Rekrytointi

Etätyö on lisääntynyt rakettimaisesti, eikä huuma hyydy – näillä aloilla eniten kasvua

Etätyö on lisääntynyt rakettimaisesti, eikä huuma hyydy – näillä aloilla eniten kasvua
Kaikissa työtehtävissä paikkariippumaton työ ei ole mahdollista. Mutta jos etätyö luonnistuu, työnantajan kannattaa ehdottomasti viestiä sen mahdollisuudesta potentiaalisille tekijöille. Kuva: Adobe Stock

Etätyö on selkeä kilpailuvaltti työnantajalle ja voi auttaa osaajapulan taklaamisessa. Suomen suurimman työnhakupalvelun Duunitorin data näyttää, miten etätyömahdollisuuden sisältävien työpaikkailmoitusten määrä on lähes nelinkertaistunut koronakriisiä edeltävästä ajasta.

  • Vielä vuonna 2018 etätyömahdollisuuden sisälsi vain noin 1,5 prosenttia Duunitorin työpaikkailmoituksista. Vuonna 2022 vastaava luku oli 6 prosenttia ja vuoden 2023 ensimmäisellä puoliskolla lähes 7 prosenttia.
  • Vuonna 2022 etätyömahdollisuuden sisälsi yli 44 000 työpaikkailmoitusta, kun vuonna 2018 niitä oli vajaat 6 000, vuonna 2019 yli 12 000, vuonna 2020 yli 18 000 ja vuonna 2021 yli 32 000.
  • Tänä vuonna työpaikkailmoitusten yleinen määrä on laskenut talouden epävarmuuden vuoksi, mutta etätyöhuuma ei hyydy: etätyöilmoitusten määrä näyttää nousevan määrällisesti samalle tasolle kuin viime vuonna. 
  • Tällä hetkellä Duunitorilla on yli 1 700 avointa etätyöilmoitusta. Näet reaaliaikaisen määrän ja avoimet paikat linkistä.
  • Osassa näistä työtehtävistä työ tapahtuu kokonaan ja osassa osittain etänä eli hybridityönä.
  • Työpaikkoja on todellisuudessa enemmän kuin työpaikkailmoituksia, sillä yhdellä ilmoituksella voidaan hakea kymmeniä tai jopa satoja työntekijöitä.
Etätyöpaikkojen määrä nousi jo ennen koronakriisiä, ja pandemia vauhditti kehitystä entisestään.

Aluekehitykseen erikoistunut konsulttitoimisto MDI analysoi Duunitorin etätyödataa osana maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa Paikkariippumaton arvonluonti (PAALI) -hanketta. Hankkeen loppuraportin voit lukea täältä.

Eri toimialoista etätyöpaikkailmoitusten määrä on kasvanut viime vuosina eniten asiantuntijatöissä ja konsultoinnissa, myynnin ja kaupan alalla sekä julkisen sektorin ja järjestöjen töissä.

Etätyöpaikat painottuvat Uudellemaalle ja kaupunkeihin, mutta niissä on myös eniten avoimien työpaikkojen tarjontaa ylipäätään. Ulkomailla sijaitsevien etätyömahdollisuuksien määrä kasvoi merkittävästi koronakriisin ensimmäisinä vuosina, mutta on laskenut viime vuodesta alkaen.

Etätyö auttaa osaajien houkuttelussa

PAALI-hankkeen tuloksista sekä Duunitorin kävijädatasta ja tutkimuksista käy ilmi, että uutta työtä harkitsevat osaajat pitävät etätyömahdollisuutta tärkeänä. Samaan aikaan moni työnantaja tuskailee vaikeiden rekrytointien kanssa, mutta ei silti ole  valmis joustamaan etätyökäytäntöjen suhteen.

”Kiinnostava havainto raportissa oli, että yllättävän harva työnantaja on hyödyntänyt työn paikkariippumattomuutta ratkaisuna työvoimapulaan. Osaajia haetaan edelleen kovin paikallisesti, vaikka työ sallisi pääasiallisen etätyöskentelyn”, kommentoi Duunitorin työnantajakuvakonsultti Antti Hyrkäs

Hyrkäs on myös entinen työelämän tutkija, joka on väitellyt yrityskulttuurista.

”Etätyö on nyt mainio – ja melko vaivaton – valttikortti työnhakijoiden houkutteluun. Työnantaja, joka pystyy lupaamaan jotain konkreettista etätyöhön liittyen, saa selvää etumatkaa ehdokkaiden silmissä”, hän jatkaa.

Jos työtehtävässä on etätyömahdollisuus, siitä kannattaa siis ehdottomasti viestiä työnhakijoille työpaikkailmoituksessa ja muussa rekrytointimarkkinoinnissa.

