Alkoholi määritti kaikkea Tatu Varpukarin elämässä 15 vuoden ajan. Menestys työelämässä vaihtui katkaisuhoitoihin ja lopulta koko elämä oli ohuen langan varassa. Kaksi vuotta sitten kaikki muuttui – koska oli pakko. Miten raitistuneen alkoholistin työnhaku onnistuu?
Kun Jägermaisteria lantraa Pepsi Max -limsan sekaan, ei kukaan huomaa, vaikka sitä kittaisi koko kolmen tunnin johtoryhmän tapaamisen ajan. Ja kun auton vaihtaa pyörään, voi hyvin aloittaa päivän juomalla työmatkan ajan.
Tatu Varpukari, 48, kuvailee itseään korkeakoulutetuksi, kaikessa menestyneeksi johtajaksi, perheenisäksi – ja raittiiksi alkoholistiksi. Hän haluaa kertoa tarinansa, koska uskoo sen voivan auttaa jotakuta samanlaisessa tilanteessa olevaa.
Se on tarina, joka alkaa nousujohteisesta urasta ja päättyy totaaliseen romahdukseen ja sairaalan teho-osastolle. Mutta mitä tapahtui siinä välissä?
Tamperelainen Varpukari opiskeli yliopistossa taloutta ja hallintoa. Valmistumisen jälkeen, ennen vuosituhannen vaihdetta, hän pääsi töihin kasvavaan IT-firmaan ja eteni nopeasti tuotepäälliköksi, sitten tuoteryhmäpäälliköksi ja lopulta liiketoimintajohtajaksi.
Johtotehtävät sekä vastuu innostivat Varpukaria.
”Olen ollut aiemmin kilpaurheilija ja elämässä kaikilla osa-alueilla tavoitteet ovat olleet aika korkealla. Olin hyvä koulussa, lukiossa keskiarvoni oli 9,5. Halusin pärjätä työelämässä hyvin, edetä mahdollisimman korkealle”, Varpukari kuvailee.
Työ oli motivoivaa, ja sitä riitti. Yritys kasvoi nopeasti, ja liikuteltavat rahasummat olivat kymmeniä miljoonia euroja. Varpukarilla oli lopulta paljon alaisia ja kova työtahti.
”Olen ollut aina tosi kova tekemään töitä. Esihenkilönä vaadin itseltäni ja muilta paljon. Toisaalta olen myös tosi sosiaalinen ja huumorintajuinen ja esihenkilönä sellainen, että haluan luoda positiivisen ympäristön jengille samalla, kun tehdään lujaa töitä. Olen kuvannut itseäni niin, että vaadin kyllä paljon, mutta kun hoitaa hommansa hyvin, saa myös vapauksia. Johtamistapani on valmentava ja keskusteleva.”
Alkoholinkäyttö lähti käsistä tragedian vuoksi
Alkoholi tuli Varpukarin elämään niin kuin se suomalaisilla yleensä tulee – opiskeluaikoina kierrettiin yliopistobileissä, käytiin kavereiden kanssa baareissa ja elettiin kaikin tavoin kepeää ja kuplivaa aikaa. Samoin työkuvioissa alkoholi oli koko ajan läsnä – pitkiä, kosteita illallisia sekä reissuja ympäri maailmaa riitti. Kaikissa tilaisuuksissa oli rutkasti alkoholia tarjolla.
Hiljalleen alkoholinkäyttö alkoikin läikkyä lauantaista sunnuntaisiin krapulan paranteluihin ja siitä edelleen arki-iltoihin.
Vuonna 2005 tapahtui jotain, mitä Varpukari kuvailee käännekohdaksi. Hänen äitinsä sairastui yllättäen syöpään ja kuoli melko äkillisesti. Silloin alkoholi alkoi näytellä yhä suurempaa roolia Varpukarin elämässä.
”Se oli aika hevi juttu itselle, ensimmäinen iso vastoinkäyminen. Siihen asti elämässäni melkein kaikki oli onnistunut eikä ollut ollut mitään isompia murheita, saati vastoinkäymisiä, mutta sitten tuli äidin sairastuminen ja kuolema, se oli käännekohta”, Varpukari sanoo.
”Siihen asti alkoholi oli liittynyt mukaviin asioihin. Nyt sille löytyi uusi käyttötarkoitus, itsensä totaalinen turruttaminen.”
