteeseen, eikä se olisi enää kestänyt tarjoilijan töitä. Se oli viimeinen sysäys alanvaihdolle. Niinpä minun piti miettiä, mitä muuta haluaisin tehdä vielä työkseni”, Öz kertoo.
Sitten hän muisti vuosikymmenien takaisen haaveensa hoitajan työstä, ja kipinä hoitoalaa kohtaan syttyi saman tien uudestaan. Öz sanoo pitäneensä aina ihmisten kanssa touhuamisesta – etenkin vanhusten kanssa. Esimerkiksi omat isovanhemmat olivat Özille kaikki kaikessa.
Uutta alaa ei siis tarvinnut kauaa jahkailla. Uusi suunta työelämälle löytyi mutkattomasti ja alanvaihto viisikymppisenä toteutui.
”En ole katunut alanvaihtoa päivääkään. Lähinnä mietin, miksi odotin 20 vuotta ennen kuin lähdin viimein opiskelemaan hoitoalalle”, Öz naurahtaa.
Alanvaihto viisikymppisenä onnistui aikuisopiskelun kautta
Tuula Öz pääsi koulutuskuntayhtymä Saskyyn sosiaali- ja terveysalan lähihoitajan koulutukseen vuonna 2017. Idyllisessä Karkun oppilaitoksessa kaksivuotiset opinnot etenivät vauhdilla.
”Aikuisopiskelu oli todella ihanaa ja antoisaa, vaikka aluksi mietinkin, selviänkö todella kaikesta. Olihan edellisistä opinnoista kulunut jo aikaa. Innostuneilta opettajilta sai kuitenkin aina tarvittaessa apua ja tukea”, Öz kertoo.
Uuden opiskelu ei ollut Özille suinkaan vierasta, sillä hän oli opiskellut alle 30-vuotiaana ensin kemian laborantiksi ja sittemmin tarjoilijaksi. Kolmas koulutus lähihoitajaksi jäänee kuitenkin viimeiseksi, hän uumoilee virnistäen.
Kun Öz opiskeli 80-luvun lopussa ensimmäiseen ammattiinsa, hänen elämäntilanteensa oli kovin toisenlainen kuin nykyään. Nuori nainen oli neljän lapsen yksinhuoltajaäiti, joka opiskeli päivisin, hoiti lapset iltaisin ja teki osa-aikatöitä öisin. Ylimääräistä aikaa ei juuri ollut.
”Olihan se välillä raskasta, mutta pientenkään lasten kanssa opiskelu ei ole mahdotonta. Se vain vaatii oikeanlaista asennetta ja riittävästi sisua. Jos jotain kovasti haluaa, sen eteen on valmis puurtamaan. Muiden ennakkoluulojakaan ei kannata liikaa kuunnella”, Öz neuvoo.
Lähihoitajaopintoihin Öz pystyi viisikymppisenä omistautumaan täysin, sillä hänen aikuiset lapsensa olivat lentäneet omille teilleen jo vuosia sitten.
Keikkatyö kotihoitajana innostaa joka päivä
Keikkatyö on ollut Tuula Özille mieluisa tapa tehdä töitä melkeinpä niin kauan kuin hän muistaa. Hän nauttii nähdessään erilaisia paikkoja ja kohdatessaan erilaisia ihmisiä, sillä samalla hän oppii aina jotakin uutta ja mielikin pysyy virkeänä.
Tällä hetkellä Öz keikkailee Nokialla muutaman henkilöstövuokrausyrityksen kautta. Vaikka joskus keikkatyötä epäillään epävarmana tulonlähteenä, Öz ei ole kohdannut ikinä minkäänlaisia ongelmia keikkafirmojen kanssa.
Ikäsyrjintääkään Öz ei ole kokenut, vaikka se on tutkimusten mukaan valitettavan yleistä yli 55-vuotiailla naisilla.
”Vaihteleva keikkatyö yhdistettynä vuorotyöhön ei varmastikaan toimi kaikille, mutta minä pidän siitä. En halua luopua keikkatyön vapaudesta, koska silloin voin vaikkapa matkustella rauhassa perinteisten loma-aikojen ulkopuolella”, Öz toteaa.
Häntä on kuitenkin pyydetty lukuisia kertoja myös vakituiseen työsuhteeseen, ja keikkatyössäkin työtarjouksia satelee päivittäin jopa kymmeniä. Töitä riittää niin paljon kuin niitä huvittaa tehdä. Uusia hyviä osaajia kaivataan hoitoalan monipuolisiin tehtäviin jatkuvasti.
”Voisin työskennellä vaikka seitsemänä päivänä viikossa kahta vuoroa peräkkäin, eivätkä työt loppuisi kesken. Minulla onkin välillä vaikeuksia pysyä kotona vapaapäivinä”, Öz kuvailee.
"Nautin, kun saan tehdä merkityksellistä työtä
Vaikka hoitoalan verraten huono palkkaus suhteessa työn vastuun ja kuormituksen määrään on yleisesti tiedossa ja keskiössä julkisessa keskustelussa, Öz tykkää omasta työstään niin paljon, ettei sekään enää harmita. Hän tekee mieluummin pienemmällä palkalla mielekästä työtä kuin suuremmalla palkalla ikävää työtä.
Etenkin Özin auttamisen halu on loputon, ja siksi hän toivoisi, että hoitotyöhön suotaisiin nykyistä enemmän resursseja. Koska kotihoidon asiakkailla on monenlaisia tarpeita, Öz kertoo olevansa välillä vanhuksille silmät, korvat tai kädet. Pienetkin avun tarjoamisen hetket jäävät mieleen.
”Nautin, kun pääsen tekemään merkityksellistä työtä vanhusten parissa. Heidän kasvoiltaan näkee palautteen saman tien, ja joskus olen jopa pelastanut heidän päivänsä. Saan hoitajan työssäni valtavasti mielihyvää muiden auttamisesta – eikä sitä voi laskea rahassa”, Öz painottaa.
Hänestä on mukavaa mennä töihin päivittäin, sillä hoitotyö tuntuu omalta ja palkitsee joka kerta.
Tavoitteena jatkaa töitä myös eläkeiän jälkeen
Öz harmittelee sitä, että esimerkiksi mediassa parjataan usein hoitoalan kurjaa tilannetta – yleensä ihan suotta. Hänellä on alasta erilainen näkemys.
”En allekirjoita sitä, että kaikki lähtevät pois hoitoalalta huonojen työolojen, kehnon palkkauksen tai koronapiinan takia. Hoitoalalla voi tehdä tosi innostavaa ja palkitsevaa työtä verrattuna siihen, millaisen maineen se on viime vuosina saanut. Suosittelen alaa lämpimästi”, Öz sanoo.
Öz uskookin löytäneensä vihdoin unelmatyön, jossa hänen olisi pitänyt olla jo vuosikymmeniä sitten. Koska töitä varmasti riittää jatkossakin, Öz suunnittelee tekevänsä hoitotyötä jossain muodossa vielä eläkeiän ylitettyään.
”Mihin sitä nyt mieluisaa työtään vaihtaisi”, hän myhäilee.
Alanvaihto viisikymppisenä siis kannatti.
Lue myös:
Alanvaihto harkinnassa? Kysy ainakin nämä kaksi kysymystä itseltäsi
Miten houkutella hoitajia töihin? Nämä asiat ratkaisevat kilpailussa osaajista