Ikä CV:ssä, perhetilanne, osoite… Mitä asioita CV:ssä täytyy kertoa itsestään, ja mitkä tiedot ovat turhia? Kokenut rekrytoija listaa viisi asiaa, jotka löytyvät monen ansioluettelosta, vaikkei niitä tarvitsisi kertoa.
Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 26.9.2022. Julkaisemme uudelleen suosituimpia artikkeleitamme.
Ansioluettelossa eli CV:ssä kerrotaan omasta työkokemuksesta, koulutustaustasta ja erityistaidoista tiiviissä paketissa. CV:n on tarkoitus olla selkeä tietopaketti rekrytoijalle – sen avulla työnhakija voi kertoa itsestään olennaisimmat asiat juuri haettavan työpaikan kannalta.
Mutta mitä asioita CV:ssä ei tarvitse – eikä välttämättä edes kannata – kertoa? Moni hyödyntää vuodesta toiseen samaa ansioluettelopohjaa, jossa voi olla oletuksena asioita, joita rekrytointiprosessin kannalta ei olisi lainkaan pakollista kertoa.
”Ansioluetteloon on hyvä laittaa puhelinnumero ja sähköpostiosoite, jotta rekrytoija voi kutsua haastatteluun”, kokenut rekrytoija Heidi Torn muistuttaa.
”Mutta esimerkiksi syntymäajan tai kotiosoitteen voi hyvin jättää CV:stä pois.”
Pyysimme Heidi Tornia listaamaan asiat, jotka voi jättää pois ansioluettelosta.
Näitä asioita ansioluettelossa ei tarvitse kertoa – ikä CV:ssä on turha
1. Osoitetiedot
"Kotiosoitteen voi jättää CV:stä pois. Sen voi halutessaan korvata asuinkaupungilla, vaikka sekään ei näin etätöiden yleistyessä ole enää välttämätön.
Jos hakija on eri paikkakunnalta kuin missä tarjottu työ sijaitsee, kannattaa asuinpaikan sijaan laittaa mieluummin työskentelyalue. Silloin rekrytoija osaa arvioida, kannattaisiko hakijalle tarjota myös muuta samantapaista työtä lähialueelta."
2. Perhetilanne
"Perheestä ja lapsista laitetaan usein tietoa hakemukseen, mutta esimerkiksi siviilisääty saattaa lukea vielä myös CV:ssä.
Perhetilanteesta ei kuitenkaan tarvitse kertoa mitään työnhaussa. Moni kertoo siviilisäätynsä, lasten lukumäärän tai joskus jopa vanhempiensa ammatit, mutta näitä tietoja rekrytoija ei lähtökohtaisesti saa kysyä edes työhaastattelussa.
Mutta mikäli esimerkiksi hakisin työtä henkilökohtaisena avustajana ja minulla olisi esimerkiksi vammainen perheenjäsen, voisin kertoa asian hakemuksessa. Silloin voisin osoittaa rekrytoijalle, että vammaisen ihmisen arki on minulle tuttua."
3. Ikä
"Moni laittaa CV:hen syntymäajan, mutta jos työtehtävässä ei edellytetä jostain tietystä syystä täysi-ikäisyyttä, ikäänsä ei tarvitse kertoa. Useimmissa tehtävissä työntekijän iällä ei ole merkitystä, eli ikä CV:ssä on turha tieto. Yleensä riittää, että rekrytoija voi tarvittaessa laskea iän summittaisesti koulutuksen perusteella.
Joissakin tilanteissa rekrytoijan kuitenkin pitää tietää, onko hakija täysi-ikäinen. Työvuoroja suunniteltaessa pitää esimerkiksi voida varmistaa, että kaupan kassalla on myös täysi-ikäinen myyjä, jos kaupassa myydään alkoholijuomia.
Työlainsäädännöstä löytyy myös paljon muita pykäliä, jotka vaikuttavat alaikäiseen työntekijään ihan työtehtävästä riippumatta. Alle 18-vuotias työntekijä ei esimerkiksi saa tehdä yli yhdeksän tunnin työpäivää. Siksi alaikäisen on aina tärkeää kertoa ikänsä CV:ssä tai hakemuksessa."
4. Harrastukset – liian laajasti
"Harrastuksia ei välttämättä tarvitse laittaa CV:hen, elleivät ne liity jotenkin työhön. Eniten tilaa kannattaa jättää työkokemuksen esittelylle, sillä CV kertoo myös kyvystä tiivistää olennainen.
Moni kuitenkin listaa ansioluettelossa myös harrastuksiaan, ja niin voi hyvin tehdäkin. Mikäli työkokemusta on kertynyt vielä vähän, voi hakija myös kertoa omasta kokemuksestaan harrastusten kautta.
Esimerkiksi joukkueurheilutausta voi kertoa rekrytoijalle tiimityötaidoista tai oman blogin pitäminen kiinnostuksesta kirjoittaa. Myös pitkä soittokokemus voi kertoa kyvystä sitoutua.
Rekrytoija ei kuitenkaan saisi tehdä liikaa omiin mielikuviinsa perustuvia päätelmiä, joten on hyvä, jos hakija kertoo itse, millaisia taitoja on harrastuksen kautta oppinut."
5. Vanha tai epärelevantti työkokemus
"Aikaa tärkeämpää on se, onko työkokemus juuri sellaista, mitä työpaikkailmoituksessa on toivottu. Jos hakee vaikka sairaalan johtajaksi ja on 20 vuotta sitten ollut sairaalassa lähihoitajana, kannattaa kokemus laittaa, koska se kertoo että sairaalaympäristö on tuttu.
Jos taas työ ei mitenkään liity haettavaan tehtävään ja CV:ssä on paljon muutakin sisältöä, voi kymmenen vuotta vanhemman kokemuksen jättää pois.
Joskus hakijalla voi myös olla paljon hyvin lyhyitä työsuhteita, jolloin rekrytoijan mielessä voi herätä kysymysmerkkejä hakijan halusta sitoutua työhön. Näitä voi hälventää jättämällä myös pitkän työsuhteen näkyviin, vaikka työstä olisikin jo aikaa.
Jos työkokemusten karsimisen jälkeen CV:hen tuntuu jäävän paljon ajallisia aukkoja, voi CV:hen kirjoittaa, että se sisältää vain työtehtävän kannalta olennaisen kokemuksen."
Lue myös:
Tällainen on hyvä CV – asiantuntija vastaa yleisiin kysymyksiin ansioluettelosta