Ida, 28, irtisanottiin ilman ennakkovaroitusta – ”Näin heti, että tulossa on jotain helvetin ikävää”

Ida Vehnämäki kuvitteli, että irtisanominen on aina työntekijän syy, kunnes tuli itse irtisanotuksi ilman ennakkovaroitusta. Nyt hän haluaa murtaa myyttejä irtisanomisesta ja työttömyydestä.

Gradutiedostot ja hääkuvat vilisevät Ida Vehnämäen silmissä, kun hän seuraa, miten tiedostot siirtyvät piinallisen hitaasti työkoneelta muistitikulle. Kädet tärisevät näppäimistöllä, syke on poikkeuksellisen korkealla. Mutta itkeä hän ei aio, ei täällä.

Vehnämäki on juuri tullut irtisanotuksi ilman ennakkovaroituksia. Työkone on tyhjennettävä heti, siinä samassa neuvotteluhuoneessa, jossa hänen työsuhteensa hetkeä aiemmin kerrottiin päättyvän tuotannollisista ja taloudellisista syistä. 

”Ne olivat elämäni nöyryyttävimmät hetket. Kun latasin niitä tiedostoja sille muistitikulle, tunsin itseni niin pieneksi. Tunsin, että minun pitää hävetä itseäni ja olla kertomatta tästä ikinä kenellekään”, Vehnämäki kertoo irtisanomisviikollaan.

Hän päätti kuitenkin toisin. Miksi hänen tulisi vaieta, kun hänen elämältään on yllättäen pyyhkäisty pohja? 

Vehnämäki kirjoitti irtisanomisensa jälkeen kokemuksistaan avoimen postauksen sosiaaliseen mediaan ja sai huomata, että tälle keskustelulle oli tilausta. Nyt hän kertoo, miksi toimi vaistojaan vastaan ja antoi kasvot irtisanomiseen liittyvälle häpeälle.

Ajatus epäonnistuneesta työntekijästä palvelee työnantajia

Vehnämäki opiskelee yliopistossa viestintää ja on viimeisten puolentoista vuoden ajan työskennellyt kolmena päivänä viikossa viestinnän asiantuntijana teknologiayrityksessä. 

Vehnämäelle työ ei ole koskaan ollut vain työtä. Se on edustanut ahkeruutta, pärjäämistä ja toiminut käyntikorttina maailmalle: Ida, 28-vuotias viestinnän asiantuntija. 

”Sehän on ihan mediaseksikäs homma”, Vehnämäki naurahtaa.

Seksikkäältä sen sijaan ei tunnu se tapa, jolla työttömistä usein julkisessa keskustelussa puhutaan. Vehnämäenkin verkkokalvoille on piirtynyt kuva saamattomista nahjuksista, jotka eivät halua olla osa yhteiskuntaa. 

Vehnämäki ajatteli aikaisemmin, että irtisanottu työntekijä on aina tehnyt virheen ja omalla toiminnallaan johtanut irtisanomiseen. Nyt ajatus tuntuu kaukaiselta.

”Koko ajatus siitä, että irtisanottu työntekijä ei ole onnistunut hoitamaan tehtäviään, palvelee ainoastaan irtisanovia yrityksiä tai organisaatioita. On niin vähän ihmisiä, jotka uskaltavat puhua irtisanotuksi tulemisestaan mitään.”

Lue lisää irtisanomisesta ja työntekijän oikeuksista »

”Tulossa oli jotain helvetin ikävää”

Koronavirusepidemian vaikutukset talouteen ja yritysten liiketoimintaan ei ole jäänyt keneltäkään huomaamatta. Pelkästään Suomessa yt-neuvotteluiden piirissä on tällä hetkellä yli 380 000 työntekijää.

Yrityksessä, jossa Vehnämäki työskenteli, ei työntekijöille ollut kuitenkaan viestitty missään muodossa yrityksen taloustilanteesta tai mahdollisista irtisanomisista.

Kun etätöihin koronarajoitusten myötä siirtynyt Vehnämäki löysi maanantaiaamuna sähköpostistaan viestin, jossa esihenkilö kutsui hänet toimistolle keskustelemaan ”parista jutusta”, ei hän vielä aavistanut pahinta. 

Vehnämäki saapui toimistolle kello 12.55, viisi minuuttia ennen sovittua tapaamista. Hän laittoi kahvin tippumaan, sillä kyllähän palaverissa tulee kahvia olla. Kun kello 12.58 Vehnämäen esihenkilöt sulkeutuvat keskenään neuvotteluhuoneeseen, alkoi vatsanpohjaan hiipiä inhottava tunne. Vehnämäki kutsuttiin huoneeseen lopulta 35 minuuttia sovitun ajan jälkeen. 

”Muistan kellonajat hämärän tarkasti, koska katsoin koko ajan kelloa. En ajatellut silloin irtisanomista, mutta näin niiden ihmisten ilmeistä heti, että tämä on jotain helvetin ikävää.”

Ajat ovat kaikille vaikeita

Ilmoitus irtisanomisesta annettiin Vehnämäelle heti tapaamisen alkuun, siitä hän on kiitollinen. Yt-neuvotteluja ei alle 20 hengen yrityksessä tarvinnut järjestää, ja Vehnämäen työvelvoite päättyi heti.