Varpukarin äiti oli 63-vuotias, terveyden perikuva ja kova urheilemaan. Diagnoosi tuli puskista ja samalla kun se löydettiin, todettiin myös, ettei syöpää voida millään hoitaa.
Samaan aikaan töissä meni yhä lujempaa – ja niin myös yksityiselämän puolella.
”Palkka oli siinä vaiheessa jo aika kova, oli hienot uudet autot, omat asunnot ja rahaa, ja työt muka kulkivat kauhean hienosti. Se oli aika hurlumhei-vaihe.”
”Hain kymmeniä kertoja apua”
Samoihin aikoihin tapahtuivat jo mainitut Jägermaisterin naukkailu johtoryhmän kokouksessa ja auton vaihtuminen pyörään työmatkoilla.
”Se meni ihan hulluksi hyvin nopeasti”, Varpukari sanoo nyt muistellessaan aikaa, jolloin alkoholi otti vallan.
”Peittelin, selittelin, valehtelin ja tein kaiken, mitä alkoholisti tekee. Työni sain kyllä aina jotenkin hoidettua, mutta enhän minä itsestäni oikeasti saanut irti kuin varmaan muutaman kymmenen prosenttia verrattuna aikaan ennen alkoholiongelmaa.”
Kun alkoholi lähtee viemään, se vie sitten koko elämän, Varpukari sanoo. Niin hänelle kävi.
Lapset syntyivät vuosina 2009 ja 2012.
Työsuhde samassa yrityksessä kesti lopulta 12 vuotta ja päättyi, kun Varpukari lähti työkavereidensa kanssa perustamaan omaa yritystä. Työ omassa yrityksessä tyssäsi kuitenkin jo ennen kuin ehti kunnolla alkaa, ja kaikkiaan viisi työsuhdetta päättyivät suoraan tai epäsuorasti juomisen vuoksi.
”Varmaan kymmeniä kertoja hain apua. Juominen meni sellaiseksi, etten pystynyt hallitsemaan sitä enkä hoitamaan töitäni”, Varpukari kertoo.
”Join viikkokausia. Saatoin juoda kuusi viikkoa aamusta iltaan, en pystynyt tekemään mitään. Minä vain join. Alkuun päädyin katkaisuhoitoihin ja sain lääkkeillä juomaputken poikki. Kun sain revittyä itseni elävien kirjoihin, alkoi aina hirveä yritys korjata se, mitä olin pilannut. Yritin saada vanhan työpaikan takaisin tai jatkaa, jos en ollut saanutkaan vielä kenkää. Yritin hetkessä saada itseni fyysisesti ja henkisesti kuntoon, mutta se meni aina ihan överiksi.”
Raittiit kaudet päättyivät aina ratkeamiseen
Tatu Varpukari hakeutui kerta toisensa jälkeen katkaisuhoitoon, kävi AA-ryhmissä, A-klinikalla ja päihdelääkäreillä. Kerran hän jopa asui viiden viikon ajan päihdepsykiatrisessa yksikössä. Myös useita lääkkeellisiä hoitoja kokeiltiin.
”Sain hyviä töitä käytännössä aina uudestaan, mutta sitä itse alkoholiongelmaa en osannut kunnolla hoitaa missään vaiheessa. Kun sain itseni, työn ja ihmissuhteet jollain tavalla kuntoon, se sama kuvio toistui puolen vuoden tai vuoden päästä”, Varpukari kuvailee.
Pisimmillään hän oli 10 kuukautta kokonaan juomatta. Kymmenen vuoden ajan hän uskoi, että voisi yhä olla alkoholin kohtuukäyttäjä.
”Mutta kertaakaan ei mennyt niin, että jos join yhden kaljan, olisin pystynyt siihen lopettamaan. Koskaan en onnistunut siinä, että en olisi juonut myös seuraavana päivänä.”
Puolen vuoden ryyppyputki johti teho-osastolle
Vuonna 2013 Varpukarin vaimo lähti. Vuonna 2015 hän sai jälleen yhdet potkut, tällä kertaa isosta yhdysvaltalaisesta konsernista. Työsuhde toisensa jälkeen purettiin. Rahaa paloi. Suhteita tuli, eroja tuli.
