Kuinka toimia, jos lomautus osuu omalle kohdalle? Lomauttaessaan työntekijänsä työnantaja keskeyttää sopimukseen perustuvan työnteon ja palkanmaksun väliaikaisesti. Työsuhde säilyy kuitenkin lomautuksen aikana voimassa.
Lomautus tarkoittaa tilannetta, jossa työnantaja saa työsopimuslaissa määriteltyjen ehtojen täyttyessä keskeyttää työn ja palkanmaksun, ja työntekijä työn tekemisen, vaikka työsuhde pysyy voimassa.
Lomauttamisessa noudatettavista toimintatavoista on säädetty työsopimuslaissa ja työehtosopimuksissa.
Milloin lomautus on sallittua?
Työnantaja saa lomauttaa työntekijän vain kahdella perusteella:
- Kun työnantajalla on taloudellinen tai tuotannollinen peruste irtisanoa työsopimus. Jos työ on vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi eikä työntekijälle ole tarjota muuta työtä tai koulutusta, työnantaja voi lomauttaa työntekijän toistaiseksi.
- Kun työnantajan mahdollisuudet tarjota työtä ovat huonontuneet tilapäisesti, eikä työntekijälle ole mahdollista antaa muita työtehtäviä tai koulutusta. Tilapäiseksi huonontuminen katsotaan silloin, kun työn ja työn tarjoamisedellytysten huonontumisen voidaan arvioida kestävän korkeintaan 90 päivää. Tällöin lomautus tehdään määräaikaisesti.
Lomauttaminen koskee ensisijaisesti vakituisia työntekijöitä. Määräaikaisessa työsuhteessa olevan voi lomauttaa vain silloin, kun työnantajalla olisi oikeus lomauttaa se vakituinen työntekijä, jonka sijaisuutta määräaikainen hoitaa.
Lomautus voidaan toteuttaa joko kokoaikaisena, jolloin työvelvoite poistetaan kokonaan, tai osa-aikaisena, jolloin päivittäistä tai viikoittaista työaikaa lyhennetään.
Työehtosopimuksissa on saatettu sopia työvoiman vähentämisjärjestyksestä. Lisäksi muutosneuvotteluissa voidaan sopia paikallisesti asioita, jotka on huomioitava lomautuksen toteuttamisessa.
Työntekijällä on lomautuksen aikana oikeus työskennellä toisen työnantajan palveluksessa.
Työnantaja ja työntekijä voivat myös yhteisesti sopien päättää määräaikaisesta lomauttamisesta silloin, kun se on tarpeen työnantajan toiminnan tai taloudellisen tilanteen vuoksi.
Lomautuksesta ilmoittaminen
Kun lomautustarve on tullut tietoon, työnantajan tulee viipymättä esittää työntekijälle tai heidän edustajilleen lomauttamista koskeva ennakkoselvitys. Se voidaan antaa suullisesti tai kirjallisesti.
Ennakkoselvityksestä on käytävä ilmi lomautuksen peruste, arvioitu laajuus, toteuttamistapa, alkamisajankohta sekä kesto tai arvioitu kesto. Työnantajan on annettava työntekijöille tai heidän edustajilleen mahdollisuus kertoa näkemyksensä ennakkoselvityksestä.
Ennakkoselvitys- ja kuulemisvelvollisuutta ei kuitenkaan ole yrityksissä, joissa työskentelee säännöllisesti vähintään 20 työntekijää. Niissä sovelletaan laissa yhteistoiminnasta yrityksissä säädettyjä menettelytapoja.
Lomauttamisesta on ilmoitettava työntekijälle henkilökohtaisesti vähintään 14 kalenteripäivää ennen lomautuksen alkamista. Työehtosopimuksissa on voitu sopia pidemmistäkin ilmoitusajoista. Työnantajan on annettava lomautetun pyynnöstä todistus, josta käy ilmi lomautuksen syy, alkamisaika sekä kesto.
Työttömyysetuuden hakeminen lomautuksen ajaksi
Lomautuksen ajalta saa työttömyysetuutta, jos on ilmoittautunut TE-toimistoon työnhakijaksi ja kaikki etuuden edellytykset täyttyvät. Työnhaun voi aloittaa jo ennen lomautuksen alkamista, mutta työttömyysetuutta voidaan kuitenkin maksaa aikaisintaan ensimmäisestä lomautuspäivästä lähtien.
