Itsensä johtaminen on yhä tärkeämpi ominaisuus työelämässä. Mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Jos koet, ettet saa mitään aikaan tai et tiedä, mitä oikeasti haluat, tavoitteet auttavat sinua menestymään.
Tiesitkö, että tavoitteita asettamalla saat lisää energiaa ja luovuus, sinnikkyys sekä ongelmanratkaisukyky kehittyvät? Tavoitteet saavat ponnistelemaan ja etsimään erilaisia strategioita kohti lopullista tavoitetta.
”Tutkimukset ovat osoittaneet, että tavoitteet auttavat meitä keskittämään huomion meille olennaiseen. Ne ovat yhteydessä motivaatioon, päättäväisyyteen, onnellisuuteen ja pitkäaikaiseen mielihyvään”, sanoo psykologi Satu Pihlaja.
Tutkimusten mukaan peräti 80 prosenttia ihmisistä ei kuitenkaan aseta itselleen juurikaan tavoitteita. Aiemmin Pihlaja kuului itse heihin. Hän ei ollut suorittaja, vaan enemmänkin pohdiskelija. Hän kuitenkin päätti opetella aikaansaavaksi ja nyt opiskelee, kirjoittaa väitöskirjaa, ottaa vastaan potilaita, harrastaa ja julkaisi keväällä tietokirjan, Aikaansaamisen taika – Näin johdat itseäsi (Atena).
”Kuka tahansa pystyy samaan”, Pihlaja uskoo.
Mitä on hyvä itsensä johtaminen? Miten aikaansaavaksi voi oppia – tai mistä edes lähteä liikenteeseen, jos ei tiedä, mitä tavoittelee tai haluaa? Tällöin usein pettyy, jos epäonnistuu ja se saa lannistumaan. Pihlaja lupaa, että näillä neljällä askeleella onnistut.
1. Kuuntele itseäsi
Itsensä johtaminen ja tavoitteiden asettaminen lähtevät siitä, että ymmärtää, mitä oikeasti haluaa: ne itselle aidosti merkitykselliset asiat voivat arjessa hukkua informaatiotulvan alle. Media, lähipiiri ja esimies välittävät odotuksia, jotka eivät välttämättä ole linjassa omien toiveidemme kanssa. Siksi onkin tärkeää pysähtyä ja kuunnella itseään.
”Se vaatii hiljentymistä. Tarkkaile itseäsi ja tutki, minkälaisista asioista ja kohtaamisista nautit. Jos et tiedä, mistä saat iloa, kokeile rohkeasti erilaisia asioita. Harrasta, lue, katso vaikka tv-sarjaa”, sanoo Pihlaja.
Kun tuntee itsensä ja omat motivaatiotekijät, saa paljon apua itsensä johtamiseen.
Kannattaa myös haastaa itseään ja kysyä, mitä elämäänsä kaipaa enemmän tai mikä on jäänyt kokonaan puuttumaan – ja toisaalta mistä haluaa luopua, ja mitkä asiat taas vievät eteenpäin.
Pihlaja on esimerkiksi kysynyt itseltään, mikä hänet saisi innostumaan väitöskirjansa kirjoittamisesta tai liikkumisesta.
”Kun tuntee itsensä ja omat motivaatiotekijät, saa paljon apua itsensä johtamiseen.”
2. Aseta tavoite
Kun olet käynyt keskustelun itsesi kanssa ja hahmottanut, mitä todella haluat, on aika asettaa tavoitteet. Pohdi, millainen tavoite veisi sinua toivomaasi suuntaan.
Myös työpaikan ja esimiehen asettamissa raameissa voi asettaa itselle mielekkäitä tavoitteita. Haasta vaikka itsesi kehittymään esiintymistaidoissa tai oppimaan jotakin uutta ja kiinnostavaa.
Asettaessasi tavoitetta kiinnitä huomiota siihen, että se on omien arvojesi mukainen tai ei ainakaan ristiriidassa niiden kanssa. Lisäksi sen kannattaa olla aidosti vain sinulle itsellesi asetettu, konkreettinen, tarkkaan määritelty, mitattavissa oleva ja aikaan sidottu.
