Psykoterapeutti Emilia Kujala patosi nuorena tunteitaan niin, että sairastui syömishäiriöön. Työelämän kovin paikka oli uupumus, mutta lopulta se johti kiinnostavaan urapolkuun.
Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 26.4.2020.
Emilia Kujala ihastui häpeään 15 vuotta sitten osana opintojaan – niin paljon, että teki siitä muiden tunteiden ohella itselleen ammatin ja erikoistumisalan.
Kujala on kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutti, sosiaalipsykologi ja joogaopettaja. Hän on kirjoittanut häpeästä myös kirjan. Tunteella – häpeä (Otava 2020) ilmestyi helmikuussa. Kujala pitää myös Tunteella-podcastia, jossa hän käsittelee eri tunteita asiantuntijavieraiden kanssa.
Kirjassaan Kujala ei piiloudu asiantuntijaroolin taakse, vaan puhuu suoraan omista kokemuksistaan ja kertoo omaa tarinaansa häpeästä – vaikka se ei ole aina helppoa.
”Kyse ei ole siitä, etteikö minua olisi hävettänyt ja pelottanut kirjoittaa omista kokemuksistani. Pidän rohkeaa häpeästä puhumista tärkeämpänä kuin sitä, että minua pelottaa ja hävettää. Pelkoon ja häpeään ei kuole, vaikka voi hetkellisesti tuntua siltä.”
Työuupumus hävetti eniten
Yksi Kujalaa eniten hävettäneistä asioista on työuupumus, johon hän sairastui kymmenen vuotta sitten kirjoittaessaan väitöskirjaansa.
”Jälkeenpäin ajatellen uupumus nujersi minut alkuun totaalisesti ammatillisesti, mutta näytti, mitä aidosti haluan työkseni tehdä”, Kujala sanoo nyt.
Hän selvisi työuupumuksesta terapian, ystävien, tanssin ja joogan avulla. Iso osa Kujalan paranemisprosessia oli myös päätös alkaa tehdä asioita, joista hän syttyy eniten ja joissa on parhaimmillaan.
”Hyväksyin, ettei minusta ole ainakaan tässä vaiheessa elämää pyörittämään tilastollisia analyyseja kopissani yksin kököttäen. Vanhasta luopuminen on aina surullista, ja suru täytyy kohdata, palanen kerrallaan. Mutta kun sen kohtaa, syntyy tilaa uudelle”, Kujala kuvailee.
”Loppujen lopuksi olen kiitollinen siitä, että väitöskirja ei koskaan valmistunut. Opiskelin sen sijaan psykoterapeutiksi ja sain mahdollisuuden luoda minulle rakkaista asioista työn, joka tekee hyvää muille ja itselle.”
Tunteet saavat näkyä työelämässäkin
Viime vuosina tunteiden rooli työelämässä on tiedostettu aiempaa paremmin. Kylmän asiajohtamisen aikakausi on vihdoin ohi ja esimerkiksi empatian merkitystä johtamisessa sekä työyhteisöissä korostetaan. Kujala pitää kehityskulkua lupaavana.
”On hassu ajatus, että työelämä on jonkinlainen saareke, johon tunteet eivät päde. Päinvastoin, mitä enemmän on kuormitusta, sitä vähemmän toimimme rationaalisesti ja tahdonalaisesti. Aito oman itsen ja toisten johtaminen on siellä, missä osataan tulla toimeen tunteiden kanssa.”
Tunteet kuuluvat Kujalan mielestä työpaikoille jo siksikin, että niiden hallinta tai tukahduttaminen johtaa harvoin mihinkään hyvään. Tunteiden tukahduttaminen vaikkapa urheilemiseen, työn tekemiseen tai päihteisiin onnistuu vain lyhyellä aikavälillä.
”Kun opettelee tukahduttamisen sijaan tunnetaitoja, saa kokemuksen hallittavuudesta. Tunnetaidot koostuvat tunteiden tunnistamisesta, hyväksymisestä ja sallimisesta sekä niiden rakentavasta ilmaisusta itselle ja muille. Näissä kaikissa on ihan aikuisillakin kovasti tekemistä”, Kujala sanoo.
”Aivoissa kun ei ole delete-nappulaa, jolla tunteet voisi tarpeen tullen ohjelmoida pois päältä. Ne vaikuttavat – halusimme tai emme. Siksi tunnetaitoja kannattaa opetella.”