Tällä hetkellä Duunitorilla on avoimia etätyöpaikkoja lukuisilta eri toimialoilta aina terveydenhuollosta it-alalle.

Kyseessä ei ole nollasummapeli

Keskustelu etätyöstä käy kuumana koronakriisin jälkimainingeissa. Hyrkäs on havainnut siinä vahvaa vastakkainasettelua.

”Valitettavan usein etätyöstä ja läsnätyöstä puhutaan niin, että koitetaan perustella toisen paremmuutta. Tosiasiassa ne tukevat toisiaan: molemmissa pääsee lataamaan pattereita, joskin eri merkityksessä. Etätyössä saa rauhaa ja palautuu stressistä, kun taas läsnätyössä työyhteisö voimistuu ryhmänä. Olennaista on löytää sellainen tasapaino, jossa molempia tapahtuu riittävästi”, Hyrkäs sanoo.

”Työnantajien ja työntekijöiden näkemykset hyvästä tasapainosta ovat edelleen melko kaukana toisistaan. Suomen hyväksi täytyy kuitenkin todeta, että keskustelun polarisoituminen ei ole täällä yhtä voimakasta kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa on nähty voimakkaita ukaaseja työnantajien puolelta.”

Duunitorin strategia- ja työnantajakuvakonsultti Antti Hyrkäs näkee sekä etätyössä että läsnätyössä tärkeitä vahvuuksia. Joustavuus sijainnin suhteen on myös tärkeä valttikortti kilpailussa parhaista osaajista. Kuva: Niko Raappana

Kiinnostavatko työmarkkinat?

Tutustu Duunitorin kaikille avoimeen työmarkkinapalveluun, joka kertoo esimerkiksi, mitkä alat kiinnostavat hakijoita ja millä aloilla on eniten avoimia työpaikkoja.

Lue myös:

Työnantajat patistavat nyt etätöistä työpaikalle – asiantuntijalta jyrkkä viesti: ”Jos et luota työntekijään, miksi edes palkkasit hänet?”

Etätyön hyvät ja huonot puolet listattuna – kärkisijaa pitää molemmissa sama asia

Monan työ ei katso aikaa tai paikkaa – näin jatkuva etätyö ympäri maailmaa onnistuu



Jaa artikkeli:


Mitä mieltä olit artikkelista?

Vastaa ja näet muiden vastaukset

Pidä huoli, että työpaikkailmoituksesi tulee nähdyksi

Duunitorin ilmoituskampanjalla saat ilmoituksellesi näkyvyyttä siellä, missä potentiaalisimmat työnhakijasi viettävät aikaa. Autamme sinua saamaan enemmän parempia hakijoita Suomen suurimman työnhakupalvelun, datan ja rekrymarkkinoinnin asiantuntijuudemme avulla.

Tutustu kampanjatasoihin

Työnantaja! Tiedä mistä nyt puhutaan

Pysy aallonharjalla uusimmista rekrytoinnin ilmiöistä ja tilaa uutiskirjeemme. Saat ajankohtaisia uutisia ja blogitekstejä aiheista, jotka jokaisen työnantajan tulee tietää.

Luetuimmat


Tuoreimmat

Alan työpaikat

Infrasuunnittelun asiantuntijoita Helsinkiin

Infrasuunnittelun asiantuntijoita Helsinkiin

Helsinki – Julkaistu 22.2.
Kesätöihin Helsingin kaupunkiympäristöön

Kesätöihin Helsingin kaupunkiympäristöön

Helsinki – Julkaistu 1.2.
Asiakasneuvojia ja asiakasvastaavia POP Lakeus

Asiakasneuvojia ja asiakasvastaavia POP Lakeus

Uusi Etelä-Pohjanmaa ja 5 muuta – Julkaistu 22.2.

Yrityksen perustaminen mielessä? Tästä oppaasta löydät tarvittavat tiedot – kaikki yrittäjyydestä yhdestä paikasta!

Työnantaja, haluatko enemmän hakijoita?

Duunitorin kampanjoilla saat lisää silmäpareja työpaikkailmoituksellesi sekä Suomen liikennöidyimmästä työnhakukoneesta, että kohdennetusta mainonnasta.

Autamme sinua tekemään modernia rekrytointia. Luomme juuri sinulle sopivan ratkaisun datan ja näkemyksen avulla, avainsanoina ilmoituskampanja, sisältömarkkinointi, työnantajakuvan kehittäminen tai vaikkapa uusi hakemukseton hakupalvelu.

Omat suosikit

Kirjaudu tilillesi käyttääksesi ominaisuutta.

Omat suosikit

Kirjaudu tilillesi käyttääksesi ominaisuutta.