Tavoitteet kannattaa laatia myönteisessä muodossa eli miettiä, mitä kohti pyrkii ja mitä haluaa lisää. Jos asetat tavoitteen kielteisesti, esimerkiksi niin, ettet saa käydä katsomassa sähköpostiasi kuin kaksi kertaa päivässä, alat yhtäkkiä vilkuilla sähköpostikuvaketta jatkuvasti.
”Tällaiset välttämistavoitteet ovat yhteydessä ahdistukseen”, Pihlaja sanoo.
Täytyy olla armollinen ja joustaa tarpeen mukaan tavoitteissaan.
Päivittäisten tavoitteiden kannattaa olla melko helposti saavutettavia, mutta pitkän aikavälin tavoitteiden on hyvä olla riittävän haastavia ja pilkottuna pienempiin välitavoitteisiin, jotta motivaatio pysyy yllä.
”Jos haluaa lukea vaikka oman alan kirjallisuuden tiiliskiven, voi tehdä päätöksen, että lukee sitä vartin päivässä. Edistyminen alkaa nopeasti palkita.”
3. Ole joustava
Pihlaja oli asettanut itselleen tavoitteeksi pitää kuntoaan yllä käymällä kaksi kertaa viikossa lenkillä. Sitten lenkkiputken katkaisi sairastuminen. Se harmitti, mutta ei tavoite kaatunut siihen.
”Täytyy olla armollinen ja joustaa tarpeen mukaan tavoitteissaan”, Pihlaja painottaa.
Paineita muodostuu ulkopuolisten odotuksista ja sitä kautta syntyvästä suorittamisen tunteesta, mutta suorittaminen voi olla myös sisäistä. Sisäinen kriitikko piiskaa koko ajan kovempiin ja parempiin suorituksiin ja haukkuu, jos epäonnistuu. Tavoitteen saavuttamisen sijaan kannattaisikin keskittyä enemmän siihen, että tekee itselleen merkityksellisiä asioista ja etenee hiljalleen.
”Perfektionismi on vihollisemme. Jos hinkkaat presentaatiot aina viimeisen päälle, mieti, käytätkö aikaa epäolennaiseen. Kaikessa ei voi olla täydellinen, vaan täytyy opetella säätelemään itseään tehtävän ja tilanteen mukaan.”
Kateus nimittäin kertoo, mitä todella haluaa ja kaipaa.
Auta siis itseäsi, älä kritisoi. Kiinnitä huomiosi siihen, mitä olet jo saavuttanut.
”Oikein kylve onnistumisen tunteissa”, Pihlaja rohkaisee.
Rennolla fiiliksellä myös yleensä syntyy yleensä parempaa jälkeä – kireys häiritsee ongelmanratkaisukykyä ja luova tekeminen kärsii. Stressaantuneena ihminen ei kykene tekemään päätöksiä.
4. Muista palkinnot!
Jotta tavoite jaksaa ruokkia motivaatiota, kannattaa matkan varrelle murustella pieniä palkintoja tehdystä työstä. Pihlaja mainitsee kirjassaan, että yksi tärkeä, mutta vähän hyödynnetty palkinto on oma aika. Järjestä siis itsellesi sellainen hetki, jolloin ei tarvitse tehdä mitään hyödyllistä.
Voit tehdä itsellesi jo valmiiksi listan asioista, joilla voit palkita itseäsi. Osan palkinnoista kannattaa olla helposti arjessa toteutettavia, kuten lehden selailu, kävelylenkki, saunominen tai musiikin kuuntelu. Listaa kuitenkin myös isompia palkintoja, jotka vaativat enemmän rahaa ja suunnittelua. Niillä voit hemmotella itseäsi esimerkiksi jonkin isomman työrupeaman jälkeen.
Kun olet lopulta kirkastanut tavoitteesi ja elämässäsi alkaa tapahtua, varaudu mahdolliseen kateuteen.
”Toivottavasti kadehtija itse herää tunteisiinsa. Kateus nimittäin kertoo, mitä ihminen todella haluaa ja kaipaa.”
Ehkä kadehtijakin kohta rustaa tavoitteitaan ylös ja hyvän kierre on valmis.
Kuvat: Atena Kustannus
Lue myös:
Tunnista ja tunnusta tavoitteesi motivaatioprofiilin avulla
Itsensä johtaminen perustuu tiedostamiseen
Muutos haastaa itsensä johtamisen – tämä pomon laiminlyönti saa työntekijät kompuroimaan