Sitten tuli syksy 2018 ja se hetki, josta ei ollut enää paluuta vanhaan elämään ja samoihin kuvioihin. Pysähdys tuli marraskuussa. Elämä roikkui ohuen langan varassa, kuten Varpukari itse tapahtumaa kuvailee.
Puoli vuotta aiemmin jälleen yksi työsuhde – tällä kertaa vain muutaman kuukauden mittainen – oli päättynyt. Varpukari alkoi juoda ennen joulua ja joi puoli vuotta yhteen putkeen. Joka ikinen päivä, raakaa viinaa, syömättä juuri lainkaan.
Varpukarin isä, veli ja muutama läheinen onnistuivat lopulta saamaan hänet sairaalaan, josta tie vei suoraan teho-osastolle.
”Olin käytännössä kuollut. En ollut syönyt kolmeen kuukauteen mitään ja pelkästään juonut kirkasta viinaa. Jouduin teholle, ja lääkärit olivat todenneet, että ei voi sanoa, selvitäänkö tästä vai ei. Pari viikkoa olin pois tästä maailmasta, ihan pihalla. Kaikki arvot, mitä kropasta voi mitata, olivat aivan perseellään – maksa-arvot niin korkeat, että siihen käytännössä kuolee”, Varpukari luettelee.
”Alkoholin ei voi antaa määrittää loppuelämää”
Varpukari oli tuolloin 46-vuotias. Hän oli sairaalassa toipumassa kaikkiaan puolitoista kuukautta.
”Olin ihan kävelevä ruumis ainakin puoli vuotta, naama oli kuin koripallo kortisonista enkä jaksanut kävellä edes sataa metriä, kun olin niin huonossa kunnossa. Kesällä 2019 en voinut tehdä oikein mitään muuta kuin yrittää syödä ja yrittää nukkua.”
Varpukari päätti ystävien tukemana kokeilla vielä yhtä päihdehoitoa. Elokuussa 2019 hän aloitti vuoden kestävän, maksullisen Avominne-riippuvuushoidon.
Varpukari kuvailee hoidon olleen hänelle käänteentekevä.
”Oikeastaan jo ennen kuin menin sinne tiesin, että jos vielä juon, niin kuolen. Mun kroppa ei sitä enää kestä. Alkuun isoin juttu oli, että hoidossa selkeästi kerrottiin, että alkoholismi on oikeasti sairaus. Siellä erotettiin se, että päihdepersoona on tehnyt ne asiat, mitkä ovat tapahtuneet. Mietin, että olisinko tehnyt tuonkin typeryyden tai valehdellut tuostakin asiasta ilman alkoholia, ja vastaus on aina ei. Alkoholin ei voi antaa määrittää loppuelämää, vaan täytyy erottaa se päihdepersoona siitä, mikä itse on ilman sitä”, Varpukari selittää ja hiljenee sitten hetkeksi.
”On se helvetin vaikeaa.”
Vaikka erottaisi päihdepersoonan, on läheisille aiheutettu tuska ja siitä johtuva syyllisyys yhä jatkuvasti läsnä – anteeksipyynnöistä ja tapahtuneiden asioiden hyvittämisestä huolimatta. Ja pahoillaan Varpukari on, etenkin perheensä vuoksi. Hän kertoo myös monen ystävyyssuhteen katkenneen alkoholin vuoksi.
”On paljon niitä, joiden kanssa ei olla enää tekemisissä. Ymmärrän heitäkin – olin niin pitkään niin sekaisin, etten voi olettaa asioiden tai ihmissuhteiden olevan ennallaan.”
200 työhakemusta vuodessa – vain muutama haastattelu
Nyt Varpukari on ollut pian kaksi vuotta kokonaan kuivilla. Hän määrittelee olevansa raitis alkoholisti.
”En enää mieti alkoholia päivittäin tai viikottain, mutta on se sillä tavalla läsnä, että mun tarvitsee aina hoitaa itseäni. Meni sitten hyvin tai huonosti, on käytettävä niitä työkaluja, joita hoidosta on saanut”, Varpukari tiivistää ja lisää:
”Alkoholistihan juo kaikkiin tunnetiloihin: iloon, murheeseen, ahdistukseen ja siihenkin, ettei tunnu oikein miltään.”