”Tilanne oli yllättävä ja nöyryyttävä. Aivan kuin minut olisi yllätetty vessasta housut kintuissa.”

Päätös ei olisi voinut tulla Vehnämäelle huonompaan aikaan: myös puoliso oli saanut kuulla mahdollisista lomautuksista omalla työpaikallaan, ja seuraavassa kuussa oli edessä muutto isompaan ja kalliimpaan asuntoon.

Esihenkilöt muistuttivat, että ajat ovat kaikille vaikeita. 

”Ymmärrän, että se oli varmaan tarkoitettu empaattiseksi, mutta tuntui todella tekopyhältä, että ihminen, jolla on selvästi vaurautta vuosien ajalta, sanoo irtisanotulle osa-aikaiselle työntekijälle, että ajat ovat kaikille vaikeita.”

Irtisanomisilmoituksen jälkeen Vehnämäen oli viipymättä tyhjennettävä työkoneensa, jopa muistitikku oli mukana irtisanomistilanteessa. Vasta jälkikäteen hän ymmärsi, että tietokoneen tyhjentäminen ja luovuttaminen haluttiin tehtäväksi saman tien, jotta hän ei voisi tehdä vahinkoa firman tiedostoille.

”Se tuntui viimeiseltä epäluottamuslauseelta. Puolentoista vuoden työskentelyn jälkeen minuun ei luotettu sen vertaa, että osaisin toimia asiallisesti irtisanomistilanteessa. Vaikka toisaalta kaiken tämän tunneruljanssin läpikäyneenä ymmärrän myös sen, että joku voisi jotain tehdäkin.”

Häpeän noidankehä

Irtisanomistaan seuranneiden päivien aikana Vehnämäki on käynyt läpi lukuisia tunteita. Niistä harteita on painanut ennen kaikkea häpeä – häpeä siitä, että on tullut irtisanotuksi, ja häpeä siitä, että se hävettää.

Ehkä juuri tämä häpeän noidankehä sai Vehnämäen kirjautumaan kaksi päivää irtisanomisensa jälkeen LinkedIn-profiiliinsa ja kirjoittamaan blogitekstin, jossa kertoi avoimesti paitsi irtisanomisestaan, myös siihen liittyvistä nöyryytyksen tunteista. 

Nyt Vehnämäen päivitys on kerännyt satoja tykkäyksiä ja kommentteja, jotka osoittavat, ettei hän ole kokemuksensa ja tunteidensa kanssa yksin.

Kirjoituksen vastaanotto ja vertaistuen määrä tuli Vehnämäelle täytenä yllätyksenä. Vehnämäen esimerkin rohkaisemana moni muukin on rohkaistunut jakamaan irtisanomistarinoitaan, eivätkä tarinat ole kaunista luettavaa. 

”Ihmiset kertovat ihan todella sydäntäsärkeviä irtisanomistarinoita. Jos minua kohdeltiinkin tässä tilanteessa epäoikeudenmukaisesti, niin ihmisiä on kohdeltu ihan todella paljon epäoikeudenmukaisemminkin”, Vehnämäki kertoo.

Irtisanottukin ansaitsee inhimillisyyttä

Vehnämäki on viime päivien aikana miettinyt, miten olisi toivonut irtisanomisensa hoidettavan. Ennen kaikkea hän olisi toivonut jonkinlaista merkkiä tai varoitusta siitä, mitä on tulossa. 

”Jos meille työntekijöille olisi kerrottu, että irtisanomisia on tulossa, niin eihän se olisi ollut sellainen shokki. Silloin olisin saanut varoituksen ja osannut ajatella, että ehkä viestintä on ensimmäisiä asioita, joista teknologiafirmassa luovutaan”, Vehnämäki pohtii.

”Jos olisin tullut kohdelluksi siten, kuten ihmiset ansaitsevat tulla kohdelluksi, empatialla ja inhimillisyydellä, niin en todennäköisesti olisi myöskään kertonut tarinaani näin julkisesti.”

Vehnämäki toivoo, että voi omalla esimerkillään olla murtamassa irtisanomiseen liittyvää häpeää ja murtaa myyttiä siitä, että irtisanominen olisi aina työntekijän syytä. 

”Häpeä viihtyy yksinäisyydessä. Kun omasta kokemuksesta kertoo ääneen, se ei tunnu enää niin isolta jutulta.”

Lue myös:

Ida Vehnämäen avoin LinkedIn-päivitys poiki uuden työpaikan – ”Oli helpottavaa, että uusi työnantaja tiesi irtisanomisestani”

Inka sai kahdet potkut peräkkäin – kertoo nyt, miltä irtisanominen tuntuu

Miiru Vehkala häpesi työttömyyttä niin, ettei kehdannut edes viedä roskia virka-aikaan – ”Ennen ajattelin, että kyllä hakevalle töitä löytyy”

Häpeän tunteella on tärkeä tehtävä, mutta pahimmillaan se voi myrkyttää työyhteisön – tunnistatko haitallisen ilmiön?

Miira, 22, häpesi työtään postinjakajana – haluaa nyt murtaa tabuja: ”Toivoin, ettei kukaan tuttu tulisi vastaan”