Ohitamme näkymättömiä ihmisiä päivittäin, mutta emme kohtaa heitä aidosti. Vain sydämeltään sivistynyt huomaa heidät arjessa – ja ojentaa auttavan kätensä.
Kolumni on julkaistu ensimmäisen kerran 12.4.2018.
Näkymätön ihminen voi istua kanssamme samassa pöydässä, mutta emme huomaa häntä. Hän on todennäköisesti yrittänyt vuosien ajan tehdä itsensä näkyväksi. Lopulta hän on kuitenkin luovuttanut ja tyytynyt kohtaloonsa näkymättömänä ihmisenä, jonka olemus sulautuu tapettiin ja puhe ympäröivään kakofoniaan.
Emme tiedustele näkymättömän ihmisen mielipidettä. Kun hän sattuu kuin ihmeen kaupalla avaamaan suunsa, alamme puhua päälle. Ajattelemme, että meidän sanottavamme on paljon tärkeämpää. Kun muut päättävät lähteä yhdessä lounaalle, kukaan ei pyydä häntä mukaan.
Näkymätön ihminen voi olla verraton osaaja, mutta koska äänekkäämmät voittavat kerta toisensa jälkeen kilpailun pomon huomiosta, hän pysyy näkymättömänä eikä etene urallaan. Potentiaali pysyy yhtä näkymättömänä kuin ihminenkin.
Näkymätön ihminen on luotettava puurtaja
Näkymätön ihminen on luotettava puurtaja, jolla on sähköpostiosoite ja oma rivi Excel-taulukossa, mutta ei kasvoja. Hän on mitättömältä vaikuttava, rasvalta ja kitkan hankaamalta teräkseltä tuoksuva koneiston osa, joka huomataan vasta sen mentyä epäkuntoon.
Hän on näkymätön, mutta muutoin kuin kuka tahansa meistä. Hän haluaa tehdä parhaansa, onnistua, olla vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa ja luottaa siihen, että edes joskus muut kuuntelevat, mitä hänellä on sanottavaa.
Emme ymmärrä kiskoa näkymätöntä ihmistä ylös ojan pohjalta, vaikka hän tarjoaa vapisevaa kättä, johon tarttua. Kurottautuu kohti toisen ihmisen kämmentä, joka ei tule vastaan.
Näkymätön ihminen tarvitsee tukea ja rohkaisua hiukan enemmän kuin muut. Ei siksi, että hän olisi tyhmä tai avuton, vaan koska hänellä ei ole voimia rimpuilla eroon näkymättömyyden taakasta. Se, joka hänelle ojentaa auttavan kätensä, saa hänestä uskollisen työtoverin, ystävänkin.
Empaattinen huomaa myös sellaisen, joka ei tee itsestään numeroa
Voisi kuvitella, että näkymättömän ihmisen huomaaminen onnistuu parhaiten niiltä, joilla on terveimmät silmät. Tämä ei pidä kuitenkaan paikkaansa, sillä näkymättömän tekee näkyväksi vain sydämen sivistys.
Sitä ei saa koulusta tai kurssilta, vaan hyvästä kasvatuksesta, eletystä elämästä ja usein myös vastoinkäymisistä. Sitä on vaikea sanoin kuvailla, mutta tällä tavoin sivistyneen ihmisen tunnistaa sellaisen kohdatessaan. Lempeys voi asua rujonkin kuoren alla – iästä tai sukupuolesta riippumatta.
Lämpö, empatia, epäitsekkyys, eettisyys ja rakkaus – niillä sanoilla minä sitä kuvailisin. Sivistyneisyyttä, josta on hyötyä silloinkin, kun korkeakoulun päättötodistus kelpaa vain viimeisen koivuklapin sytykkeeksi pakkasen pieksemän torpan takassa.
Sydämen sivistystä on mummolla, jonka kodin ovi on auki kolmellekymmenelle lapsenlapselle myös silloin, kun kihti kolottaa ja uusin ET-lehti on juuri tipahtanut postilaatikosta.
Yksikään ei ole hänelle näkymätön, taakka tai rasite. Hän on tehnyt valinnan nähdä myös ne, jotka eivät koskaan tee itsestään numeroa.
Kun alat ensimmäistä kertaa erottaa näkymättömän ihmisen ääriviivat, kävele hänen luokseen ja kysy aidosti, miten hänellä menee – ja kuuntele vastaus. Lyön vetoa, että hymy nousee hänen kasvoilleen, kun hän oivaltaa vihdoinkin löytäneensä käden, johon tarttua.
Lue myös:
Oletko introvertti? Näin se vaikuttaa työelämässä etenemiseen
Voiko empatiaa mitata? Työpsykologi kehottaa kysymään yhden kysymyksen