Nykyään uusperhearkea elävä Varpukari toteaa elämässä kaiken muun olevan tällä hetkellä mallillaan, paitsi työn. Hän onnistui heti sairaalasta päästyään elokuussa 2019 saamaan asiakaspalvelutyön, mutta tähyilee yhä vastuullisempiin tehtäviin, koska kokee olevansa niissä parhaimmillaan.
Viimeisen vuoden aikana Varpukari on hakenut noin 200 työpaikkaa – mutta päässyt vain muutamiin haastatteluihin. Alkoholistin työnhaku ei ole helppoa: laajat verkostot toki auttavat, mutta myös tuntuvat tekevän työnhausta haastavaa.
”On olo, että kun on tuo menneisyys, ja sen tietävät melkein kaikki, on se luonut leiman. On ollut myös tosi hankalaa miettiä, mitä kertoisi alkuvaiheen työhaastattelussa. Kerronko, että ryyppäsin 15 vuotta ja pilasin kaiken – vai jätänkö sanomatta ja toivon, ettei kukaan kuule sitä mistään?”
Yleensä Varpukari on kertonut asiasta, jos on päässyt rekrytointiprosessissa ensimmäisen vaiheen työhaastattelusta eteenpäin.
”Olen valinnut avoimuuden ja ehdottoman rehellisyyden: en häpeä, peittele, vähättele tai kaunistele menneisyyttäni.”
Viime kesänä hän eteni eräässä rekrytointiprosessissa niin pitkälle, että pääsi kaikkiaan neljälle haastattelukierrokselle mukaan. Toisen haastattelun jälkeen hänen suosittelijoiltaan oli jo kyselty alkoholiongelmasta, joten kolmannessa haastattelussa Varpukari otti itse asian esille ja kertoi suoraan menneisyydestään.
”En saanut paikkaa. En tiedä, johtuiko se tästä, mutta on olo, että sillä kyllä oli vaikutusta.”
”En suostu tyytymään siihen, että olen vain elämäni pilannut juoppo”
Torjunnoista ja lukemattomista työhakemuksista huolimatta Varpukari sanoo säilyttäneensä toiveikkuuden.
”Omasta periksiantamattomuudesta löytyy se syy. En vain suostu tyytymään siihen, että olen vain juoppo, joka on pilannut elämänsä. Minulla on hyvinkin toiveikas olo, on virtaa ja energiaa, mutta on välillä vaikeaakin”, hän toteaa.
Työnantajille Varpukarilla on antaa neuvo:
”Ihmisillä on menneisyys, mutta sen ei tarvitse määrittää sitä, mitä he ovat nyt. Se voi olla myös iso voimavara, että on nähnyt elämän nurjia puolia ja selvinnyt niistä vaikeuksista.”
Toisaalta Varpukari sanoo myös ymmärtävänsä työnantajia, joita menneisyys alkoholistina mietityttää.
”Alkoholistin leima ei ärsytä. Ymmärrän, että työnantajat totta kai miettivät sitä. Mutta toiveena olisi juuri se, että sen takia ei leimattaisi vaan kiinnitettäisiin enemmän huomiota siihen, mikä tilanne on nyt – että on ollut kuitenkin voimia ponnistella irti, vaikka on menettänyt kaiken.”
Entä mitä rankoista vuosista selviytyminen on opettanut?
”Koen, että kun nyt raittiina olen käynyt elämääni läpi ja opetellut elämään uudestaan, olen ihmisenä valmiimpi, kokonaisempi ja huomattavasti viisaampi kuin ilman niitä paskoja kokemuksia, joista olen selvinnyt.”
Varpukari uskoo myös olevansa nyt parempi esihenkilö.
”Osaan asettua paremmin toisten asemaan sekä ajatella laajemmin, että työ on vain yksi osa ihmisen elämää. Pitää ottaa huomioon muutkin tekijät: lapset, perhe, elämäntilanteet ja sairastumiset – ja ymmärtää elämää laajemmin. Ihminen on aina kokonaisuus.”
Lue myös:
Päivi sammui toimistolla ja heräsi tiputuksesta – työssäkäyvät alkoholistit kertovat tarinansa
Laura Glad
Lisää kirjoittajastaJaa artikkeli:
Jaa Facebookissa
Twiittaa
Jaa LinkedInissa
Sähköposti
Uutiskirje
Tietopaketti yrittäjäksi aikovalle
