Arvostus on työyhteisön liima, joka tekee työelämästä onnellisempaa ja auttaa tekemään parhaansa. Osaatko arvostaa ja näyttää sen? Selvitä vastaamalla viiteen kysymykseen – ja lue vinkit, jotka auttavat olemaan parempi työkaveri.
Jokainen janoaa muiden arvostusta – se on yksi ihmistä ohjaavista psykologisista perustarpeista. Sen puute voi jopa johtaa huonoon käytökseen työpaikalla.
Arvostus motivoi ja auttaa jaksamaan töissä. Kiittäminen ja muiden huomioiminen unohtuu kuitenkin helposti arvoiltaan kovassa työkulttuurissa tai kiireisinä päivinä, vaikka kiire ja epävarmuus lisäävät kannustuksen tarvetta.
Usein johtajia parjataan siitä, etteivät he osoita riittävästi arvostusta. Se onkin tärkeä osa johtamista, mutta jokainen työyhteisön jäsen voi asemastaan riippumatta kantaa kortensa kekoon.
Suomalaisten työkaveruutta analysoineet tutkijat korostavat, ettei esihenkilö voi yksin kannatella organisaation onnistumista ja hyvinvointia. Siinä tarvitaan aktiivista työkaveruutta.
Tuore tietokirja KonMari – Työnilon löytämisen taika (Bazar 2020) vinkkaa yksinkertaisen testin, jonka avulla voi pohtia suhdettaan työkavereihinsa. Japanilainen järjestysguru Marie Kondo on kirjoittanut kirjan yhdessä yhdysvaltalaisen yritysjohtamisen professorin Scott Sonensheinin kanssa.
Kunnioitatko kollegoitasi tarpeeksi? Tee testi
Vastaa seuraaviin kysymyksiin: en koskaan (1 piste), harvoin (2 pistettä), toisinaan (3 pistettä), hyvin usein (4 pistettä) tai aina (5 pistettä).
Kuinka usein…
- Kiität muita?
- Annat muille tunnustusta tärkeästä panoksesta?
- Kunnioitat muita, teet heille tilaa ja kannustat heitä olemaan oma itsensä?
- Olet tuomitsematta muita liian herkästi?
- Kohtelet muita ihmisinä, jotka ansaitsevat kunnioituksesi?
Tulokset: Laske pisteesi yhteen. Jos sait alle 20 pistettä, sinulla on parantamisen varaa.
Näin osoitat arvostusta
- Tunnusta muiden läsnäolo.
- Kuuntele heitä aktiivisesti.
- Puhu vilpittömästi.
- Kohtele kaikkia niin, että osoitat heidän ansaitsevan kunnioituksesi ja tunnustuksesi.
- Älä anna rahan, maineen, tittelin tai menestyksen vaikuttaa siihen, miten kohtelet muita.
- Kiitä hyvin tehdystä työstä riippumatta siitä, kuka sen teki.
Lue myös: Muista kehua, ole läsnä, älä valita liikaa – näistä asioista tunnistat hyvän työkaverin
Kiitollisuudesta syntyy hyvä kierre
Marie Kondo ja Scott Sonenshein painottavat kiitollisuuden merkitystä, sillä se auttaa luomaan onnellisempaa työelämää. Arvostusta ja kiitollisuutta voi osoittaa esimerkiksi onnittelemalla hyvin tehdystä työstä.
Kiitollisuus saa aikaan hyödyllisen kierteen: tutkimusten mukaan kiitoksen saaminen vahvistaa työstä innostumista ja halua auttaa työkavereita.
Kiittäminen on vaivatonta ja ilmaista, mutta silti se unohtuu työelämässä helposti. Sonenshein neuvoo pysähtymään ja katsomaan ympärille, jotta voi huomata työkavereiden ponnisteluja. Myönteisen palautteen antaminen julkisesti on usein hyvä idea.
Lue myös: Rakentava palaute on arvokas lahja – 5 tapaa, joilla paketoit sen fiksusti
Ideoimme KonMari – Työnilon löytämisen taika -kirjan inspiroimana konkreettisia tapoja ja tilanteita, joissa voi kiittää kollegaa:
8 tapaa kiittää työkaveria
- Kiitä kokouksen lopuksi osallistujia ja kerro täsmällisesti, miten he olivat avuksi.
- Kiitä projektiin osallistuneita mahdollisimman julkisesti.
- Kehu työkaveria kasvotusten, palaverissa tai vaikkapa pikaviestisovelluksessa ja kerro, miten hän mielestäsi onnistui.
- Perusta työyhteisölle virtuaalinen tai fyysinen paikka tai väylä, joka on omistettu vain kehuille ja kiitoksille. Se voi olla esimerkiksi kanava pikaviestisovelluksessa, tussitaulu seinällä tai työkavereille jaettavat laput.
- Kiitä kollegaa julkisesti sosiaalisessa mediassa, kuten LinkedInissä.
- Jos kuulet kehuja esimerkiksi asiakkaalta, yhteistyökumppanilta tai toiselta kollegalta, välitä ne työkaverille julkisesti.
- Kommentoi ja tykkää työkavereiden keskustelunavauksista työpaikan kanavissa ja sosiaalisessa mediassa.
- Muista kiittää myös johtajia, kun he sen ansaitsevat, sillä esihenkilöt saavat usein enemmän kriittistä palautetta. Älä turhaan huolehdi siitä, että vaikutat mielistelijältä. Jokainen tarvitsee kannustusta asemasta riippumatta.
Mikropalaute viestii hyväksyntää
Pienikin huomioiminen merkitsee yllättävän paljon. Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen puhuu mikropalautteesta, jota voi antaa ohimennen vaikkapa työpaikan käytävällä. Se voi olla tervehdys tai "hyvin tehty" -tokaisu.
”Mikropalaute on pientä hyväksyntää. Se viestii, että olet olemassa ja okei. Se pitää yhteisen työvirran käynnissä”, hän sanoo Työpisteen artikkelissa.
Hakasen mielestä suomalaiset ovat turhan kitsaita kannustamisen suhteen. Pahimmillaan palautteen puute saa työn tuntumaan merkityksettömältä ja tylsältä. Yksittäinenkin myönteinen kommentti sen sijaan voi jäädä mieleen ja kannatella pitkään.
Arvostuksen osoittamisesta tulee hyvä mieli, joten kiittäminen ja kehuminen on myös harvinaisen helppo ja nopea tapa tehdä omasta työpäivästä kivempi.
Lue myös:
Onko työkaverisi ankeuttaja tai juoruilija? Katso 7 selitystä työpaikan myrkylliselle ilmapiirille
Nämä vakiotyypit löydät jokaiselta työpaikalta – tunnistatko työkaverisi?
10 syytä, miksi mahtavat työkaverit tekevät arjesta parempaa