Tunteiden patoaminen johti nuorena syömishäiriöön
Emilia Kujala kertoo kokevansa itse kaikki tunteet voimakkaina. Hänen hermostonsa reagoi ärsykkeisiin voimakkaasti.
”Tunteet voivat myös jäädä päälle pidemmäksi aikaa, jos en tee töitä niiden sallimisen kanssa ja sorrun tukahduttamiseen. Minulla on ollut tapana sanoa, että jos pelästyn, pelästyn pienestä ja kovaa, mutta sama pätee myös iloon ja innostukseen – se on aika siisti juttu!”
Työelämässä taipumuksesta innostua nopeasti on ollut hyötyä Kujalalle.
”On myös kiva, että saa kicksit ihan arkisista jutuista, eikä tarvitse vaikkapa hypätä laskuvarjolla isojen fiilisten toivossa.”
Aina omien tunteiden voima ja niiden käsittely ei ole ollut Kujalalle yhtä yksinkertaista. Teini-iässä hän sairastui syömishäiriöön, kun yritti turruttaa voimakkaita tunteitaan.
”Syömisen, syömättömyyden ja treenaamisen oravanpyörässä ei tunteiden kokemiselle ollut tilaa samalla tavalla kuin nykyään. Mutta sitten kun opin terapian avulla tunnetaitoja, en enää tarvinnut syömishäiriötä paikkaamaan puuttuvia taitoja”, hän kuvailee.
Jos hävettää, muistele tilannetta, jossa olit ylpeä itsestäsi
Mikään täydellinen tunteiden tulkki ja mielenrauhan mestari Kujala ei väitä olevansa.
”Vaikka olen istunut elämästäni monta vuotta terapiassa asiakkaana ja sittemmin opiskellut psykoterapeutiksi, matka jatkuu läpi elämän. Ihmisiä kun ollaan”, hän sanoo ja jatkaa kertomalla esimerkin.
”Viimeksi ennen joulua koirani oli syönyt rasiallisen konvehteja. Kun huomasin sen tultuani rättiväsyneenä ja nälkäisenä töistä, itkin huutoitkua lattialla koira kainalossa. Varhain opitut reaktiot saattavat viritä kriisitilanteessa ensimmäiseksi. Kun hieman tokenin, tajusin soittaa päivystykseen ja hoitaa tilannetta niin, että lopulta siitä selvittiin. En ollut ensireaktiostani ylpeä, mutta koetin suhtautua siihen myötätuntoisesti.”
Miten tunteiden asiantuntija sitten neuvoisi muita hoitamaan tilanteen, jossa häpeän tunne iskee takavasemmalta ja uhkaa lamaannuttaa? Kujala nostaa esimerkiksi esiintymistilanteen, jossa kokeneemmallakin esiintyjällä voi iskeä epävarmuus.
”Esiintymistilanteissa käytän itse autenttisen ylpeyden mukaan tuomista häpeän rinnalle. Jos huomaan ajattelevani kuumeisesti, mitä yleisö minusta ajattelee ja kiinnittäväni huomiota virheisiin tai tympääntyneeltä näyttävään kuulijaan, liimaan jalat tiukasti maahan, nostan katseeni, ojennan ryhtini ja saatan jopa tuoda kädet vyötärölle”, Kujala kertoo.
Kehon reaktioihin vaikuttaminen on nopein keino vaikuttaa tunteen intensiteettiin ja kestoon. Kun ottaa kehossaan eri asennon kuin mihin häpeä yllyttäisi asettumaan, häpeän tunne ei ole niin lamaannuttava.
Vaihtoehtoisesti voi esimerkiksi silittää itseään tai kuvitella silittävänsä itseään myötätuntoisesti, koska myötätunto on häpeän vastavoima. Voi myös tarkoituksella etsiä yleisöstä ihmisen, jolla on hyväksyvä, myötätuntoinen katse.
”Itse saatan myös palauttaa mieleeni tilanteen, jossa olen ollut itsestäni ylpeä. Se ei poista häpeää, mutta katkaisee siltä terän ja auttaa suuntaamaan huomiota olennaiseen.”
Lue myös:
Laura Glad
Lisää kirjoittajastaJaa artikkeli:
Jaa Facebookissa
Twiittaa
Jaa LinkedInissa
Sähköposti
Uutiskirje
Tietopaketti yrittäjäksi aikovalle