Helpoimmin työnhakijaksi voi ilmoittautua TE-palveluiden Oma asiointi -palvelussa, jonne voi kirjautua pankkitunnuksilla tai esimerkiksi mobiilivarmenteella. Se onnistuu myös ottamalla henkilökohtaisesti yhteyttä TE-toimistoon.
Jos lomautus on määräaikainen ja kestää enintään kolme kuukautta, TE-toimiston henkilökohtainen asiantuntijapalvelu ei ole todennäköisesti tarpeen. Henkilökohtaista palvelua saa kuitenkin tarvittaessa ottamalla yhteyttä TE-toimistoon.
Jos lomautusaika muuttuu tai työsuhteesi päättyy, on siitä ilmoitettava viipymättä TE-toimistoon. Mikäli lomautus on toistaiseksi voimassa oleva tai sovittu yli kolmeksi kuukauden mittaiseksi, TE-toimistosta otetaan lomautettuun yhteyttä kahden viikon kuluessa työnhaun alkamisesta.
TE-toimisto antaa työttömyyskassalle tai Kelalle työvoimapoliittisen lausunnon oikeudesta työttömyysetuuteen lomautuksen ajalta. Työttömyysetuutta pitää hakea työttömyyskassalta tai Kelalta, joka ratkaisee edellytykset etuuteen.
Lomautetun oikeudet ja velvollisuudet
Työntekijänä sinulla on lomautusaikana oikeus
- ottaa vastaan muuta työtä (myös kilpailevasta yrityksestä)
- irtisanoa työsopimuksesi ilman irtisanomisaikaa, kunhan lomautuksen ilmoitettuun päättymiseen on yli 7 vuorokautta.
- käyttää palkkaetuna tai työsuhteeseen liittyvän vuokrasopimuksen perusteella käytössäsi olevaa asuntoa. Sinulla on myös oikeus käyttää työsuhteesi luontaisetuja, jos niiden on sovittu säilyvän lomautusaikana.
Lomautuksen aikana kertyy vuosilomaa, jonka pituutta määrättäessä lasketaan työssäolopäivien veroiset päivät lomautusajalta 30 työpäivää kerrallaan. Lomautusaikana et saa kertoa työnantajan liike- ja ammattisalaisuuksia, perustaa kilpailevaa yritystä eikä tuottaa vahinkoa työnantajalle.
Lomautetulla on voimassa työnhakuvelvollisuus. Jos olet kokonaan lomautettuna, tulee sinun hakea neljää työmahdollisuutta kuukauden aikana. Jos taas sinut on lomautettu osa-aikaisesti, tulee kolmen kuukauden tarkastelujakson aikana hakea yhtä työmahdollisuutta.
Irtisanoutuminen, kun lomautus on kesken
Lomautetulla on oikeus irtisanoutua lomautusaikana ilman irtisanomisaikaa, kunhan työnantajan ilmoittamaan työnalkamispäivään on yli seitsemän vuorokautta. Työsopimus päättyy toimittamalla työsopimuksen päättämisilmoitus työnantajalle.
Mikäli lomautus on kestänyt yhtäjaksoisesti yli 200 kalenteripäivää, lomautetulla on oikeus päättää työsuhde ja saada korvauksena irtisanomisajan palkka sekä lomakorvaus. Sääntö ei kuitenkaan koske osa-aikalomautusta.
Lomautusta koskeva lainsäädäntö:
- Työsopimuslaki (55/2001 – 5 luku lomauttaminen)
- Vuosilomaki (162/2005 – 2 luku 7 § työssäolon veroinen aika)
Lähteet: Työsuojelu.fi, Työmarkkinatori
Lue myös:
Muutosneuvottelut – tästä niissä on kyse ja näin kauan neuvottelut kestävät
Työttömyyskassa – nämä asiat jokaisen kannattaa tietää
Peruspäiväraha, ansiosidonnainen vai työmarkkinatuki? Lue, miten työttömän etuudet toimivat
Irtisanominen – lue, mistä syistä työsuhde voidaan irtisanoa ja mistä ei